Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Piece of Cake Fabulousin kehittämä My Fantastic Ranch saapuu ensi kuussa usealle alustalle.

Värikäs My Fantastic Ranch on kepeä puuhastelupeli lapsille ja lapsenmielisille. Pelaajat pääsevät kouluttamaan niin söpöjä yksisarvisia kuin kirkkaissa väreissä koreilevia lohikäärmeitäkin. Fantasiamaailmassa rakennellaan hoiva- ja temppupaikkoja eläimille opetellen samalla huolenpidon tärkeyttä. Rakentelu on oleellista, sillä omien tiluksien laajentaminen ja parantelu vetää puoleensa uusia eläinoppilaita.

Fantasiamaailmasta löytyvät myös prinssi ja prinsessa neljän erilaisen eläintyypin rinnalla. Pelitiloja on kaksi ja rakennuksia jopa kymmeniä. My Fantastic Ranchin kerrotaan olevan helposti opittava peli, joten siihen voi tarttua perheen nuorinkin eläinten ystävä. Virallinen ikärajasuositus onkin täten kolme.

My Fantastic Ranch julkaistaan lokakuun 13. päivänä PlayStation 5:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle. Xbox One -versio on yhteensopiva myös Xbox Series -konsolien kanssa. Pelin Nintendo Switch -versio puolestaan julkaistaan kuukautta myöhemmin, 17. marraskuuta.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Julkaisijat: