Bethesda Softworksin Dishonored oli Gamescom-messuilla isosti näytillä. Arkane Studiosin ja Harvey Smithin luoma toimintaroolipeli sijoittuu dystooppiseen maailmaan, jonka visuaalinen ilme on lainattu viktoriaanisen ajan Englannista ja steampunkista. Juoni seuraa keisarinnan murhasta syytetyn ja salamurhaajaksi ryhtyneen Corvo Atanon tarinaa tämän pyrkiessä puhdistamaan maineensa kuvitteellisessa Dunwallin teollisuuskaupungissa. Pelimekaniikka keskittyy pääsääntöisesti hiiviskelyyn ja salamyhkäisyyteen, mutta tekijät lupaavat useita etenemismahdollisuuksia.

Messuilla esillä oli ainoastaan kaksi pelattavaa tehtävää – toinen vain lehdistölle – eikä näiden perusteella saanut vielä kuvaa juonen mahdollisista koukeroista. Sen sijaan Dishonoredin upeasti kuvattu 1800-lukua henkivä maailma imaisi välittömästi mukaansa. Steampunk-elementeillä kuorrutettua estetiikkaa hallitsivat metalliset sävyt ja mekaaniset laitteet, mikä toi mieleen BioShock-pelien tyylitellyn mutta uhkaavan ulkoasun. Tummanpuhuva visuaalisuus korosti lisäksi teollistuvan kaupungin likaisuutta ja suoranaista sairautta, joka tiedotteiden perusteella nousee tärkeäksi osaksi pelin mytologiaa.

  

Demokentät lunastivat sen sijaan tekijöiden lupauksen. Erilaisia tapoja tasojen läpäisyyn tuntuu olevan kiitettävästi, enkä usko edes huomanneeni kaikkia mahdollisuuksia. Nopein ja tylsin keino on edetä aseet laulaen, mikä oli normaalilla vaikeustasolla vähän liiankin helppoa. Päähahmon kattavien erikoiskykyjen ja loppumattomalta tuntuneen taikuusmittarin turvin pelistä hävisi täysin haaste ja mielenkiinto. Tämä ei tietenkään ole se ”oikea” tapa pelata peliä, mutta aggressiivisella pelityylillä kentät pystyi läpäisemään muutamissa minuuteissa jo ensiyrityksellä. Toki myönnytykseksi täytyy sanoa, että hiiviskellen käyttämättömäksi jäävässä piilukkoisessa pistoolissa oli kunnolla munaa.

Touhu muuttui välittömästi paljon mielekkäämmäksi, kun jätti tappavat keinot pois repertuaarista. Kentät aloitettiin ensin tutustumalla ympäristöön ja vihollisten kulkureitteihin – useimmiten joko talon katolta tai varjosta seuraamalla – jonka jälkeen edettiin haluamallaan tavalla. Hahmon erikoiskykyihin lukeutuvat muun muassa teleporttaus, ajan pysäytys ja elävien olentojen hallinta, joista kukin muodostaa omanlaisensa pelityylin. Esimerkiksi jälkimmäisen avulla Atano pystyi siirtymään rotan kehoon, luikertelemaan ilmastointikanavaa pitkin lukitun rakennuksen sisään ja muuttumaan sitten takaisin ihmismuotoonsa.

Pelkkiin taikavoimiin ei tarvitse suinkaan nojata, vaan pelaaja pystyy luottamaan myös omaan viekkauteensa. Dishonoredin pelimoottori muistuttaa monin osin paranneltua versiota erinomaisesta PC-klassikosta Thief: The Dark Project. Eikä sinänsä ihme, sillä Harvey Smith oli aikanaan mukana pelin tehneessä Looking Glass Studiosissa. Vihollisille on määritetty omat näkö- ja kuuloalueet, joiden sisällä he luonnollisesti reagoivat kaikkeen epäilyttävään. Valo ja varjo pelaavat tärkeää roolia hiiviskelyssä, mutta näiden lisäksi pelaaja pystyy vakoilemaan kulmien takaa ja avaimenrei’istä sekä harhauttamaan vartijoita aiheuttamalla ääniä toisaalla. Mikä oleellisinta, kolkatut tai tapetut vartijat aiheuttavat hälytyksen, joten ruumiit täytyy kuljettaa piiloon tai taikoa kokonaan pois näkyvistä.

  

Molemmat esittelykentät liittyivät jonkun henkilön salamurhaamiseen, mikä on ilmeisesti pelin yleinen tehtävärakenne. Tekijät lupaavat, että peli on mahdollista läpäistä tappamatta yhtäkään henkilöä. Kahden tason perusteella tämä pitää jälleen paikkansa. Vaikka kummatkin toimeksiannot alkoivat yksinkertaisina tappokeikkoina, ilmaantui juonen edetessä vaihtoehtoisia tapoja selvitä tilanteesta kunnialla. Esimerkiksi sivutehtäviä suorittamalla saattoi saada oikotien päämääräänsä tai törmätä kohteeseen palavasti rakastuneen aristokraatin, joka lupasi viedä murhautettavan pois ihmisten ilmoilta, mikäli pelaaja suostuisi jättämään tämän eloon.

Hiiviskelyn ja yleisen pelleilyn tueksi hahmolla on reilu valikoima erilaisia leluja käytettäväksi. Aseisiin näytti olevan useampaa eri ammustyyppiä, ja esimerkiksi varsijousella pystyi ampumaan nukutusnuolia. Pelaajalla on käytössä myös pommeja, kypärään sisäänrakennettu kiikari ja luultavasti tukku muita vempeleitä, joita pystyy ainakin jossain määrin päivittämään rahalla. Eri välineiden kombinaatioilla saanee monia muikeita lopputuloksia aikaiseksi, puhumattakaan taikavoimien yhdistelyistä. Tästä kiinnostuneiden kannattaa kääntyä KonsoliFIN Media -osaston ja muiden videopalveluiden antoisaan tarjontaan.

  

Valinnanvarasta ei siis ainakaan ole pulaa. Huoli nousi pikemminkin aggressiivisessa pelityylissä havaittuihin mahdollisiin ongelmiin. Itsestään palautuva taikavoima helpottaa etenemistä aivan liikaa, mikä saattaa pilata myös hiippailevan pelityylin. Tämä on toivottavasti vain vaikeustasoon sidottu ongelma, jonka haastetta ja todellista suunnittelua haluavat kaltaiseni masokistit pystyvät ohittamaan helposti rukkaamalla asetukset kaakkoon. Toki huonoa suunnitteluahan on sekin, jos väkivaltaisella pelaamisella on mahdollista läpäistä juoni yhdeltä istumalta. Vaan kovasti ovat tekijät luvanneet maailman muuttuvan sen mukaan, tappaako kaikki eteen sattuvat vai hiippaileeko kenenkään huomaamatta kohteen luo. Toivottavasti tämäkin lupaus pitää paikkansa, ja että siitä olisi jopa jotain konkreettista seurausta.

Kaikesta huolimatta Dishonored nousi oman odotuslistani kärkipäähän. Siellä se oli toki ennenkin, mutta samoja kikkoja esitelleet pelivideot herättivät epäilyksen yhden tempun ponista. Tämä kaikki hävisi siltä istumalta, kun pääsi pelin pariin, sillä ne tismalleen samat kikat jaksoivat viihdyttää kerta toisensa jälkeen itse tehtyinä. Enkä sessioiden aikana ennättänyt kokeilla edes kaikkia mahdollisuuksia.

Dishonored ilmestyy PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja tietokoneelle 12. lokakuuta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi