Gamescom: EA:n kolmen A:n pelit

Electronic Arts oli tänäkin vuonna vahvasti esillä Gamescomissa. Monet julkaisijajätin tuottamista peleistä ovat ehtineet jo sarjansa kolmanteen osaan, joista uusina tulokkaina esiteltiin Army of Two: The Devil’s Cartel, Crysis 3 ja Dead Space 3. Yhteistyöhön luottava Army of Two: The Devil’s Cartel sai jo KonsoliFIN:issä oman artikkelinsa, joten tässä keskitytään kahteen jäljellä olevaan peliin.

Crysis 3

Crytekin teknologiademona vakuuttaneen pelisarja Crysiksen kolmannesta osasta oli messuilla näytillä ainoastaan moninpeli. Konsoleilla osallistujat on rajattu vain 12 pelaajaan, mutta ainakin esitteillä olleessa kentässä määrä tuntui sopivalta. Toimittajan retaleet pääsivätkin ottamaan täysmiehityksellä tuntumaa verkkohipasta parannellussa Crash Site -pelimuodossa sekä kokonaan uudessa Hunterissa, joka ristittiin välittömästi allekirjoittaneen ja tämän taisteluparina toimineen Paavin suissa Predatoriksi. Lue lisää miksi.

Moninpelimuodoista julkiseen tietoon on karannut ainoastaan messuilla pelattavana olleet kaksi, mutta studion takataskusta pitäisi löytyä vielä muutama yllätys lopullista katrasta kasvattamaan. Perinteinen Crash Site toimi kuin nanoparanneltu junan vessa. Kaksi kuuden tiimiä ottaa toisistaan mittaa valtaamalla satunnaisesti kentälle tippuvia aluksia, ja voittajaksi julistetaan erän päätteeksi näitä pisimpään pitänyt joukkue. Testattavana olleessa suokartassa taistelutanner oli sopivan kompakti, jolloin toiminta keskittyi lähes yksinomaan elintärkeille valtausspoteille. Aluetta ympäröineet ränsistyneet kerrostalot tarjosivat myös lukuisia väijytyspaikkoja ja kiertoreittejä.

Vaan paras oli vasta edessäpäin, sillä seuraavana testattavaksi saatiin Crysis 3:n uusi pelimuoto Hunter. Alkuasetelmassa kaksi pelaajaa ovat metsästäjiä, joiden ainoana tehtävänä on eliminoida kymmenhenkinen vastustajatiimi ennen kuin puolitoistaminuuttinen aikaraja kuluu loppuun. Epäreilua tiimibalanssia tasapainottaa metsästäjien pysyvä näkymättömyys, nanovoimat, kerrasta tappava jousipyssy ja vihollisten sijainnin paljastava tutka. Lisäksi tapetut vastapuolen jäsenet syntyvät saman tien kentälle uusina metsästäjinä, mikä kallistaa vaa’an loppua kohden saalistajien eduksi.

  

Hunterin sääntöihin pääsi välittömästi sisään, minkä jälkeen jokainen matsi oli yhtä suurta jännitysnäytelmää. Puolitoistaminuuttinen ei aikana kuulosta pitkältä, mutta kun kaverit ympärillä kaatuivat yksi toisensa jälkeen näkymättömistä lentävien nuolien sateessa, alkoivat puntit housuissa jo hieman tutista. Nerokkaana yksityiskohtana jokaisella sotilaalla on liiketunnistin, jonka tihenevä piippaustahti tuntui kiihtyvän usein sydämen tykytyksen tahdissa, sillä vihollisen tattituntumasta huolimatta ketään ei näkynyt ympärillä. Tunnelmaa ei helpota vajaa ammusmäärä – käytännössä yksi lipas – joka hujahtaa huolettoman käsissä jo ensimmäiseen viholliseen. Varusteisiin lukeutuu myös näkymättömät perkeleet paljastava kranaatti, joka omassa käsittelyssä johti luonnollisesti nokan eteen ilmestyneeseen kolmeen saalistajaan ja kuolemaan. Hupaisaa.

Kihelmöivän tunnelman lisäksi Hunterin ehdoton etu on sen vaatimus yhteistyöhön. Vähäisten ammusten vuoksi sotilaiden täytyy pitää yhtä, ja lyhyen testisession aikana oli ilahduttavaa huomata, miten selustan turvaaminen kuului jokaisen pelaajan vakiotoimenpisteisiin ilman kommunikaatiotakin. Metsästäjien on puolestaan pakko hyökätä aggressiivisesti, sillä vaikka puolitoista minuuttia tuntuu selviytyjänä ikuiselta, se on kaikkea muuta kuin sitä saalistajana. Joukkoylivoiman kallistaminen omalle puolelleen on elintärkeää motittaessa viimeiset mosurit nurkkaukseen.

Pelkän moninpelin perusteella Crysis 3 vaikuttaa lupaavalta jatkolta muutoinkin erinomaiseen räiskintään. Visuaalisesti peli näytti jo varsin hulppealta. Ympäristöt olivat yksityiskohtaisesti mallinnettuja, ja julkaisupäivänä detaljeja on luultavasti paranneltu vielä entisestään. Pelituntuma oli myös ensikosketuksesta lähtien tuttua ja sulavaa. Mutta messuesittelyssä kaikkein oleellisinta oli lopulta se, että nimeni komeili moninpelitilaston kärjessä show'n loputtua.

Crysis 3 julkaistaan näillä näkymin helmikuussa 2013.

Dead Space 3

Vuonna 2008 pelaajakansan yllättänyt Dead Space on ennättänyt jo kolmanteen osaansa. Messuilla oli näytillä ilmeisesti pelin ensimmäiset minuutit. Isaac Clarken lisäksi pelattavana hahmona on nyt myös John Carver, mutta mainostettuun yhteistyötilaan ei messulla koskettu lainkaan. Sen sijaan Clarken kohtalo näytti noudattavan samaa kaavaa kuin ennenkin.

Satoja vuosia vanhasta avaruusasemasta alkanut Dead Space 3 tuntui alusta lähtien tuttuakin tutummalta tarinalta. Takaapäin kuvattua selviytymiskauhua ryydittävät elokuvamaiset kohtaukset ja nekromorfien jatkuva virta, joka katkeaa ainoastaan kokonaisvaltaiseen amputaatioon. Tunnelmaa luodaan paitsi groteskeilla hirviöillä myös asiaankuuluvilla tehosteilla ja pimeydellä. Omaksi lempilapseksi kasvanut plasmaleikkuri oli niin ikään käytössä, samoin ongelmatilanteissa hyödynnetty telekinesia. Tyhjiössä lentelyäkin pääsi harrastamaan vapaassa tilassa ja  elokuvamaisessa pudotuskohtauksessa, jotka ovat entuudestaan tuttuja sarjan ystäville.

Puolituntisen session aikana ei koettu oikeastaan mitään oleellisesti aiemmasta poikkeavaa. Varsinaisen peliosuuden päätteeksi tekijät näyttivät hieman uudistettua asemodifikaatioruutua. Rahan sijaan Clarke koluaa alueet resursseista, joiden avulla pystyy rakentamaan ja muokkaamaan omia aseita. Lyhyessä esimerkissä kasattiin rynnäkkökivääri valmistamalla ensin kahvamuotti, johon pystyi sen jälkeen yhdistämään eri ominaisuuksilla varustettuja lippaita, piippuja ja tähtäimiä. Lisäys on ihan kelvollinen mutta ei riitä yksinään oikeuttamaan täysihintaista peliä.

  

Yhteistyön jäädessä vielä tulevaisuuteen ei Dead Space 3:sta ole juuri muuta kerrottavaa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on yhä puhdas AAA-luokan kauhuttelu, joka kolahtaa suhteellisen varmasti kaikille sarjan faneille. Omalla kohdallani toivoisin kuitenkin jotain hieman uutta ja innovatiivista jo aavistuksen kuluneeseen muottiin. Jää nähtäväksi riittääkö pelkkä yhteistyötila tuomaan peliin kaivattua tuoreutta.

Dead Space 3 julkaistaan näillä näkymin helmikuussa 2013.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi