KonsoliFINin kätköistä löytyi kasa korkkaamattomia Virtual Console -arvioita, jotka julkaistaan viimein artikkelisarjana. Otsikosta huolimatta arvosteluja ei oltu kuitenkaan täysin unohdettu, vaan ne olivat niin sanotusti jemmassa KonsoliFINin huippusalaista projektia varten. Arvon nekin ansaitsevat, joten eipä odotella enempää - olkaa hyvä.

Ensimmäisenä katsastuksessa muutama mielenkiintoinen nimike NES-tarjonnasta. Parempi myöhään!

Super Mario Bros 3

Kaksi vuotta kehityksessä ollut Super Mario Bros 3 on yksi kaikkien aikojen parhaimmista tasohyppelypeleistä ja paras koskaan tehty Mario-peli. Se on jatkoa aiemmin 8-bittiselle Nintendolle julkaistuille kaksiulotteisille Super Mario Bros -peleille, jotka olivat kuitenkin pelkkää alkulämmittelyä tätä peliä odotellessa. Etenkin sarjan kokeileva toinen osa oli monelle pettymys, mutta Shigeru Miyamoton luoma kolmonen palautti pelaajien uskon Nintendoon.

Juonipuoli on tuttu: Bowser on kidnapannut prinsessa Peachin ja Marion on loikittava hätiin. Bowserin seitsemän lasta ovat kukin ottaneet yhden Mushroom Kingdomin alueen hallintaansa. Alueet on jaettu teemoittain. Ensimmäinen maailma on perinteinen ruohoalue, toinen aavikko, kolmas vesialue ja niin edelleen. Maailmat koostuvat lukuisista tasoista, joista viimeisessä kohdataan loppuvastus, eli yksi Bowserin lapsista. Lopulta päästään mätkimään Bowseria itseään ja palauttamaan kuningaskuntaan rauha.

Super Mario Bros 3:n tekee erinomaiseksi raudanluja pelattavuus. Ohjattavuus on täydellistä, tasosuunnittelu mallikasta ja vaikeustaso juuri sopiva. Menoa ryydittävät kerättävät lisäesineet, kuten pelihahmon hetkeksi kuolemattomaksi muuttavat voimatähdet, tulipallojen ampumisen mahdollistavat kukat, maailmasta toiseen siirtymisen mahdollistavat harppauspillit sekä monet muut. Juuri lisäesineet vievät pelattavuuden toiselle tasolle. Niitä saa palkinnoksi loppuvastusten nujertamisesta, mutta myös avuliaan Toadin majoista. Myös yksittäisten tasojen läpäisystä saa palkinnoksi jonkin esineen.

Pelin vaikeustaso on juuri sopiva. Alussa eteneminen on todella helppoa, mutta haastetta tulee koko ajan lisää. Viimeiset maailmat vaativatkin jo melkoista sorminäppäryyttä. Ensimmäisen läpäisykerran palkinnoksi pelaajalle annetaan täysi latinki lentosiipiä, joilla voi liidellä tasojen läpi. Uusintapeluuarvo on muutenkin mainio, sillä maailmoissa riittää salaisuuksia ja tutkittavaa. Kaiken löytymisen jälkeenkin Super Mario Bros 3:n lyö käyntiin pelkästä pelaamisen ilosta. Kyseessä on klassinen videopeli, joka ei tule koskaan menettämään voimaansa.

*****
(Esa Mäkijärvi)

NES Open Tournament Golf

NES Open Tournament Golf oli toinen NESille julkaistu golf-peli heti kekseliäästi nimetyn Golfin jälkeen. Japanissa julkaistu Mario Open Golf-peli käytti samaa pelimoottoria, mutta pelien sisällön samanlaisuus jää pitkälti siihen. Monen mielestä NES Open Tournament Golf (tästedes NOTG) on pikemminkin jatko-osa kuin käännös, sillä USA- ja PAL-versioihin lisättiin paljon ominaisuuksia.

Tärkein näistä ominaisuuksista on mahdollisuus kerätä palkintorahaa. Turnauksista kertyvän palkintorahan määrä riippuu pelaajan tasosta. Pelin alussa pelaaja kiertää kisoja aloittelijana, mutta harjoittelukierroksia pelaamalla ja niissä menestymällä voi nostaa itsensä amatöörin ja puoliammattilaisen kautta ammattilaiskiertueelle, jossa pääsee käsiksi isoihin rahoihin.

NOTG:n pelimekaniikka noudatti aikansa standardia, joka lienee tuttu myös myöhempiä Mario-golf-pelejä pelanneille. Nappia painetaan lyönnin aloittamiseksi sekä voiman ja suunnan määrittämiseksi. Puumailojen suhteen tarkkuudesta palkitaan, sillä mikäli saa lyötyä palloa maksimivoimalla täysin suoraan, näyttö ilmoittaa kyseessä olevan "Super Shotin", ja pallo matkaa normaalia pidemmälle. Myöhempien pelien erikoisefektit loistavat poissaolollaan, ja kaiken kaikkiaan peli vaikuttaa jopa melko simulaatiohenkiseltä.

Eri golf-kenttiä on kolme, ja jokaisella on luonnollisesti 18 reikää. Turnausten ja harjoituskierrosten lisäksi kentillä voi ottaa mittaa tietokonevastustajista reikäpelissä. Kaksinpelissä on niinikään reikä- ja lyöntipelivaihtoehdot. Jokaisen turnauksen aikana käydään myös "Pisin avauslyönti" ja "Lähimmäs reikää" -kilpailut, joiden avulla voi voittaa hieman lisärahaa. Myös Hole-in-oneista saa hieman ekstrapätäkkää.

Kaappiin kertynyttä palkintorahaa ei voi valitettavasti käyttää mihinkään. Sen tärkein tarkoitus onkin lähinnä omien tavotteiden asettaminen. Ensimmäisen miljoonan voittaminen tuntuu hienolta, ja 10 miljoonan virstanpylväs vaikuttaa jo kunniakkaalta saavutukselta. Kertyneen palkkiorahan määrää saa käydä kyselemässä golf-kerholla, jossa voi myös katsella 5 edellistä birdietä, eaglea, albatrossia tai hole-in-onea.

Kaiken kaikkiaan NES Open Tournament Golf on erinomainen golf-peli. Kenttien vähyys rajoittaa pelin ikää hieman, mutta jo kolmessakin kentässä riittää haastetta, jos osaa asettaa itselleen tavoitteita. On mielenkiintoista huomata, että jo 90-luvun alussa on osattu toteuttaa ne asiat, joita nykypäivän golf-pelit kierrättävät edelleen.

Arvosana: ****

(Tf53)

NES - Punch-Out!!

Punch-Out!! on yksi Virtual Consolen parhaiten säilyneistä peleistä. Peli julkaistiin alun perin vuonna 1984 arcade-versiona, ja NES-versio Mike Tyson's Punch-Out!! seurasi kolme vuotta myöhemmin. Virtual Console -versio puolestaan on toisinto vuoden 1990 uusintapainoksesta, jossa Mike Tysonin tilalle on asettunut tuntematon Mr. Dream. Aikoinaan kohuttiin Tysonin elämänkäänteiden vaikuttaneen Nintendon päätökseen poistaa hentoääninen tyrmäyskone pelistä, mutta virallisen selityksen mukaan yhtiön sopimus Buster Douglasille mestaruuden menettäneen Tysonin kanssa oli loppunut.

Punch-Out!!:ssa pelaaja asettuu Macin, nuoren nyrkkeilijälahjakkuuden kenkiin. Matkalla mestaruusotteluun kohdataan toinen toistaan erikoisempia vastuksia aina hentohipiäisestä Glass Joesta Captain N -piirrossarjassa esiintyneeseen King Hippoon. Poiketen realistisemmista nyrkkeilypeleistä voittaja ei ole vahvempi tai nopeampi ottelija, vaan jokaisen vastuksen ottelutaktiikassa on heikko kohta, jota Macin tulee käyttää hyväkseen. Ottelun ratkaisevat siis äly ja salamannopeat refleksit.

Virtual Console -version ohjaus on aivan yhtä laadukas kuin alkuperäisversionkin. Mac tottelee pelaajan käskyjä uskollisesti, ja tappiosta saa syyttää vain itseään. Vastustajat voivat tuntua aluksi tuskallisenkin hankalilta, kunnes viimein keksii, missä kunkin pugilistin heikkous piilee. Kutakin ottelua saa kokeilla kahdesti, kunnes siirtyy yhtä vastustajaa alemmas. Peli on jaettu neljään osaan: Minor Circuit, Major Circuit, World Circuit ja Dream Fight. Kunkin osan selvitettyään saa salasanan, jonka avulla pääsee jatkamaan peliä suoraan seuraavan osion alusta.

Punch-Out!! on ehdottomasti ostamisen arvoinen peli. Se kuuluu kiistattomasti videopeliklassikoiden joukkoon, ja sen ajaton formaatti ja täydellisyyttä hipovat kontrollit ovat huippuluokkaa tämänkin päivän standardeilla.

Trivia-huomio: Kun salasanavalikkoon syöttää koodin 800 422 2602, kuuluu puhelimen varattu-ääni. Kyseinen numero oli aikoinaan Nintendon asiakaspalvelun puhelinnumero.

Arvosana: *****

(Tf53)

Kirby's Adventure

HAL Laboratoryn kehittämän vaaleanpunaisen ja hellyttävän - mutta vihollisilleen vaarallisen palleron Kirbyn seikkailut jatkuivat Gameboylle julkaistun Kirby's Dream Landin jälkeen NESin Kirby's Adventuressa. Jatko-osa oli yksi viimeisimmästä NESin peleistä, mutta ei suinkaan vähäisimmistä.

King Dedede on varastanut Unien Lähteen tähtisauvan ja pilkkonut tämän vieläpä muutamaan osaan. Kirby lähtee etsimään sauvan osat, sillä Dream Landin asukkaat eivät voi nukkua ilman kepin antamia voimia. Edessä on kuitenkin monta taistelua tähtisauvan nykyisiä omistajia vastaan, eikä King Dedede hevillä luovu anastamaan aarteesta.

Kirbyä on ilo ohjata, sillä edelleenkin nerokas vihollisten imaisu ja näiden ominaisuuksien hyödyntäminen tuottaa suurta iloa ja naurunpurskahduksia. Vaaleanpunainen pallo tuimakatseisena miekanheiluttajana tai muututtuaan salamannopeaksi autonrenkaaksi sulattaa tylyimmänkin FPS-karpaasin sydämen. Toivottavasti.

Kirby's Adventuren alkupään kenttien läpikäyminen on suhteellisen helppoa ja sen ääreen palaa yhä uudestaan edellämainittujen neronleimausten tai yksinkertaisesti vain hatunnoston arvoisen pelattavuuden vuoksi. Ja varsinkin siksi, että vaikeusaste kohoaa asteittain juuri sopivasti pitämään mielenkiinnon yllä casual-pelaajallekin. Ominaisuuksiltaan Kirbyn hahmo vetoaa sekä vanhempiin pelaajiin että pieniin lapsiin, sillä vaalenpunaisen pehmeän ulkokuoren sisällä elää kuitenkin omintakeisella tavalla vastustajansa tuhoava armoton taistelija.

Jokaisessa maailmassa on luvassa minipelejä sekä mahdollisuus käydä "vihollismuseossa" imaisemassa itselleen lisää ominaisuuksia. Areenoilla taas voi käydä pikaisesti kokemassa raivokkaita ja helppoja kaksintaisteluita, mutta vaikeampia hetkiä koetaan joka maailman lopussa olevien pomotappeluiden parissa. Taistelut pikkupomojen kanssa saattavat maksaa huolimattomalle Kirbyn kaikki elämät, mutta automaattisten pelitallennusten avulla voidaan jatkaa siitä kentästä mihin jäätiin. Turhautuneisuutta ei siis pääse missään vaiheessa syntymään.

Vaikka Kirby's Adventuren grafiikka onkin NESin parempaa antia, aiheuttaa pelin ällömakea värimaailma jossain kentissä television asetusten tarkistamista. Onneksi pelin edetessä näyttää myös värisuunnittelu parantuvan.

Ohjaimen valinta Virtual Consolen peleissä on usein makuasia, mutta allekirjoittaneelle Wiimoten nakutus sopi tällä kertaa parhaiten.

****

(Kastle)

Mega Man

Mega Man (tai japanilaisittan Rockman) on yksi 8-bittisen Nintendo Entertainment Systemin legendaarisimmista hahmoista. Tämä Wiin Virtual Consolessa julkaistu ensimmäinen Mega Man asetti perusteemat, joita kehitettiin NES-konsolilla kaikkiaan kuudessa Mega Man -pelissä.

Sarjan parhaat pelit tulivat myöhemmin, mutta ensimmäisessä on aina jotain erikoista. Mega Man edustaa klassista kolikkopeliformaattia, sillä peliä ei voi tallentaa lainkaan. Koko seikkailu täytyy läpäistä yhdeltä istumalta. Kuolema seuraa muutamasta osumasta eikä kerättävää lisäenergiaa ole nimeksikään. Kyseessä on siis todellinen testi pelaajan sorminäppäryydelle ja hermoille.

Pelissä on kuusi tasohyppelygenreen kuuluvaa kenttää, joihin tulee lisähaastetta vihollisten ammuskelusta. Jokaisen kentän lopussa kohdataan loppuvastus. Nämä edustavat myöhemmissä Mega Maneissa seurattua klassista kaavaa. Cut Man, Guts Man, Ice Man, Bomb Man, Fire Man ja Elec Man käyttävät kaikki etuliitteensä mukaisia aseita. Loppuvastuksen voitettuaan saa palkinnoksi näiden vartioiman erikoisaseen.

Kun kaikki kuusi kenttää on läpäisty, pelaaja pääsee kokeilemaan viimeistä kenttää. Tämä onkin pelin vaikein osa-alue, sillä siinä kohdataan lukuisia voimakkaita vihollisia. Mega Mania ei niin vain läpäistä.

Peli on käännetty Wiille kohtalaisesti. Peli tökkii ihmeellisesti muutamassa kohdassa, mutta pyörii pääasiassa hyvin. Mitään ei ole lisätty eikä poistettu. Mega Man on 500:n virtuaalipisteen arvoinen, mutta se vaatii pitkää pinnaa ja nopeita sormia.

****
(Esa Mäkijärvi)

Mega Man 2

Mega Man 2 on yksi kaikkien aikojen parhaimmista peleistä ja paras koskaan julkaistu Mega Man. Vaikka edeltäjä ei ollut suuri menestys pelillisesti eikä kaupallisesti, kakkososa räjäytti pankin ja siivitti 8-bittisen NESin entistä suurempaan suosioon. Mega Man 2 otettiin innolla vastaan joka puolella maailmaa ja sitä myytiin miljoonia kappaleita. Peli on vuosien saatossa nähty usealla eri alustalla ja vuonna 2007 jopa mobiilijulkaisuna. Wiin Virtual Consoleen joulun 2007 alla saapunut Mega Man 2 on osa videopelihistoriaa, josta ei kannata jäädä paitsi.

Mega Man 2 on edeltäjänsä tavoin yhdistelmä räiskintää ja tasohyppelyä. Dr. Wily on taas kerran kyhännyt katalan robottiarmeijan, jota vastaan poikarobotti Mega Manin on taisteltava. Juoni on edelleen paperinohut, mutta pelaaminen on täyttä rautaa. Kahdessa ensimmäisessä julkaisussa on selviä yhtäläisyyksiä, mutta Mega Man 2:ssa konseptia on jalostettu ja paranneltu. Jatko-osaan lisätty koodisysteemi mahdollistaa sen, että peliä ei välttämättä tarvitse kuoleman jälkeen aloittaa alusta.

Mega Man 2 keskittyy olennaiseen, eli jatkuvaan toimintaan. Tasosuunnittelu on huomattavasti parempaa kuin liian vaikeassa ensimmäisessä pelissä. Nyt normaalitasoinenkin pelaajakin voi nauttia tekijöiden oivalluksista, hyvin tasapainotetuista kentistä ja tasaisesti nousevasta vaikeustasosta. Jokaisen kentän lopussa kohdataan robotti, jonka voittamalla saa käyttöön tämän erikoisaseen. Kukin loppuvastus kärsii lisävahinkoa tietystä erikoiskanuunasta, joten tasojen läpäisy tietyssä järjestyksessä on suositeltavaa. Tämä tuo mukaan kevyen strategisen elementin. Pelaajan on mietittävä, mitä asevariaatioita kannattaa käyttää toisiaan vastaan.

Erityiskiitoksen ansaitsee Mega Man 2:n musiikki, joka on NESin parhaimmistoa. Pelin tunnussävel on todella arvostettu, eikä syyttä. Kyseessä on yksi kaikkien aikojen loistavimmista videopelikappaleista. Grafiikka on sekin hyvätasoista ottaen huomioon alkuperäiskasetin rajoitetun tilan. Peli on käännetty Wiille ammattitaitoisesti. 500 virtuaalipisteen hintalappu on rahastusta siinä mielessä, että tämä on jo ties kuinka mones Mega Man 2:n uudelleenjulkaisu. Toisaalta jos et syystä tai toisesta ole pelannut selvästi parasta Mega Mania, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

*****
(Esa Mäkijärvi)

Blades of Steel

Blades of Steel on vuonna 1987 julkaistu, Konamin kehittämä jääkiekkopeli. Se inspiroi Nintendoa luomaan Ice Hockeyn, yhden kaikkien aikojen legendaarisimmista urheilupeleistä. Toisin kuin Ice Hockeyssa, jossa pelataan maajoukkueilla, Blades of Steelissä puetaan seurapaita päälle. Valittavana on kahdeksan pohjois-amerikkalaista joukkuetta: New York, Chicago, Montreal, Toronto, Vancouver, Edmonton, Minnesota ja Los Angeles. Kiekkoilijat käyttävät samanvärisiä paitoja kuin oikeat NHL-joukkueet, mutta Konamilla ei ole oikeaa lisenssiä. Mitellä voi joko yksittäisiä otteluita tai turnausta. Kausimuotoa ei vielä tässä vaiheessa virtuaalikiekkoilussa tunnettu.

Blades of Steelissa on vielä nykyäänkin kohtalaisen hyvä grafiikka ja äänimaailma. Toimintaa kuvataan yläviistosta toisin kuin lähes suoraan ylhäältä kuvatussa Ice Hockeyssa. Tekijät ovat tavoitelleet realismia mutta he ovat joutuneet samalla karsimaan viihdyttävyyttä. Kolkot jääkiekkoareenat näyttävät siltä kuin ne olisi mallinnettu suoraan vanhasta Neuvostoliitosta. Kenttäkin on aivan liian suuri ollakseen NHL-kaukalo.

Ennen vanhaan jääkiekkopeleissä sentään kunnioitettiin miehisiä nyrkkitappeluja. Kun kiekkoilijat tömäävät Blades of Steelissä kolme kertaa peräkkäin toisiinsa toiminta siirtyy tappeluruutuun. Konamilla on katsottu nyrkkeilyä, sillä kiekkogladiaattorit pudottavat toisiaan koukuilla ja muilla nyrkkeilykehästä tutuilla iskuilla. Blades of Steelissä tappelut ratkaistaan taidolla, kun taas Ice Hockeyssa voittaja selviää lähinnä nappuloita hakkaamalla. Molemmissa peleissä tappeluiden häviäjä joutuu jäähylle. Tämä legendaarinen sääntö voitaisiin ottaa käyttöön oikeissakin jääkiekkoympyröissä.

Blades of Steelin ongelma on persoonattomuus. Kyseessä on realistinen, muttei kovinkaan näyttävä tai viihdyttävä jääkiekkopeli. Lisenssin puute haittaa ja presentaatio on muutenkin keskiluokkaa. Muutama vuosikymmen sitten oltiin vielä kaukana Electronic Artsin NHL-sarjan pintakiillosta. Ice Hockeyssa mennään vielä kieli sopivasti poskessa, mutta aika on ajanut Blades of Steelistä ohi. Peliin kyllästyy noin kymmenessä minuutissa, joten se ei tarjoa juurikaan vastinetta rahoille.

***

(Esa Mäkijärvi)