The Witcher 2 huhtikuussa Xbox 360:lle
Konsoliversion käynnistää uusi introvideo, jonka on ohjannut Oscar-ehdokkuudellakin siunattu Tomasz Baginski. Peli sisältää myös uusia välinäytöksiä.
Loistava moninpeli. Pelattavaa riittää useiksi tunneiksi, päiviksi jopa viikoiksi. Aina oppii uutta.
Xenoblade Chronicles osoittaa, että suuria seikkailuja voi kokea myös Wii:llä. Pelkästään perusjuonen läpäisemiseen uppoaa helposti kymmeniä tunteja, mutta valtavan maailman tutkimiseen voi kuluttaa lähes rajattomasti aikaa.
Eräs Xenoblade Chroniclesin mielenkiintoisimmista piirteistä on sen maailma. Seikkailut sijoittuvat kahden jättiläismäisen robotin pinnalle, jotka ovat jähmettyneet ikuiseen taisteluun. Taivaalla punaisena leimuavat jättiläisrobotin silmät muistuttavat, että nyt ei todellakaan olla missään tavallisessa fantasiamaailmassa.
Maineeltaan legendaarisiin mittasuhteisiin paisuneen pelitalon uusinta tuotosta saatiin odottaa puoli vuosikymmentä. Valitettavasti pitkää odotusta ei kuitenkaan onnistuta täysin palkitsemaan, sillä teknisestä toteutuksestaan huolimatta Rage ei onnistu luomaan tarpeeksi uutta sisältöä maailmanlopun jälkeiseen aikaan. Pelaaminen on kuitenkin vauhdikasta, veristä ja hauskaa, joten kehitysaika ei ole mennyt täysin hukkaan.
The Penguins of Madagascar: Dr. Blowhole Returns Again! (X360) - J. Pikkarainen on lentokyvytön.
John Rochardilla ei mene hyvin. Avaruusmainarijoukon pomo on jo pidemmän aikaa etsinyt ilman tulosta meteoriiteilta louhimisen arvoista arvomalmia. Ja kun sitä lopulta löytyy, hyökkää Wild Boysin joukot kimppuun.
Paino on voimaa, painovoima on tilannekohtaista painovoimaa
Fusion: Genesis (XBLA) - FelisLeo räiski kaksiulotteisessa avaruudessa.
Yksinpelin lopputekstit valuvat parhaillaan television ruudulla. Todella vakuuttavaa jälkeä jälleen kerran Naughty Dogsilta. Kulissit kuin Ben Hurista, huimaavia näkymiä suuressa mittakaavassa. Seikkailua viimeisen päälle, pulmatehtävien ottaessa nyt oman paikkansa tasavahvana tekijänä yhdessä tasoloikan ja räiskinnän kanssa. Henkilöhahmot, erityisesti Nathan ja Sully todella vakuuttavia, kertaakaan ei tullut vaivaannuttavia hetkiä. Huumoria ja sitä kaivattua itseironiaa hahmojen itsensä heittäminä.