Halo: Reachin julkaisusta on ehtinyt kulua jo yli puoli vuotta. Reilun kuuden kuukauden aikana peliin ei ole julkaistu yhtäkään varsinaista päivitystä, mutta muutoksia on koettu silti lukuisia. Pelimuotovalikoima elää jatkuvasti, ja karttakokoelmaa on jo laajennettu kahdella lisäpaketilla. Nyt lieneekin sopiva hetki pysähtyä arvioimaan tähänastisia antimia.

Ylväys käy uhmakkuuden edellä

Halo: Reachin ensimmäinen karttapaketti julkaistiin Xbox Livessä viime vuoden lopulla. Noble Map Pack toi mukanaan kolme uutta taistelukenttää, joiden tyyppi vaihtelee pienestä areenasta massiiviseen Invasion-tantereeseen. Setin kiinnostavin jäsen lienee kuitenkin se kooltaan keskimmäinen.

Komeisiin forerunner-maisemiin sijoittuva Tempest sopii symmetrisyytensä ansiosta mainiosti tavoitepohjaisiin pelimuotoihin, kuten esimerkiksi kahden keskikokoisen tiimin lipunryöstöön. Näkölinjat jakautuvat siististi isojen kivikkojen ja keskellä kohoavan mäennyppylän avulla, joten laidoilla piileksivät tarkkuuskiväärit eivät pääse hallitsemaan koko kenttää. Myös ajoneuvoille jätetään hiukan elintilaa, joskaan ne eivät missään nimessä nouse päärooliin. Jalkaväen liikkumista helpotetaan oivasti muutamalla ihmislingolla, eikä kartan ympäri kiertäminen näin vie liikaa aikaa. Keskiosan kivikko tarjoaa suojaa tarkka-ampujien lisäksi mahdollisilta ajoneuvoilta.

Tempest on taisteluympäristönä ehdottomasti Reachin näyttävimmästä päästä, vaikka visuaalisuus kärsii hieman liiasta kirkkaudesta. Horisontissa häämöttävät muukalaisrakennukset, taivaalle kohoava rengasplaneetan kaari ja kallioseinämiä puhkovat vesiputoukset ovat sitä idyllisintä Halo-maisemaa. Kattava Forge-paletti puolestaan noudattelee sitä totutun harmaata forerunner-designia.

Anchor 9 tuskin tarjoaa kenellekään hirvittäviä Forge-elämyksiä, mutta karttapesueen pienin kenttä tuo kaivattua vaihtelua muun muassa neljän pelaajan mättöihin. Symmetrisellä kartalla aseet laulavat yleensä tappomatseissa, joissa keskeiseen rooliin nousee heikon painovoiman alue. Pelaajat pääsevät nimittäin piipahtamaan Reachin kiertoradalla majailevan avaruusaseman ulkopuolella, mutta huolimattomat taistelijat loikkaavat helposti kuolemaansa. Anchor 9:n normaalissa versiossa taistelut keskittyvät turhankin vahvasti kyseiselle alueelle, joskin astronautteja suojelevat energiakentät voi heittää hiuksista Uranukseen Forgen avulla. Oletusasetuksilla kartalla nähdään voima-aseista vain haulikko ja sinko, joista jälkimmäinen lisää entisestään ulkoalueen houkuttelevuutta.

Reachin pelimuotovalikoiman puhutuin tulokas on ehdottomasti ollut Invasion, joka kuitenkin kärsi julkaisussa karttojen puutteesta. Noble Map Pack tuo helpotusta ongelmaan talvisella Breakpointilla. Eliitit aloittavat vyörytyksen rinteeltä tavoitteenaan vallata jompikumpi kahdesta kohdealueesta. Ensimmäinen vaihe päättyy harvoin spartalaisten voittoon. Tavoitteessaan onnistuessaan hyökkääjät pääsevät yrittämään ONI:n salaisen tutkimuslaitoksen pommittamista perinteiseen Assault-tyyliin. Räjähdyksen jälkeen muukalaisten tehtävänä on enää kuskata navigaatiotietokanta pakoalukselle. Operaatiota vaikeuttaa optimaalisen kulkureitin avoimuus. Toimintaan lisätään kierroksia molempien osapuolien lentoaluksilla sekä rakettimaasturilla ja muukalaistankilla.

Breakpointilla riittää liikkumatilaa yllin kyllin. Rohkeimmat voivat nousta keskellä kohoavalle rinteelle, mutta lentolaitteet korjaavat yleensä uskalikot nopeasti pois muita kiusaamasta. Bansheet ja falconit tapaavat muutenkin olla turhan pelottavia ilmestyksiä jalkaväelle. Suojaa tarjoavat muutamat tunnelit ja rakennukset. Ahtaahkot kulkureitit takaavat, että maanpinnalla mönkivien ajoneuvojen yllättäminen onnistuu helposti. Periaatteessa kartalla voi taistella myös isompia lipunryöstö- ja tappomatseja, mutta kuten tavallista, ei suunnittelu suosi muita pelimuotoja Invasionin ohella. Kun tietunneli avataan ja laskusillat lasketaan, voi kartalla ainakin kruisailla kilpaa maastureilla.

Jokaiselle jotakin

Reachin toinen karttapaketti tuli jakeluun maaliskuun puolivälissä. Defiant Map Pack toi totuttuun tapaan kaksi lisäkenttää kilpailulliseen moninpeliin, mutta myös Firefightiin saatiin ensimmäistä kertaa uusi ympäristö ihmeteltäväksi.

Unearthed on monestakin syystä poikkeuksellinen Firefight-kartta. Karun ruskeaan kalliomaisemaan taottu kenttä ei ole vain kampanjasta napattu kohtaamispaikka vaan tyystin pelimuotoon suunniteltu taistelutanner. Titaanikaivoksen tuntumassa riittää lääniä yllin kyllin. Kartan keskiosa tarjoaa rakennuksineen liikkumatilaa useammassa tasossa, kun taas reunamia hallitsevat ajotiet, jotka suorastaan kutsuvat tarttumaan yksinäisen rakettimaasturin rattiin. Tiet kulkevat osittain rakennusten ali ja läpi, joten myös keskustassa piileksiviä vihulaisia voi pommittaa miniohjuksilla. Harmittavasti maasturin raketit ovat edelleen kovin tehottomia.

Kartalla ei ole oikeastaan suojaisaa vetäytymispaikka. Varastohallin yläkertaa voi luulla suojaisaksi koloksi, mutta viimeistään ikkunasta lentelevät kranaatit ja plasmakudit pistävät miettimään suunnitelmaa uusiksi. Kartan keskustassa ei puolestaan helpolla suojauduta yli lentäviltä kuljetusaluksilta tai samalle tasolle karkaavilta vihollislaumoilta, vaikka yläasemasta voikin helposti napsia alakerrassa vaeltavia muukalaisia. Maasturimiehet taasen kaatuvat helposti elämäänsä kyllästyneisiin gruntteihin tai niiden plasmatykeillä riehuviin isoveljiin. Selviytymistaistelua häiritsevät myös laidoille ajoittain putkahtavat muukalaistankit, joiden valtaaminen osoittautuu useimmiten liian suureksi kiusaukseksi. Kaiken kaikkiaan Unearthed tarjoaa mielenkiintoisen sekoituksen ajoneuvoja ja jalkaväkitoimintaa. Selviytyminen vaatii vihollistyyppien tuntemista ja tiimityötä.

Reachin vuoristoon sijoittuva Highlands jatkaa isolla mittakaavalla. Spartalaissoturien puolisymmetrisessä koulutuskeskuksessa riittää kulkureittejä niin ajoneuvoille kuin jalkaväellekin. Maastureilla voi kaahailla keskellä kenttää, kun taas jalan kannattaa juoksennella alueen reunamilla. Tila on jaettu oikeastaan turhankin tehokkaasti, sillä ilman avoimelle alueelle on turha lähteä haahuilemaan ilman ajoneuvoa.

Kartalta voi oletusasetuksilla poimia aivan liikaa erilaisia voima-aseita: molemmissa tukikohdissa puolustajia odottavat tarkkuuskiväärit ja singot, kun taas haulikot houkuttelevat leiriytymään teleporttien läheisyyteen. Plasmakanuuna, lasertykki ja kranaatinheitin eivät nekään helpota ajoneuvojen elämää. Liekehtivät maasturit ovatkin melkein yleisempi näky kuin liikkuvat menopelit. Turhan runsaskätinen aseiden jakelu lähes tukahduttaa kartan, mutta klassisissa kahden tiimin lipunryöstömatseista voi silti repiä aimo annoksen hupia.

Defiant Map Packin villi kortti on ehdottomasti Condemned, joka vie pelaajat jälleen kerran avaruusaseman kylmille käytäville. Sekavaa kenttää on vaikea hahmottaa vielä useammankin matsin jälkeen. Kartta koostuu käytännössä kokoelmasta erilaisia huoneita, joiden välillä voi liikkua joko kehällä kiertämällä tai rohkeasti keskustan heikon painovoiman alueen halki. Condemnedin sekavahko luonne saa taistelut keskittymään keskelle kenttää varsinkin tappomatseissa. Tavoitepohjaisissa pelimuodoissa tapahtumat sentään tapaavat levittäytyä laajemmalle alueelle. Kartta kärsii myös Highlandsin tapaan voima-aseiden runsaudenpulasta. Singon, haulikon, miekan ja kahden tarkkuuskiväärin sijoittaminen melko ahtaaseen tilaan tuntuu liioittelulta.

Defiant Map Packin kartat tarjoavat hulppeat maisemia moninpelisessioille: Condemnedin avaruusaseman ikkunoista voi nähdä liekehtivän Reachin, kun taas Highlandsilla covenant-alusten plasmapommitus kutittelee jo melkein olemattomia rintakarvoja. Lisäksi karttoihin kätkeytyy mielenkiintoisia ja vähemmän ilmeisiä viittauksia Halo-sarjan fiktioon. Highlandsin keskelle pakkolaskun tehnyt kuljetusalus on juurikin se sama pelikaani, jolla spartalaistaistelijat syöksyivät Reachille muukalaisinvaasion alkutuoksinassa. Master Chief puolestaan kävi kohtalokkaalla tehtävällä Condemnedin avaruusasemalla juuri ennen Pillar of Autuminn kuuluisaa pakomatkaa ja Halo: Combat Evolvedin tapahtumia.

Valta vaihtuu

Kumpikaan karttapaketeista ei tarjoa mitään ennennäkemätöntä. Totuttu 800 Microsoft-pisteen hinta on edelleen yläkanttiin, mutta kovimmille halottajille riittää molemmista laajennuksista riittää varmasti hupia, sillä lisäkartat on Halo 3:n vastaavia paremmin otettu osaksi seuranhakujärjestelmää. Defiant Map Pack on kahdesta paketista suurempi kysymysmerkki: isoja taistelukenttiä kaivataan edelleen Reachissa, mutta Firefightista piittaamattomille käteen jää vain kaksi karttaa.

Monet karttoja vaivaavat ongelmat voisi korjata yksinkertaisesti näpläämällä aseiden sijoittelua. Jos kuitenkin katsotaan vanhempien pelimuotojen ongelmia ja kummallisia päätöksiä, ei kannata toivoa liikoja. Esimerkiksi kuplasuojien lyöminen lipunryöstöön tahtoo pilata kyseisen pelimuodon kokonaan. Toisaalta verkkopelin puolella on nähty myös miellyttäviä linjauksia, kuten vaikkapa uunituoreet Classic-pelimuodot. Forgella väsätyt versiot vanhoista kartoista ja parannettu liikkuvuus ilman haarniskakykyjä maistuvat ainakin parin ensimmäisen illan perusteella hienostuneen maukkaalta. Osa uusvanhoista kentistä ei tosin istu DMR-painotteiseen pelaamiseen, eikä Forge Worldin iänikuinen harmaus ainakaan palvele karttasuunnittelua.

Kiinnostavaa kehitystä tapahtuu myös pelikenttien ulkopuolella. Noble Map Pack jäi nimittäin Bungien ensimmäiseksi ja viimeiseksi Reach-laajennukseksi. Halo-veteraanien perustama Certain Affinity vastasi Defiant Map Packin kehityksestä yhteistyössä 343 Industriesin kanssa, ja jatkossa vastuuta siirretään entistä enemmän Microsoftin Halo-tehtaalle. Lisäsisällön parissa ahertaminen käy hyvästä lämmittelystä ennen 343 Industriesin ensimmäistä omaa peliprojektia.