Uutiset

Uutinen

The Witcher 3: Wild Hunt saa kaikki lisäsisällöt niputtavan Game of the Year -painoksen

CD Projekt RED -studion The Witcher 3: Wild Hunt julkaistaan elokuun lopussa kaiken kattavana Game of the Year -painoksena.

Varsinaisen pelin kylkiäisiksi on luonnollisesti niputettu myös kaikki julkaistu lisäsisältö vastikään julkaistua Blood and Wine -laajennusta myöten. Hearts of Stone taas kasvatti jo valmiiksi huiman laajaa roolipelieeposta viime lokakuussa. Peli on saanut reilun vuoden aikana myös lukuisia astetta pienempiä päivityksiä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ubisoft tarjoilee syntymäpäiviensä kunniaksi Rayman Originsia ilmaiseksi

Ubisoft viettää 30-vuotissyntymäpäiviään, jonka johdosta ranskalaisjätti jakelee pelejään sangen auliisti ilmaiseksi. Nyt vuorossa on Rayman Origins, joskin ainoastaan PC:lle.

Vuonna 2011 julkaistu Rayman Origins ei ole menettänyt lainkaan tenhoaan vuosien saatossa. Hurjan näyttävää ja ennen kaikkea toimivaa tasoloikintaa tarjoileva seikkailu saikin KonsoliFINin arvostelussa täydet viisi tähteä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Telltale vihjailee mahdollisesta Mr. Robot -projektista

Episodipeleistään tunnettu Telltale Games saattaa työstää suosittuun Mr. Robot -televisiosarjaan liittyvää peliä.

Mr. Robot -sarjasta tuttu fiktiivinen  E Corp -yhtiö on jakanut Twitterissä uudenkarheaa mainosvideota. Elämää syleilevän videon mukaan Android- ja iOS-laitteet ovat saamassa uuden viestisovelluksen vielä ensi viikon aikana – kenties Saksassa pidettävien Gamescom-messujen yhteydessä. 

Jaakko Herranen
Uutinen

Quantum Break julkaistaan ensi kuussa Steamissa

Aiemmin Xbox Onelle ja Windows 10:lle ilmestynyt Quantum Break saapuu syyskuussa Windows 7 -asiakkaille, kun se julkaistaan Windows Storen lisäksi myös Steamissa.

Kun pelin PC-julkaisusta alun perin ilmoitettiin, monet ottivat pettyneinä vastaan tiedon siitä, että Windowsilla pelaamisen edellytyksinä olivat sekä tuoreimman käyttöjärjestelmäversion että Windows-storen käyttäminen. Laajempi asiakaspohja taivutti kuitenkin Microsoftin julkaisemaan Quantum Breakin kilpailevassakin kaupassa, jolloin myös DirectX 11 ja Windows 7 tulivat tuetuiksi.

Jyri Jokinen
Uutinen

Nintendon latauspaikan alennukset päivittyvät huomenna

Torstaina 11.8. Nintendon latauspaikalle saapuu aimo tukku alennushintaisia pelejä, sovelluksia sekä teemoja. Tällä kertaa teoksia on saatavilla Wii U:lle sekä Nintendo 3DS:lle. 

Kampanjassa mukana ovat muun muassa DuckTales: Remastered, Mega Man Legacy Collection, Resident Evil Revelations ja Super Paper Mario. Hinnat ovat voimassa vaihtelevasti aina elokuusta syyskuun alkuun saakka. 
 

Miia Lyyra
Uutinen

Tuorein Pokémon GO -päivitys päästää harvat ja valitut kokeilemaan uutta jäljitysmekaniikkaa

Silmänräpäyksessä maailmanlaajuiseksi ilmiöksi kohonnut Pokémon GO herätti viime päivityksensä myötä pelaajissa lähinnä närää. Korjausten sijaan päivitys keskittyi lähinnä karsimaan jo kertaalleen reistailleita ominaisuuksia – lipsahtipa mukaan taskihirviöiden keräilyä vaikeuttava bugikin. Nyt kehittäjä Niantic Labs pyrkii korjailemaan peliään jälleen.

Jaakko Herranen
Uutinen

Episodipohjainen HITMAN-seikkailu jatkuu kolmen tuotantokauden ajan

IO Interactive on suunnitellut maaliskuussa käynnistynyttä episodipohjaista HITMAN-seikkailuaan peräti kolmen tuotantokauden mittaiseksi.

Vaikka Agentti 47:n kommelluksissa on päästy vasta ensimmäisen tuotantokauden neljänteen episodiin saakka, on kehittäjä IO Interactivella suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen. Studion mukaan HITMAN pyrkiikin noudattelemaan rakenteensa puolesta perinteistä, usealle tuotantokaudelle jakaantuvaa tv-sarjaa. Jopa ensimmäisen kauden seitsemän episodia tulevat nivoutumaan kauden loppupuolella yhdeksi laajemmaksi tarinaksi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pulmaseikkailu Pan-Pan julkaistaan elokuun lopussa

Ruotsalaisstudio Might and Delight tuo uuden Pan-Pan-pulmapelinsä Steamiin elokuun lopussa.

Rauhallista seikkailua ja pulmapelaamista yhdistelevän Pan-Panin taustalta löytyy Emil Bernerin yhden miehen pelitalo Spelkraft. Berner on aiemmin kehittänyt mobiililaitteille julkaistun Trigger-moninpelin. Might and Delightin julkaisuista mainittakoon pulmapeli Pid ja räiskintä Blue Flamingo.

Pan-Pan julkaistaan Steamissa elokuun 25. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Nintendo-lehdestä tuttu Mario-sarjakuva pistää jälleen painokoneet laulamaan

Nintendo-lehti, tuo männävuosien peliaiheinen julkaisu, muistetaan muun muassa siinä julkaistuista sarjakuvista. Nyt yksi niistä on saamassa uuden elämän kiitos Viz Communications -yhtiön graafisen novellin.

Super Mario World -peliin perustuva Super Mario Adventures -manga ilmestyi lehdessä vuoteen 1994 asti. Sarjakuva ei koskaan ehtinyt loppuun asti julkaisun sivuilla, joten lokakuun 12. päivänä julkaistava teos voi olla hyvä tapana nähdä tarinan päätös.

Petri Kataja