Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tarja Porkka-Kontturi

Puusepän töistä pelialalle ponnistanut kulttuurituottaja ja yrittäjä, jonka työssä korostuvat liiketoiminnan kehittäminen, saavutettavuus sekä yhteisöjen rakentaminen ja niiden kanssa työskentely.

Tarja tuli mukaan KonsoliFINin riveihin vuonna 2020 uutisten, peli- ja laitearvioiden pariin, ja on sittemmin kirjoittanut myös mm. Pelaaja-lehteen. Työn ohella hän on aktiivisesti mukana erilaisessa (yhdistys)toiminnassa pelialan ja maailman parantamiseksi, panostaa jatkuvaan oppimiseen sekä mentoroi alalle pyrkiviä uusia tekijöitä. BAFTA-jäsen vuodesta 2025.

Arjessa aika kuluu nörttijuttujen ohella kissojen ja puolison kanssa elämää ihmetellen, joogaillen sekä niin digi- kuin lautapelien parissa. Lapset ovat jo lehahtaneet maailmalle, joten nykyisin jaloissa pyörii lähinnä se ikuinen backlog, joka ei pelaamalla lopu.

"I used to be an adventurer like you, then I took an arrow in the knee."

Sähköposti: tarja.kontturi[ a t ]konsolifin .net

PSN ja Xbox: pallopipari / IG: tarja_pk / Bluesky: tarjapk

Sisältö

Epic Games jakaa ilmaisen pelin joka päivä ensi viikosta alkaen – joulutempaus kestää reilut kaksi viikkoa

13.12.2020 - 15:20, Tarja Porkka-Kontturi

Epic joulualet

Zynga-konkarit perustivat VR-yhtiön – tiimiin kuuluu peliveteraaneja ja death metal -kitaristi

13.12.2020 - 14:54, Tarja Porkka-Kontturi

ForeVR

Pelinkehityksen maailmanmestaruuskisat 2020: Psykologisen kauhuseikkailun idea syntyi Markon sunnuntaiajelulla

13.12.2020 - 12:14, Tarja Porkka-Kontturi

Saint Kotar

Pokémon Sword ja Shield -pelaajille jaossa ilmainen kultainen pullonkorkki

12.12.2020 - 23:04, Tarja Porkka-Kontturi

Pokémon Sword ja Shield

The Walking Deadista tutut hahmot seuraavat Kratosia ja Master Chiefia Fortniteen

12.12.2020 - 18:58, Tarja Porkka-Kontturi

Fortnite X Walking Dead

Cyberpunk 2077 maksoi itsensä takaisin jo julkaisupäivänä

12.12.2020 - 13:35, Tarja Porkka-Kontturi

Cyberpunk 2077

Bruce Campbell palaa Ashin rooliin Evil Dead: The Gamessa – tuttuja hahmoja vilisevä traileri julki

11.12.2020 - 21:07, Tarja Porkka-Kontturi

Evil Dead the game

Apex Legends jakaa ilmaisen asekoristeen Medal of Honor: Above and Beyondin julkaisun kunniaksi

11.12.2020 - 20:30, Tarja Porkka-Kontturi

Medal of Honor: Above and Beyond

Miljoona Cyberpunk 2077 -pelaajaa yhtä aikaa Steamissa – ehkä historian suurin pelijulkaisu

10.12.2020 - 13:48, Tarja Porkka-Kontturi

CS:GOn Blast-finaaliottelut keskeytyivät alkumetreillä – pelaajat eivät hyväksy taktisen tiedon keräämistä

10.12.2020 - 11:28, Tarja Porkka-Kontturi

Counter-Strike: Global Offensive

Twitch kieltää etelävaltioiden lipun, blackfacen ja ei-toivotut seksikommentit – tarkoitus suojella erityisesti vähemmistöjä

10.12.2020 - 08:52, Tarja Porkka-Kontturi

Twitch logo

Cyberpunk 2077 saa uuden epilepsiavaroituksen – kehittäjät työstävät pysyvää ratkaisua turvallisempaan pelaamiseen

09.12.2020 - 19:26, Tarja Porkka-Kontturi

Cyberpunk 2077

Destiny 2 saa ristiinpeluun ensi vuonna – tuoreen konsolisukupolven päivitys saatavilla nyt

09.12.2020 - 12:07, Tarja Porkka-Kontturi

Destiny 2

Blizzard: World of Warcraft Shadowlands on kaikkien aikojen nopeiten myynyt PC-peli

08.12.2020 - 17:30, Tarja Porkka-Kontturi

Shadowlands

Epic Games jakaa ilmaiseksi kaksi suosittua RPG:tä Cyberpunk 2077:n julkaisupäivänä

07.12.2020 - 18:13, Tarja Porkka-Kontturi

Pillars of Eternity

Pelinkehityksen maailmanmestaruuskisat 2020: Null Reference Studion Victoria kertoo pelinkehittämisen haasteellisuudesta

07.12.2020 - 17:07, Tarja Porkka-Kontturi

Burn Me Twice

Who Wants to Be a Millionaire –
Haluatko miljonääriksi? En helvetissä, jos se edellyttää tämän pelin pelaamista

07.12.2020 - 09:00, Tarja Porkka-Kontturi

Who Wants To Be A Millionaire

KonsoliFIN viikkokatsaus 49/2020: Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

06.12.2020 - 21:05, Tarja Porkka-Kontturi

Eminemin Stan-parodiassa vitsaillaan PlayStation 5 -pulasta – pakkomielteinen fani vaatii joulupukkia tuomaan PS5:n

06.12.2020 - 20:24, Tarja Porkka-Kontturi

Eminem stan ps5 parodia

Razerin Wolverine V2 on kuin budjettiystävällinen Xbox Elite -ohjain

06.12.2020 - 10:00, Tarja Porkka-Kontturi

Testissä Razerin wolverine V2