Indiana Jones and the Great Circle
Uutinen

Indiana Jones and the Great Circlen toimintaa, tutkimusmatkailua ja pulmia esitellään vartin mittaisella Gameplay Deep Dive -videolla

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Xbox on julkaissut suorastaan runsain mitoin upouutta Indiana Jones and the Great Circle -pelikuvaa.

Tuoreemmista Wolfenstein-peleistä vastanneen MachineGamesin kehittämä Indiana Jones -seikkailu on pyritty kyllästämään klassisista elokuvista tutulla tunnelmalla. Mukana on siis niin pulmanratkontaa, tutkimusmatkailua kuin tietysti toimintaakin. Lähitaisteluun tunnutaan videon perusteella panostettaneen vahvasti, voihan tuttu arkeologimme hyödyntää näissä tilanteissa nyrkkien lisäksi esimerkiksi ympäristöjä ja tietysti sitä ikonista ruoskaa.

Mukana on lisäksi avoimempia maisemia, jossa Troy Bakerin tulkitsemaa Indyä rohkaistaan koluamaan alueita astetta vapaammin, joten ennalta skriptatussa putkessa ei ainakaan videon perusteella kuljeta. Lisäksi matkan varrella hyödynnetään erilaisia valeasuja.

Indiana Jones and the Great Circle julkaistaan joulukuun 9. päivä PC:lle ja Xbox Series X|S:lle – myös heti kättelyssä Game Passiin. PlayStation 5 -version on kerrottu ilmestyvän keväällä 2025.