Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Toni Turunen

Morjensta! Olen pitkän linjan peliharrastaja ja hairahduin tälle polulle suunnilleen kouluikäisenä, kun pienenä jouduin polttavan kysymyksen eteen "Haluatko joululahjaksi polkupyörän vai tietokoneen?" ja sen jälkeen se oli menoa. Konsolit ovat aina olleet itselleni se isoin juttu, vaikka tietokoneitakin on talossa ollut. Joidenkin kavereiden mielestä olenkin jämähtänyt 80- ja 90-luvulle, jolloin koin ne parhaat muistot C64:n, Amigan, Nintendon ja Segan parissa. Retroilu on toki vielä tänäkin päivänä melko merkittävä osa ajanviettoani, kun saatan valita vanhan pelin tallennetun longplay-videon katsottavaksi esimerkiksi hyvän elokuvan sijaan. PlayStation-linjalla on menty jo vuodesta 1996. KonsoliFINin keskustelufoorumilta minut voi bongata nimimerkillä Eliminaattori.

Sisältö

Kuolettavat piiloleikit Chimeroiden pesäpaikoilla – ensitunnelmia Tom Clancy's Rainbow Six Extractionista

20.01.2022 - 09:48, Toni Turunen

Rainbow Six Extraction kansikuva

The Game Awards 2021 -tapahtumassa valittiin vuoden parhaat pelit – katso eri kategorioiden voittajat

10.12.2021 - 17:40, Toni Turunen

Testissä Epos H3 Hybrid – laatua ja mukavuutta kohtuuhinnalla

02.12.2021 - 15:19, Toni Turunen

Epos H3 Hybrid

Joulukuun PlayStation Plus -pelit vuotivat verkkoon – luvassa roolipelaamista, soulslikeä ja legoilua

24.11.2021 - 17:44, Toni Turunen

PlayStation Plus logo

Insurgency: Sandstorm –
Rikkinäistä nautintoa taistelukentällä

03.11.2021 - 10:00, Toni Turunen

Diablo II: Resurrected –
Hankoheikki lapioi taas helvetissä – sankaria tarvitaan viilentämään löylyjä

31.10.2021 - 10:00, Toni Turunen

Diablo 2 Resurrected

KonsoliFIN Podcast 188: Kauhun riivaamat

23.10.2021 - 15:00, Niko Lähteenmäki

DEATHLOOP –
Nouset kyytiin kerran, olet kyydissä aina

19.10.2021 - 13:50, Toni Turunen