Antidote COVID
Uutinen

Kotimainen Psyon Games jakaa COVID-19-tietoisuutta pelillisin keinoin

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Terveys- ja tiedepeleihin erikoistunut kotimainen startup-yritys Psyon Games jakaa koronatietoisuutta pelillisin keinoin.

Psyon Gamesin Antidote-peli on saanut inspiraationsa legendaarisesta Olipa kerran elämä -animaatiosarjasta. Peliä on kehitetty vuodesta 2017 lähtien erityisesti rokoteviestinnän tarpeisiin, minkä ansiosta nimike on napannut Suomen peliteollisuuden Vuoden Hyötypeli -palkinnon.

Nyt Antidotesta ollaan julkaisemassa COVID-19-versio, vieläpä maailman terveysjärjestö WHO:n tuella. Pelin kampanja on rakennettu WHO:lta saatujen virallisten ohjeistusten pohjalle, yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa. Myös Suomen ulkomisteriö ja Sosiaali- ja terveysministeriö ovat antaneet projektille täyden tukensa.

Psyon Games pyrkii lanseeraamaan kampanjan ensimmäisissä maissa jo toukokuun aikana, minkä jälkeen sitä laajennetaan globaalisti mahdollisimman moniin COVID-19-tietoisuustyötä kaipaileviin maihin.

Antidote on saatavilla iOS- ja Android-laitteille.

Pelit
Alustat
Studiot
Julkaisijat