Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Strateginen Deadly Dozen Reloaded -räiskintä saapuu pc:lle ja konsoleille tämän kevään aikana.

Julkaisija Ziggurat Interactive ja kehittäjä N-Fusion Interactive julkistivat Deadly Dozen Reloadedin, joka on paranneltu versio vuoden 2001 joukkuepohjaisesta kolmannen persoonan ammuskelusta. Toiseen maailmansotaan sijoittuvan toimintapelin udelleenkäynnistys tapahtuu tänä keväänä PlayStation 4:llä, Xbox Onella ja PC:llä Steamin kautta.

Deadly Dozen Reloadedissa pelaajat voivat valita kahdestatoista hahmosta, joista jokaisella on omat ase- ja varustetaitonsa. Neljän hengen joukkueissa käytävä taisto antaa sovittaa pelityylin mieluiseksi, joten vihollista voi vastustaa hiiviskellen, juosten ja räiskien, tai vaikkapa ympäriinsä räjäytellen. Paranneltu versio ei tuo päivityksiä ainoastaan grafiikkaan ja ääneen, jotka nekin tosin on tuotu tälle vuosikymmenelle. Myös muun muassa vihollisen tekoäly ja ajoneuvofysiikka on laitettu uuteen uskoon.

Deadly Dozen Reloaded -julkistustrailerin voi katsastaa alta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi