Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ennakossa Call of Duty: Ghosts

Konsolisukupolvi vaihtuu, mutta Call of Duty pysyy – ainakin jos Activisionin suunnitelmia on uskominen. Saatuaan Modern Warfare -trilogiansa loppuun on Infinity Wardilla jo tuoreet jekut mielessä. Marraskuussa niin nykyiselle kuin tulevallekin konsolikatraalle julkaistava Call of Duty: Ghosts veti syyskuun puolivälissä median edustajat Tukholmaan ihmettelemään sitä, minkälaisia temppuja vanhalle koiralle on saatu opetettua.

Uusi lisänimi on muuttanut sarjan perusasetelemaa merkittävästi. Oscar-palkitun käsikirjoittaja Stephen Ganhanin kynästä syntyneessä universumissa poliittinen yksinapaisuus on mennyttä. Katastrofitapahtumien jäljiltä Yhdysvallat on menettänyt asemansa maailmanpoliisina, eikä tähtilipun alla marssivasta jättiarmeijasta ole jäljellä kuin kaunis muisto. Eliittijoukon jäsenistä viimeiset ovat muodostaneet oman Ghosts-ryhmittymän, jonka tehokkuuden pitäisi kuitenkin riittää laittamaan ulkovaltojen joukoille kampoihin.

Vaikka Infinity Wardia tilaisuudessa edustanut Tina Palacios ei halunnutkaan nimetä yksittäisiä inspiraation lähteitä tarinalle, tuo alustus vahvasti mieleen vuoden 2011 räiskintäpeli Homefrontin. Päähenkilö Loganin sekä tämän veljen Heshin ympärille rakennettu tarina vaikuttaa kiinnostavalta vaihtelulta aiemmin kovin tutuksi tulleeseen patrioottiseen meininkiin, jossa USA määrää ja muut vikisevät. Pelkästään raakaan miesvoimaan ei tarvitse tyytyä, sillä joukon jatkeena on netti-ilmiönä tutuksi tullut Riley-koira. Tekijät kertovatkin panostaneensa kovasti pelaajan ja nelitassuisen karvapallon väliseen tunnesiteeseen.

Yksinpeli jätettiin esittelytilaisuudessa selvästi sivuosaan, sillä parituntisessa tapahtumassa sooloilulle uhrattiin tuskin kymmentä minuuttia. Onneksi The Odin Mission -nimellä kulkenut tehtävä oli sitäkin vakuuttavampi. Avaruudessa vellova sukkula saa kutsumattomia vieraita, kun federaation joukot saapuvat ottamaan aseeksi valjastettua rakennelmaa haltuunsa. Räiskintä painovoimattomassa aluksessa näyttää huomattavasti vaikuttavammalta kuin mitä esimerkiksi Gamescomissa sekä E3-messuilla vilautellut geneeriset pyssyttelyt Telluksella. Tyhjennetyt lippaat jäävät kellumaan pelaajan viereen, liikehdintä on sopivan ilmavaa ja toiminnassa on todellista meininkiä. Onnistuvatpa tapahtumat sisältämään myös liikuttavia piirteitä.

Kampanjasta huolimatta Call of Duty elää ja kuolee moninpelinsä myötä. Sarja on paukuttanut myyntiennätyksiä vuodesta toiseen, mutta tänä syksynä haastajat puuskuttavat niskaan kovempaa kuin aiemmin. Kädenvääntö Battlefieldien suhteen ei ole mitään uutta, mutta Infinity Wardilta lähteneiden Jason Westin ja Vince Zampellan luotsaaman Respawn Studiosin Titanfall tuntui olleen kesän messuilla kaikkien huulilla. Paniikkiratkaisuja ei kuitenkaan ole tehty, sillä Ghostsin moninpeli tuntuu suorastaan koomisen tutulta. Muutamia uusia niksejä sekä pelimuotoja on onneksi tuomassa lisämakua soppaan.

  
Sivuääni Blitz-pelimuodosta:
Ensimmäiseksi myönnettäköön, että olen aina ihaillut CoD-sarjan adhd-tunnelmaa ja sitä tukenutta nopeaa pelimoottoria. En todellakaan kuulu sarjan pelaajien kärkikastiin, mutta sadat verkkopelitunnit kertonevat olennaisen viehtymyksestäni. Näin ollen otin Ghostsin Xbox One -version ilolla vastaan. Ghostsin uusi pelimuoto Blitz (jossa kerätään pisteitä juoksemalla vastustajan portaaliin) paljastui parin tunnin pelisession jälkeen enemmän strategiaa vaativammaksi, kuin miltä päällepäin aluksi näytti. Yksinäiset ramboilijat voivat toki (tuurilla) ansaita pisteitä, mutta jos vastassa on vähääkään enemmän kimpassa pelaava tiimi, voi voitontahdon heittää suosiolla ohjaimen mukana nurkkaan. Tiimipelaaminen on nimittäin tämän pelimuodon aa ja oo: oma suojeltava portaali kun tarvitsee ihan oikeasti sitä suojelua, eikä lopputuloksesta tule mitään hyvää kaikkien tiimiläisten rynnätessä päättömänä kanalaumana suoraan vastustajan portaalia kohti - tai siis puolustavien vastustajien tykinruoaksi. Blitzissä tarvitaan pari kämppäävää puolustajaa ja strategisesti toimiva hyökkäystiimi. Myös hyökkäysporukasta löytyy kiikaritähtäintä käyttävälle snipukämppääjälle hommia, sillä tämä voi yrittää poimia portaaliaan puolustavia vihulaisia. Paljon puhuttu koira tulee kämppääjille hyvään tarpeeseen, sillä tämä alkaa murisemaan vihollisen lähestyessä. Piskin avulla välttyykin monelta yllättävältä selkäänpuukotukselta. Pelimoottorin uudet ominaisuudet, nurkan takaa kurkkiminen ja esteiden yli juokseminen samaan aikaan ampuen, tulevat Blitzissä tarpeeseen. Nojaustyyliin tehtävä kurkkiminen vaati tosin totuttelemista, mutta tervetullut lisä joka tapauksessa. Vaikka Blitz eroaa CoD-sarjan muista moninpelimuodoista askeleen verran epärealistisempana (juokse vastustajan portaaliin ja spawnaa sen jälkeen omaan leiriisi) soveltuu se sarjan pelimaailmaan yllättävän hyvin. Kunhan kasassa on hyvä porukka, tulee tätä varmasti pelattua ”muutamien” pelituntien verran.

-Tonppa

Hahmojen muokkaaminen on ottanut askeleen eteenpäin. Verkkotappajalle on tarjolla noin 20 000 erilaista variaatiota aina sukupuolesta lähtien, joten säätämisestä kiinnostuneille riittää kikkailtavaa. Diashow'ssa mainostettiin myös uusia pistepohjaisia perkejä, aseita, tappoputkista saatavia palkintoja sekä aseluokkaa, mutta ne olivat testisession aikana visusti lukittuja. Koirat sentään olivat taistelussa mukana. Lemmikkeihin sai ihmissotilaisiin verrattuna suoltaa melkoisen määrän lyijyä ennen kuin vaara oli ohi. Pienelle tasapainottamiselle voisi siis olla vielä sijaa.

Kenttien dynaamisuus tuntuu olevan päivän sana. Pelaajien toiminnan pitäisi laukaista karttaa muuttavia tapahtumia, mutta ainakaan tunnin pelituokion aikana tähän ei törmännyt. Mahtoivatko olla pois päältä, vai eikö kukaan journalistin retaleista vain osannut – sitä en tiedä. Ympäristö vaikuttaa tuoreen ADSR Reverb Systemin ansiosta myös pelin äänimaailmaan. Esimerkiksi kranaatin räjähdyksestä syntyvä ääni vaihtelee miljöön mukaan, joten tunneliin viskatun murkulan aiheuttama pamahdus kajahtaa enemmän kuin avoimessa maastossa.

Tuoreista pelimuodoista Cranked vaikutti ensituntumalta selvästi kiinnostavimmalta. Kyseessä on periaatteessa tuttua joukkuepohjaista tappamista, mutta tällä kertaa ruumiskasan sijasta yritetäänkin saada kello tikittämään nollaan mahdollisimman nopeasti. Tapon jälkeen pelaajalle käynnistyy sekunteja laskeva laskuri, jonka puitteissa täytyy saada seuraava vihollinen listittyä. Teuraasta palkitaan kellon palauttamisella, aikarajan umpeutumisesta pelaajan pamauttamisella. Vaikka Call of Dutyn moninpeli onkin niin nopeatempoista, ettei käytössä ollut puoliminuuttinen loppunut kuin siihen tietoisesti pyrkimällä, antaa se etenkin nurkassa kämppiville miettimisen aihetta. Isommat ja aavistuksen rauhallisemmat kartat tekisivät kuitenkin Crankedille poikaa, jotta sen strategisuudesta saisi kaiken irti.

Toisena uutuutena ollut Blitz jättää räiskinnän toissijaiseksi, sillä pyrkimyksenä on käydä keräämässä pisteitä juoksemalla vihollisleirin keskellä olevaan portaaliin. Eräänlaisena sotakentän jalkapallona tila vaikuttaa aavistuksen teennäiseltä, vaikka sinällään toimiikin hyvin. Ei kuitenkaan käy kiistäminen etteikö vihollissotilaan pysäyttäminen kalkkiviivoille maistuisi suhteettoman hyvälle. Kartat eivät tuntuneet olevan täysin tasapainossa tätä varten, sillä voimasuhteet vaihtelivat puolien vaihtuessa päälaelleen.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä tarjontaan on ilmestynyt Search & Rescue -pelitila. Uutuuden tarkoituksena on käydä viemässä pommi toiseen kahdesta kohteesta. Liian varomattomaksi ei kuitenkaan sovi ryhtyä, sillä jokaiselle pelaajalle on lähtökohtaisesti annettu vain yksi elämä. Suositun Kill Confirmed -pelimuodon tavoin ruumiit jättävät jälkeensä nimilaatan, jonka perusteella pelaajan lopullinen kohtalo määräytyy. Mikäli koru päätyy oman joukkueen hahmolle, pääsee ennenaikaisen kuoleman kokenut takaisin rintamalle. Vastustajan noukkiessa sotamuiston parempaan talteen jää revanssi puolestaan ottamatta.

Search & Rescue vaikuttaisi ensihätään selvästi strategisemmalta kuin muut uutuudet. Osaavat tiimit singahtelevat ryhmissä, jolloin kaatuneet taistelutoverit palautetaan henkiin välittömästi osumien jälkeen. Sen sijaan omille teilleen eksynyt karitsa passitetaan taitavampia pelaajia vastaan pelatessa pysyvästi manan majoille. Etenkin klaanimittelöitä silmällä pitäen uudelle variaatiolle uskaltanee ennustaa pitkää ikää.

Klaanien ohella myös itse luodut taisteluryhmät ovat ottaneet roolia. Pelaaja voi ottaa tekoälyjoukkionsa kanssa mittaa yksin tai co-opina verkkovastustajista tai heidän valmiista ryhmistään. Tätä ei kuitenkaan vielä esitelty konkreettisesti korupuheita enempää, joten sen toiminta käytännössä on toistaiseksi hämärän peitossa.

Sukupolven vaihteessa tallennusten siirtäminen vanhalta alustalta uudelle on vaatinut panostamista pelaajien profiileihin. Kaikki eteneminen aina prestigeistä lähtien tallentuu automaattisesti tilille, jota voi siirtää konsolilta toiselle. PlayStation 3:n omistaja voi siis käydä kaverillaan jatkamassa toimintaa seuraavan sukupolven Pleikkarilla, jonka jälkeen uudet saavutukset sekä tilastot voi siirtää takaisin kotivälineistölle. Palacios vakuutti studion pyrkivän mahdollistamaan siirtymän myös Sonyn konsolilta Microsoftin alustoille ja päinvastoin, mutta varmuutta systeemin toiminnasta ei vielä ole. Tilit kuitenkin taittuvat konsoleiden lisäksi mobiilivehkeille. Androidit, iOS:t sekä Windows Phonet ovat kaikki tuettujen järjestelmien piirissä, joten klaanisotia voi jatkaa tien päällä.

Esitelty Xbox One -versio jätti visuaalisesti hämmentyneeksi. Olihan Ghosts toki yhtä lailla näyttävä kuin aiemmatkin Call of Dutyt, mutta minkäänlaista todellista harppausta uutta sukupolvea varten ei ollut havaittavissa. Siinä missä taistelutanner on komeaa nähtävää, unohtuu tehomyllyjen mahdollistama silmäkarkki kenttien rajoihin. Horisontit ovat tekstuureiltaan epätarkkoja eikä sahalaidoiltakaan vältytä. Niinköhän lie kaikille mahdollisille alustoille julkaistava tuotos ikään kuin välimallin julkaisu? Ainakin toistaiseksi taustalla pyörivä uusi pelimoottori jättää enemmän kysymysmerkkejä kuin antaa suoria vastauksia. Julkaisuun on toki vielä aikaa hyvä tovi, joten kenties grafiikkapuoli saa vielä osansa huolenpidosta.

Call of Duty: Ghosts on hyvässä ja pahassa sarjansa osa. Se pysyy äärimmäisen tiukasti turvalliseksi todetussa muotissaan, eikä se onnistu yllättämään. Siinä missä viimeisin omakohtainen kokemukseni on ensimmäisen Modern Warfaren parista, tuntui siirtymä kuusi vuotta myöhemmin julkaistavaan Ghostsiin äärimmäisen helpolta. Moninpelin parissa aiemmin viihtyneille on luvassa jälleen takuuvarma paketti, mutta kenenkään takki tuskin kääntyy Infinity Wardin kuudetta Call of Dutya pelatessa. Yksinpeli kuitenkin vakuutti näyttävällä avaruuskohtauksella siinä määrin, että kampanjan takia täytyy tosissaan harkita hankintapäätöstä.

Kiitokset Activisionille esittelytilaisuudesta.

Galleria: 

Kommentit

"Paniikkiratkaisuja ei kuitenkaan ole tehty, sillä Ghostsin moninpeli tuntuu suorastaan koomisen tutulta."

Hyvin sanottu. Juuri tuonlaiset fiilikset tuli Gamescomin varttitunnin pelaamisen jälkeen. En huomannut mitään nextgen-fiilistä missään vaiheessa tätä pelatessa. Kaikki oli samaa vanhaa, hyväksi havaittua refleksiräiskintää ja hyvä niin. Pakkohankinta ja luonnollisesti day one.

Dynaamiset tapahtumat kentällä loistivat poissaolollaan, vaikka niitä piti siellä olla. Tai sitten jäi vain huomaamatta. Ainakin tällä näytöllä sieltä ei ole tulossa mitään Call of Battlefieldiä.

En vain nisupulla ymmärrä miksi se pitää sitten ostaa "day one"? Jos se kerta on samaa paskaa uudessa paketissa. Siksikö että "kun kaveritkin pelaa"? Tällä ajattelulla ei sarjaan saada ikinä mitään mullistavaa uutta. Mielestäni sarjan pitäisi flobata ainakin kerran. Että kehittäjät tajuavat että on pakko luoda jotain oikeasti uutta!

ilmeisesti joillekkin se prestigen avaaminen on niin kova juttu että siitä ilosta kannattaa maksaa uuden pelin hinta

Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että MW on ollut todella onnistunut yksinpelikokemus ja moninpelipuolella ihan ok. Toivon, ettei Ghosts floppaa yksinpeliä. Sitä tältä peliltä eniten odotan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi