Viime joulukalenterissa ilmoitin omaksi vuoden valinnakseni PS+:n, eli Sonyn salakavalan juonen houkutella ihmiset maksamaan Playstationin käytöstä kuukausittain tai jopa vuosittain. Toisin kuin kilpailijansa, Sony ei tarjoa palvelun vastineeksi mahdollisuutta pelata verkossa tai käyttää Netflixiä. Eei, Sony ottaa kyllä rahaa vastaan, mutta vastalahjaksi me höynäytetyt saamme vain pelejä. Paljon, paljon pelejä.

Enemmän kuin yksi kerrallaan

Jos nyt oletetaan, että hypoteettinen Pekka Pleikkafani tuli vihdoin järkiinsä tammikuun 1. päivä 2013 ja investoi joululahjaksi mummolta saamansa viisikymppisen (ihmeen pihistelijämuori, mihin tuokin rahojansa jemmaa) PSplussaan, niin heti kättelyssä ladattavissa oli 12 peliä. Kaahailusta tykkäävää kihelmöi Motorstorm Apocalypse, tasoloikkafani taas sai LittleBigPlant 2:n ja Ratchet & Clank All 4 Onen. Joku saattaa pitää Knytt Undergroundia ja Limboa tähän kastiin kuuluvina. Räiskintäpelifriikit saivat Vanquishin ja Bioshock 2:n. Ja olihan kokoelmassa vähän mättöä, pulmailua ja Keski-Maata.

Täyden tusinan verran kokeiltavaa saa koska tahansa Plussan kelkkaan hyppäävä plege-poika. Tietysti aika harva pelaaja jaksaa innostua aivan jokaisesta julkaisusta, eivätkä kaikki pelit todellakaan ole mitään viiden tähden AAA-nimekkeitä. Lisäksi osan peleistä löytää – ja on jo saattanut hankkia – alelaarista tai PSN-alennusmyynnistä. Mutta joskus sattuu käymään säkä. Ja kyllähän levyttömässä pelaamisessa on oma helppoutensa.

Jopa alle vuoden ikäisiä pelejä

PS4:n ilmestymisen myötä nähtiin sekin ihme, että peli tuli myyntiin ja julkaistiin Plussan kautta maksutta samana päivänä. Tietysti viimeisen myyntipäivän ylittäneitä pelejä ei uunituoreelle laitteelle ole saatavissakaan, mutta Resogun ja Contrast varmasti tarjosivat jonkinmoista hupia tuliterän nelkkukelkun väsyneille mutta onnellisille omistajille.

Eipä PS+ muutenkaan ihan menneen sukupolven alkutaipaleen kikkareita kaavi. Keskimäärin jakoon pääsevä peli on aivan hiljattain juhlinut ensimmäistä vuosipäiväänsä, kaikkein senioreimmat tuotokset lähentelevät kolmen vuoden kunnioitettavaa ikää.

Tietysti välillä on hiukan harhaanjohtavaa puhua pelin iästä, sillä Plussan kautta on julkaistu suhteettoman paljon HD-päivityksiä, kuten Okami tai Jak & Daxter -kokoelma. Tammerkoskessa on vettä virrannut ämpäri jos toinenkin sen jälkeen, kun kyseiset pläjäykset ovat aikoinaan päässeet heijastamaan PS2:n DVD-laserin säteitä. Vaan eihän se pelien hohtoa himmennä. Vanhassa on joskus vara parempi.

Välillä framille ilmestyy kieltämättä vähän hämmentäviäkin tapauksia. Esimerkiksi Mafia II:n tai Demon's Soulsin ei enää kolme vuotta alkuperäisen julkaisunsa jälkeen olisi ihan arvannut päätyvän palveluun. Ensin mainittu oli varsin keskinkertainen hassuttelu, jolla tietysti oli omat faninsa, mutta lieneekö taustalla sitten ollut enemmänkin 2K:n viimeinen yritys tiristää arvostetusta franchisesta muutama lantti. Demon's Souls puolestaan keräsi aikoinaan hyviä arvosteluja ja lähes fanaattisen fanijoukon. Periaatteessa Sony teki siis lähes kulttuuriteon tuodessaan pelin laajemman joukon käsiin.

Oli syy mikä tahansa, yli neljäsosa palvelussa julkaistuista peleistä on saapuessaan alle puolen vuoden ikäisiä. Ja vähän yli puolet peleistä eivät ole vielä vuottakaan. Aivan eläkeiän kynnykseltä takaisin tositoimiin kutsutuista kehäraakeista ei ole siis kyse. Pelaajan kannalta tämä on positiivista, sillä vain ahkerimmat harrastajat ehtivät kerätä niin laajan kokoelman, etteikö PS+ onnistuisi silloin tällöin tarjoamaan jotain, mitä ei hyllystä vielä löydy.

Kansan ja kriitikoiden... öh... sietämiä?

Sonylla on periaatteessa olemassa rima, jonka yli pelin täytyy nilkuttaa päästäkseen plussavalikoimaan. Ihan jokaikisen yksilön kohdalla tästä direktiivistä ei ole pidetty – syystä tai toisesta – pilkuntarkasti kiinni, mutta pääsääntöisesti sisältö on varsin laadukasta. Kaikkien rakastamalta Metacritic-sivulta voi käydä vakoilemassa yksittäisten pelien pisteitä, mutta yhteenvetona niukka enemmistö on vähintään 81 pisteen arvoisia. Tätä vaatimattomampien läjien suuntaanhan valistunut geimeri ei edes sylkäise.

Korkeimmalta huipulta löytyy muun muassa restauroitu versio God of Warista, mutta onpa lähes uusiakin pelejä haalittu virtuaalihyllyyn. Esimerkiksi 93 pisteen Mass Effect 3 pääsi plussailijoiden hyppysiin vain vuoden päivät myymälöitä koristettuaan. Heikoimmat eväät puolestaan ovat esimerkiksi F1 Race Starsilla (61p) tai Giana Sisters: Twisted Dreamsilla (69p Xbox 360:lla, PS3-versiolla ei tarpeeksi monta arvostelua keskiarvon julkaisemiseksi).

Tietenkään metascorea ei pidä tuijottaa liian orjallisesti; monista keskinkertaisuuden rajoilla häilyvistä peleistä (Spec Ops: The Line tai Remember Me) saa helposti iloa irti koko rahan edestä. Jos rahaa ei tarvitse käyttää kovin paljon.

Onnekkaat sattumat, eli Kun hyllyt notkuvat jo valmiiksi

Omalla kohdallani mäsis on käynyt jo useamman kerran PS+:n tarjonnan osuessa kohdalleen kuin kiekko Selänteen lapaan (vuonna -93). Joistakin peleistä voi melkein arvata niiden päätyvän jossain vaiheessa plussaan, hyvänä esimerkkinä Sleeping Dogs (aloittamatta). Epätodennäköisempi tapaus oli Mass Effect 3 (aloittamatta), joka oli sekä laadukas, että suhteellisen hyvin myynyt. Myöskään Hitman Absolutionia en olisi osannut odottaa, mutta olin toki iloinen päästessäni platinoimaan jälleen yhden salamurhafantasian.

PS+ ei helpota jo ennestään kalvavaa ongelmaa. Olen jo pitkään kitissyt siitä, miten täysin korkkaamattomia pelejä löytyy muutenkin niin paljon, että uusien hankkimisessa ei ole mitään järkeä. Mutta joka kuukausi kyttään vesi kielellä uutta plus-tarjontaa ja naksuttelen uskollisesti joka ainoan maksuttoman kikkareen vähintään latauslistalle. Toistaiseksi ainoan poikkeuksen tähän sääntöön on muodostanut Sonic and All-Stars Racing, joka on todennäköisesti pelaamatta paskaa.

Vaikka kokemus palvelusta onkin tähän asti ollut yksinomaan positiivinen, voi tulevaisuuden taivaalla häämöttää synkkiä pilviä. Tarjonta on ollut laadukasta, ja sillä on saatu koukutettua varmasti isohko joukko uskollisia tilaajia. Kokoelman käyttö edellyttää kuitenkin tilauksen jatkamista, ja jos avaamattomia bittipaketteja on sellainen kasa kuin esimerkiksi itselläni, soisi niiden mielellään pysyvän käytettävissä. Olen siis tavallaan sitouttanut itseni palveluun.

Myös moninpelin piilottaminen PS4:llä maksumuurin taakse saattaa merkitä sitä, että Sonyn mielenkiinto haalia uusia tilaajia houkuttelevalla sisällöllä hiipuu. Aiheesta voi tietysti valittaa pelimaailman keskustelupalstoilla, mehän olemme nähneet, miten hyvin se on toiminut Xbox Live Goldin maksullisuuden kanssa.

Tämän vuoden perusteella on kuitenkin turvallista väittää PS+:n olevan alan parhaan tarjouksen. Viidelläkympillä saa yli viisikymmentä peliä, mikä on halvempaa kuin iPhonella pelailu. Varsinkin tänä jouluna ensimmäistä konsoliaan hankkivalle en keksisi parempaa vaihtoehtoa kuin PS3 ja PS+ vuodeksi. Tekemistä varmasti riittää ensi jouluun asti.

Enkä vielä kirjoittanut sanaakaan Vita-tarjonnasta.