Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

LittleBigPlanet 2 -ennakko

Vuonna 2008 ilmestynyt erinomainen LittleBigPlanet valloitti sekä kriitikoiden että pelaajien sydämet. Yksinkertainen ja sympaattinen Sackboy antoi kasvot PS3:lle juuri, kun se niitä eniten tuntui tarvitsevan. Jouluksi ilmestyvää toista osaa ei pitänyt koskaan tulla vahvan yhteisön pitäessä huolen pelin elinvoimaisuudesta, mutta lopulta Media Molecule tahtoi laajentaa peli-ideaansa. KonsoliFIN tutustui äskettäin julkaistuun beta-versioon ja ensimmäisiin yhteisön sillä tekemiin tuotoksiin.

Säkkipojan uudet vaatteet

Nopealla vilkaisulla LittleBigPlanet 2 ei vaikuta kovin erilaiselta edeltäjäänsä nähden. Ensikosketus on totutun turvallinen, ja peliin on helppo päästä sisälle. Sackboyn ohjaaminen sujuu kuten pitääkin, ja maistiaiset pelin mukana toimitettavista kentistä perehdyttävät pelaajan hienovaraisiin uudistuksiin kattavasti. Pelattavuuden osalta muutokset ovat kuitenkin vähissä. Suurin uudistus on ninjaköysi eli grappling hook, jolla voi napata kiinni sopivista pinnoista ja heilauttaa itsensä korkeammille tasanteille.

Pinnan alla on kuitenkin tapahtunut varsin suurta remonttia. Tärkeimmät uudistukset ovat osa kokonaisuutta, jolla LittleBigPlanet muuttuu pelkästä tasoloikkakenttien tekemisestä kohti yleisempää pelien rakentelutyökalua. Kameran kuvakulma on vedetty uusiksi. Vaikka LBP2 on edelleen ”2.5D” -peli ja kamera kuvaa vakiona edelleen sivulta, pystyy kuvakulman vaihtamaan nyt suoraan ylhäältä osoittavaksi. Tässä ominaisuudessa LBP itse asiassa huijaa pelaajaa taidokkaasti, sillä kuvakulmaa ei muuteta, vaan kentästä poistetaan painovoima ja kentän ”takaseinä” toimii pelialueena. Yhdessä uuden täysin muokattavan ”ohjainpenkin” kanssa, rakentelijoille annetaan kaikki avaimet käteen esimerkiksi erilaisten shmuppien ja kaahailujen tekemiseen. Ohjainpenkin eli controllinatorin avulla pelaajat pääsevät siis määrittelemään mitä mikäkin ohjaimen napin tulee pelissä tehdä.

Suurempia pelikokemuksia rakentelevia ilahduttanee tieto siitä, että tekemiään kenttiä voi nyt linkittää toisiinsa. Näin yksittäisistä tasoista voi koota pitkiä tarinoita. Enää ei myöskään tarvitse tyytyä pelkkiin puhekupliin tarinankuljetuksessa, vaan pidempien välivideoiden rakentelu on sekin mahdollista. Mielenkiintoinen lisäys on myös musiikkisekvensseri, jolla pystyy rakentamaan kaipaamiaan äänimaailmoja valmiiden taustamusiikkien lisäksi. Kaikkiaan uudistukset ovat sitä luokkaa, ettei pelien rakentelu ole pian enää yhden miehen show. Ehkä tulevaisuudessa nähdään enemmän LBP-kehitystiimejä, joissa eri osa-alueet on jätetty erikoisosaajien haltuun.

Mitä sillä sitten on tehty?

Vaikka luulisi, että uusien ominaisuuksien opetteluun menee hyvä tovi, jo ensimmäiset beta-versiossa tehdyt yhteisöpelit nostattivat odotuksia. Musiikkiominaisuuksia esittelevä Stereo/mono leikkii valon ja äänen yhdistelyllä tavalla, joka näin nopeasti tehtynä oli yksi hienoimpia pariminuuttisia, mitä on tänä syksynä peliohjain kädessä kokenut. Saman tekijän Audial Visual puolestaan yhdistää musiikin ja välivideot toimivaksi komboksi.

Micromachines-klooni Sackro Machines puolestaan toimii hyvänä esimerkkinä sulavasta ylhäältä kuvatusta ajopelistä. Toinen uudella kuvakulmalla leikkivä peli oli Geometry Wars, jossa on otettu visuaalinen ilme Bizarre Creationsin samannimisestä retrohenkisestä räiskinnästä. Molemmissa ohjauspuoli oli varsin hyvin toteutettu: komennot toimivat nopeasti ja riittävän tarkasti.

Kokeellisempaa linjaa esittelevä RPG Concept ei vielä ollut sen ihmeemmin pelattavissa, mutta se tarjoaa hyvän esimerkin, miten pelissä voi toteuttaa yksinkertaisen tavaravalikon roolipelityyliin. Lievästi hapokkaasta Here’s Jonnysta ei kamera-ajoja tai tarinankerrontaa puutu. Myös ensimmäiset yritykset FPS-genren tuomisesta LBP-maailmaan on jo otettu. Jo nykyisen valikoiman perusteella voi todeta, että monipuolisuus on LittleBigPlanet 2:n valttikortteja.

Tutustumalla mainittuihin esimerkkeihin saa hyvän peruskuvan siitä, mihin LBP2 kykenee lyhyelläkin ajalla. Jos ei ole vielä päässyt itse betaan käsiksi, löytyy ainakin YouTubesta runsaasti videomateriaalia. Voi vain kuvitella, mihin tuotoksiin yhteisö pystyy kun se saa julkaisuversion pelistä käsiinsä ja pääsee rauhassa rakentamaan. Vaikka jo ensimmäisessä osassa nähtiin ihmismieltä hämmentäviä mestariteoksia, tekee kakkososa tämänkaltaisten pelien tekemisestä helpompaa. Kuitenkin kloonien paljous aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Osa ensimmäisen pelin loistavista kentistä joutui poistetuksi palvelusta tekijänoikeusrikkomusten vuoksi, ja nyt kloonien tekeminen on aikaisempaa helpompaa. Ei tarvitse olla suuri ennustaja povatakseen LBP:n sisällönhallintatiimille kiireisiä aikoja.

Odottamisen arvoista

Ykkösosan kohdalla mukana tulleet kentät tuntuivat jäävän pahasti aliarvostetuiksi, mikä oli sääli, sillä peli oli aivan loistava tasoloikka sellaisenaankin. Kakkososa jatkaa tästä ja pelilevylle on mahdutettu jälleen täysimittainen tarina. Tämän laadusta huolimatta on jopa edellisosaa odotetumpaa, että tällä kertaa yhteisökentät varastavat täysin valokeilan. Ykkösosaan tehdyt kentät voi siirtää uuteen peliin, minkä lisäksi kaikki peliin ostetut DLC-paketit toimivat sellaisenaan myös jatkossa. LittleBigPlanet 2 vaikuttaa varsin valmiilta peliltä, jota kannattaa odottaa.

LittleBigPlanet 2:n julkaistaan tammikuussa 2011 PlayStation 3:lle.

Galleria: 

Kommentit

Beta-videoita metsästävien kannattaa vilkaista alla olevaan linkkiin. Tuolla sivulla on ehkä kattavin lista betavideoita mihin olen törmännyt.

http://www.littlebigland.com/lbp-2-beta-gameplay-videos/

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi