Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Luukku 13: PlayStation 4 tuli taloon

Helmikuisesta julkistamisestaan lähtien Sonyn PlayStation 4 on pysynyt tasaisen tappavasti pelaavan kansan huulilla. Viime kierroksen kompuroinneistaan nöyrtynyt japanilaisfirma on tällä kertaa onnistunut keräämään lähes kritiikitöntä suitsutusta uutuutensa tiimoilta. Tosin yhtenä hehkutuksen osasyyllisenä voidaan pitää pahimman kilpailijan, eli Microsoftin närää herättäneitä ratkaisuita ja suoranaisia pr-mokia laitelanseerauksensa yhteydessä.

Odotettu ja himoittu uutuus saapui muun Euroopan ohella myös Suomeen 29.11 – joskin alkuun hyvin rajallisena painoksena. Seuraavaan sukupolveen on kirjoitushetkellä ehditty ottaa tuntumaa vajaan parin viikon verran, joten nyt lienee sopiva aika kerätä paperille tummanpuhuvan laitteen herättämiä ensifiiliksiä.

Hankinnan sietämätön huolettomuus

Varsinainen julkaisuaamu toi etäisesti mieleen kakkos-pleikkarin yhtä lailla vähäisellä konekannalla suoritetun maihinnousun, kun ennakkovarauksen väliin jättäneet yrittivät metsästää omaa palaansa taivaasta epätoivon vimmalla. Vaikka suurimpien markettien ovien taakse kerääntyi kymmenien ihmisten joukkioita odottamaan H-hetkeä, pystyivät kauppiaat haalimaan ainoastaan yksittäisiä koneita hyllyihinsä. Osa liikkeistä suhtautui haastavaan tilanteeseen asiaan kuuluvalla hartaudella jakamalla rehdisti vuoronumerot ensimmäisinä paikalle ennättäneille. Kehnommin organisoiduissa tapahtumissa vallitsivat tylyt viidakon lajit, kun vikkelimmät jalat ratkaisivat voittajat ovien avauduttua.

Oman PlayStation 4:ni hankintaan ei dramatiikkaa liittynyt. Kone naputeltiin ennakkotilaukseen NetAnttilan kautta jo ennen juhannusta ehdolla ”noudetaan paikallisesta tavaratalosta”, joten saldojen riittävyydestä ei tarvinnut huolehtia. Tosin myönnettäköön oikutelleen tilausseurannan ja lakkoilevan Itellan yhteisvaikutuksen aiheuttaneen lieviä sydämentykytyksiä vuorokautta ennen julkaisua. Pikaisesti suoritettu varmistussoitto markettiin lujitti uskoa huomiseen. Perjantaiaamuna saapunut virallinen sähköpostikuittaus asian tiimoilta takasi lopullisen mielenrauhan lisäksi pitkältä tuntuneen päivän toimistolla.

 

Mustan muovin lumoissa

Yllättävän kompaktista mutta uskottavan painoisesta paketista paljastui perjantai-illan muiden askareiden tauottua tuo mystinen musta monoliitti. Vaikka konsolia oli moneen otteeseen mainostettu pienenä laitoksena, kertoi vertailukohtana toiminut edeltäjä toisenlaista tarinaa. Toki uutukainen on kiitettävän litteä, mutta leveys- tai syvyyssuunnassa ei voi puhua erityisen sirosta laitoksesta. Omintakeinen särmikäs muotoilu herättää foorumikeskusteluissa toistuneen ihailun ja ylistyksen sijaan omassa pääkopassa vaisumpia tunteita. Tosin esteettisistä ominaisuuksistaan riippumatta PlayStation 4 istuu TV-tasoon varattuun koloonsa vähintään yhtä sujuvasti kuin edeltänsä, kun värikin on tajuttu pitää ainoana oikeana. Kieltämättä varsin tyylikäs valojuova konsolin päällä luo mukavan säväyksen pimennettyyn pelitilaan.

Kehuttu ja kohuttu ohjain onnistuu vakuuttamaan heti kouriin asettuessaan. Vanhat DualShockit ovat jo pitkään edustaneet lähinnä pakollista pahaa Sonyn laitteilla pelatessa, mutta tuorein iteraatio tuntuu välittömästi kotoisalta. Suuremman koon ansiosta parantunut ergonomia sekä tattien jämäkämpi tuntuma yhdistettynä kauan kaivattuihin kunnollisiin liipaisimiin tekevät huiman pesäeron edeltäjäänsä. Myös kosketuslevy ja sisäänrakennettu kaiutin vaikuttavat hauskoilta kikoilta, vaikka niiden hyödyntäminen jää vielä marginaaliseksi. Nykyisessä elämäntilanteessa suurimmaksi osaksi kuulokkeet päässä yömyöhään pelailevana täytyy ohjaimeen integroitu 3,5mm plugi nostaa erikseen jalustalle: loistava ja aidosti arkea helpottava keksintö.

Jottei menisi vallan pelkäksi kehumiseksi, täytyy risuja jakaa akunkestolle: aiempien kapuloiden parhaimmillaan viikkotolkulla kestänyt varaus on kohta vain kaunis muisto, kun uutukaisessa USB-piuhan saa törkätä koloonsa parin illan välein. Tilannetta sentään helpottaa mahdollisuus ruokkia ohjaimelle sähköä myös konsolin valmiustilassa.

Käytön ihana keveys

Sonyn pyrkimyksistä kohti parempaa käytettävyyttä ja pelaajalähtöisyyttä puhuttiin etukäteen paljon. Asennemuutos näkyy ensimmäisestä käynnistyksestä lähtien. Oli hämmentävän hienoa huomata, että perusasetusten syötön aikana satojen megojen avauspäivitys valui vaivihkaa miltei kokonaan koneelle – erikseen pyytämättä ja yllättäen. Toki paluu maanpinnalle koitti muutama minuuttia myöhemmin, kun PlayStation Networkiin liittyminen osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi alkuruuhkan vuoksi. Joka tapauksessa yleinen käytön mukavuus ja tukitoimintojen heivaaminen pois silmistä ilostuttaa PlayStation 3:lla vuodesta toiseen koetun päivitys- ja asennusrumban jälkeen. Vielä kun valmiustila saadaan jonain päivänä luvatulle tasolle, että pelit jatkuvat vitamaisesti suoraan lennosta seuraavalla käynnistyskerralla, olen enemmän kuin tyytyväinen Mark Cernyn visioimaan taikalaatikkoon.

Muut mainostetut ominaisuudet, kuten Vitan hyödyntäminen etäkäytössä ja integroitu streamauspalvelu toimivat hyvin jo julkaisussa. Henkilökohtaisesti en jaksa innostua muiden ihmisten edesottamuksien seuraamisesta netin välityksellä, mutta monille suoratoiston yhteisöllisyyttä lisäävä aspekti on kiistatta odotettu ja tervetullut uudistus. Samoin pitkään kaivatun party chatin tuominen viimein PlayStation-kansan ulottuville tarjoaa selkeää lisäarvoa maksulliseksi muuttuneen verkkopelaamisen vastapainoksi. Toivottavasti rampautettu mediapuolen tuki laajenee pikaisesti, että PlayStation 3 pääsee ansaitsemalleen eläkkeelle.

Pelejä pelejä pelejä

Ehkä ikä alkaa painaa alati kyynistyvää harrastelijatoimittajaa, mutta pelien osalta ei syntynyt odotusten vastaisesti välitöntä vautsivau-fiilistä. Todennäköisempi syy alun laimeuteen saattaa silti piillä ensimmäisen illan kattauksessa. Koneeseen sujahtaneet Call of Duty: Ghosts ja Assassin’s Creed 4: Black Flag edustavat selkeästi edellisen sukupolven ehdoilla suunniteltuja cross-gen-tuotoksia. Samaa voi toki sanoa seuraavalla viikolla postilaatikkoon saapuneesta Need For Speed: Rivalsista, jonka ruudunpäivitys jopa selkeästi nytkähtelee hektisimmissä kohdissa. Muutoin kaahailu näyttää herkullisen hienolta.

Kaikkien pelien kohdalla tunnelmat ovat kuitenkin nousseet tasaisen tappavasti hypemittarin kalibroiduttua realistisemmalle tasolle. Selkeän resoluutioboostin ansiosta pelaaminen tuntuu kaikin puolin miellyttävämmältä, kun repsottavat reunat eivät hypi alituiseen silmille. Etenkin Assassin’s Creed 4 hyötyy uuden raudan suomista lisätehoista, sillä sarjan tekninen toteutus on alkanut toden teolla yskähdellä viime vuosina. Toisinaan merirosvoilu onnistuu jopa näyttämään aidosti seuraavan sukupolven tuotokselta tyrskyävien aallokoiden ja komeiden auringonlaskujen aikaan. Samoin Call of Duty: Ghostsin nettisessioissa tuntuu kuin joku olisi vihdoin pyyhkäissyt ylimääräisen vaseliinikerroksen pois taisteluvisiirin yltä.

Lisäuskoa tulevaan luo pintapuoliseksi jäänyt testailu PlayStation 3:lla aloitetun Battlefield 4:n parissa. Lukuisista bugeistaan huolimatta ensimmäistä kertaa konsolipainoksessa koettava sulava ruudunpäivitys ja täyden mittakaavan moninpelimittelöt kannustavat palaamaan räiskintäkentille vielä tuonnempana. Demomateriaalina ei sovi unohtaa myöskään kotimaisen latauspeli Resogunin merkitystä, vaikka pistejahtausgenre ei muutoin omiin suosikkeihin kuulu. Graafisten lihasten pullisteluun täytynee lisäksi harkita ilmeisen komean Killzone: Shadow Fallin hankkimista viimeistään joulun pyhiä viihdyttämään.

Viimeiset viisastelut

Laitteen parissa vietetyn vajaan pariviikkoisen käpistelyn jälkeen on todettava, että lievästä keskeneräisyydestään huolimatta PlayStation 4:stä suorastaan huokuu potentiaalia nousta olohuoneen kuninkaaksi. Xbox One saapuu vääjäämättä talouteen kilpailemaan rajallisesta peliajasta ennemmin tai myöhemmin, mutta ainakin toistaiseksi Sonyn paketti vakuuttaa. Toisin sanoen edessä on kosolti mukavia hetkiä television äärellä, vaikka pelaaminen tuskin mullistuu. Vielä kun jostain saisi revittyä lisää tunteja rakkaalle harrastukselleen.

Kuuntele myös miltei uunituore PlayStation 4:n herättämiä tuntoja käsittelevä KonsoliFIN-podcast täältä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi