Hei, älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot.

Vanhempien pelien remasterointi on in, pop ja uusi musta. Edellisiltä konsolisukupolvilta tuttuja nimikkeitä käännetään nykyraudalle kovaa tahtia, eikä loppua tunnu näkyvän.

On kuitenkin muutamia tekeleitä, joita ei haluaisi nähdä remasteroituna. Ikinä koskaan. KonsoliFINin toimitus listasi niistä muutamat.

Petri: Boogerman: A Pick and Flick Adventure

Jo pelkkä Boogerman-pelin nimi selittänee, miksi tätä nimikettä ei pidä missään kohdin tuoda nykyraudalle – ja etenkään nykygrafiikoilla. Ällöpällösankari tasoloikkaa parinkymmenen kentän läpi aseinaan pierut, röyhtäykset ja räkä. Vaikka Interplay-studion tekelettä aiemmin kehuttiin varsin hauskaksi, niin en usko kenenkään haluavan nähdä miltä tämä kaikki näyttäisi nykypäivänä.

Boogermanin paluuta yritettiin saada aikaiseksi vuonna 2013, mutta joukkorahoitusta ei saatu kerättyä tarpeeksi. Ehkä jotkin yököttävyydet saisi suosiolla jättää Super Nintendolle, Mega Drivelle ja Wiin virtuaalikonsoliin. Hyh.

A-P: Settlers

Parahin Settlers,

Ihastuin sinuun heti ensisilmäyksellä. Nuo lumoavat pienet lautaa kantavat miehesi, urheat ritarisi ja erityisesti maailman söpöimmät röhkivät possusi, jotka saavat sydämen tuntumaan siltä kuin se olisi syönyt laatikollisen tryffelisuklaakonvehteja. Graafisen loisteliaisuuden täydentää lintujen viserrys, työn äänet sekä täydellinen musiikkielämys, joka saa korvat vuotamaan hunajalla kuorrutettua Nutellaa.

Ajattelin sinua jokaisena hetkenä, jolloin en ollut seurassasi. Välillä kuuntelin kateellisena, kuinka olit viihdyttänyt kavereitani edellisenä iltana. Tiesin ensihetkestä lähtien, että tulet kulkemaan mukanani hautaan asti. Palaan luoksesi aina, vaikka viihdynkin myös muiden pelien parissa. Olet (lähes) täydellinen juuri sellaisena kuin olet. Älä koskaan muutu. Äläkä varsinkaan remasteroidu.

Tero: Forbidden Forest

Kauhein kauhupeli ikinä on Forbidden Forest, ainakin 80-luvun kakaroille. Varjoissa piileskeleviä kammotuksia, jättihämähäkkejä, ihmispoloisen seivästäviä luurankoja, kummituksia, animoitua verta, loppumaton metsä, aseena heiveröinen jousipyssy. Kuutamon noustessa öiselle taivaalle jokin ennennäkemättömän kammottava oliokin lähestyy vääjäämättä pelaajaparkaa. Kömpelöt kontrollit kruunaavat hirvittävän kokemuksen, kun viimeisetkin nuolet viuhahtavat ohi kohteestaan. Tätä Commodore 64:llä ihan liian nuorena koettua peliä en halua nähdä enää uudestaan.

Miljoonatkaan polygonit eivät pysty enää tuottamaan samoja kauhunhetkiä kuin pienen pojan mielikuvituksen laukka lopulta kovin yksinkertaisessa pikselimetsässä. Tämän lisäksi nykyversio luultavasti pilattaisiin joka tapauksessa turhanpäiväisellä juonella, liian sulavalla tähtäyksellä, kaikenmaailman bonuksilla sekä pahimmassa tapauksessa fiiliksen tappavalla yhteistyömoodilla. Kielletyn metsän seikkailu maatukoon rauhassa vetisessä suohaudassaan, kiitos.

Jyri (vastarannan kiiski): Jos on pakko pelata retroja, niin remasteroikaa ne edes

Lähdetään nyt siitä, että mitä vanhempi, sitä huonompi. Ensin pelit tehtiin vaikeiksi, koska niitä pelattiin kolikkoautomaateilla, ja tarpeettoman vaikea peli pakotti upottamaan koneeseen tolkuttoman läjän lantteja. Kun pelilaitteet siirtyivät koteihin, niissä ei ollut pysyvää muistia, joten kaikki pelit olivat jonkinlaisia roguelikeja. Paitsi pingis ja puistofutis. Ja vähän myöhemmin ei osattu tehdä välivideoita, toimivaa 3D-grafiikkaa eikä checkpointeja, koska ne keksittiin vasta 2000-luvulla. Sitä ennen pelaaminen oli työtä ja tuskaa.

Suurin osa vanhemmista peleistä kannattaa kipata sellaisinaan historian romukoppaan, mutta jos nyt jotain Final Fantasy VII:ää halutaan pitää jonkinlaisena kulttuurihistoriallisena merkkipaaluna, niin antakaa siitä minulle edes nykyaikaistettu versio, jota ei ole piinallista pelata! Mutta todennäköisesti jätän senkin koskematta ja hakkaan mieluummin Cyberpunk 2077:ää, koska se on uusi ja ei-japanilainen.

ladataan kommentteja...