Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Punisher devil logo

Tuomari saa uuden logon sarjakuvissa vuonna 2022

Marvel on saanut tarpeekseen Tuomarin kallologon käytöstä tosielämässä.

Yhdysvalloissa Tuomarin eli The Punisherin logoa ovat alkaneet käyttämään sekä armeija, poliisit, QAnon että valkoisen ylivallan edustajat. Esimerkiksi Black Lives Matter -liikkeen aikana poliisit käyttivät Tuomarin logoa protestien vastaisen toimintansa aikana. Marvelia ja Disneytä on logon käytön johdosta jopa vaadittu lopettamaan Tuomari-sarjakuvien julkaisu kokonaan. Marvelin vastaus ongelmaan näyttää olevan logon muuttaminen.

Ensi vuoden maaliskuussa sarjakuvakonkari Jason Aaron tulee aloittamaan Tuomari-sarjakuvat puhtaalta pöydältä, kallovarustus demonisempaan sävyyn muutettuna.

Jason Aaron kertoi asiasta seuraavaa: "Monet ryhmittymät ovat yrittäneet ottaa Tuomarin logon omakseen ja saada sen sopimaan omiin agentoihinsa, mutta he eivät tule itse hahmon identiteettiä päättämään. Frank Castle on hahmona se, mistä minä olen kirjoittajana kiinnostunut. Hänen tarinansa on ollut aina synkkä ja kieroutunut kuvaelma henkilöstä, jota kalvaa sota. On aivan sama millaista paitaa hän pitää päällään. Tämä on hahmo, josta tahdon kirjoittaa."


Kirjaudu kommentoidaksesi