Ensikosketus 3DS-käsikonsoliin

Nintendon konsolien maahantuoja Amo tarjosi maaliskuun alussa mahdollisuuden tutustua kuun lopussa julkaistavaan 3DS-käsikonsoliin. Tartuin tilaisuuteen, sillä kolmiulotteista kuvaa ilman laseja näyttävä laite vaikutti kiinnostavalta ja aiheesta on tullut uutisoitua monen monta uutista KonsoliFINin Nintendo-puolelle. Kyseessä oli samalla ensimmäinen tapahtuma, jonka äskettäin henkiin herätetty Nintendo Klubi järjesti. Oma klubikorttini lähes 20 vuoden takaa löytyisi varmasti vielä pienen etsimisen jälkeen.

3DS:n esittelyä varten oli varattu tilat Helsingin keskustasta ja itse konsoleita oli esitteillä arviolta hieman päälle 30 kappaletta - osa pelattavia demoja varten, osa pelkkää 3D-videokuvaa varten. Pelejä ja videoita oli hankittu esittelemään toinen toistaan näyttävämpiä esittelijöitä, mistä visuaalisesti orientoituneena kaverina ilahduin suuresti. Tästä kiitokset järjestäjille.

Uutta tekniikkaa, uuden näköistä kuvaa

Yleisvaikutelma käsikonsolista oli ensialkuun positiivinen. 3D toimi muuten mallikkaasti, mutta itseäni ensialkuun hämmensi suhteellisen kapea alue, jolta kolmiulotteisuus toimi saumattomasti. Etenkin 3D:n ollessa maksimiasetuksilla, näkyi osa ruudulla olleista esineistä tuplana, jos katselukulma oli pielessä. Kun tähän totuin, oli 3D:n tutkaileminen sujuvaa. Kolmiulotteisuuden ollessa pois päältä, olisi osa peleistä ulkoasunsa puolesta aivan hyvin voinut olla DSi:n pelejä. Tiettyjen pelien näyttävyyttä ei DSi:llä todennäköisesti ole mahdollista saavuttaa. Laitteen istumisessa käteen ei ollut huomautettavaa, ainoastaan Kid Icaruksen pelaaminen tuotti hankaluuksia, mutta tämä johtui pelin ohjaustavasta, jota en tuntunut hallitsevan.

Laitteen yläruutu näytti kolmiulotteista kuvaa, ja 3D-säädin olikin sopivasti lätkäisty tämän näytön oikealle puolelle. Säädin tuntui testin perusteella luontevalta, eikä samaan toimivuuteen olisi varmasti päästy näppäimillä, joilla ei näin saumattomasti ominaisuuden vahvuutta voisi säätää. 3DS:n alaruutu toimi monessa pelissä ns. apunäyttönä. Esimerkiksi Pilotwings Resort näytti alemmassa ruudussa kartan, kun taas Super Street Fighter IV 3D Edition sijoitti näytölle painikkeet erityisliikkeitä varten. Alempi ruutu oli kosketusnäyttö, aivan kuten DSi:ssäkin.

Laitteen liiketunnistin toimi Super Monkey Ball 3D:n perusteella hyvin, ehkä liiankin hyvin, sillä huomasin tippuvani aluksi liiankin usein pelikentältä. Näppäimet olisivat laitteessa voineet olla hieman isommat, mutta suuria ongelmia niistä ei koitunut. Analogista ympyräohjainta oli uudistettu: se ikään kuin liukui sitä käytettäessä. Tästä lienee tullut sen aiempi nimi, slide pad.

3D-ominaisuudesta todennäköisesti eniten hyötyvät ammuskelupelit, kuten esimerkiksi Star Fox 64 3D, josta oli ihailtavissa demovideo. Videon perusteella 3D-grafiikka kuuluu tähän räiskintään paremmin kuin kettu Arwingin ohjaamoon. Kid Icaruksen lentelyosuudet ruutua kohti lentävine projektiileineen oli hienoa katsottavaa. Rabbids Travel in Time ei tuntunut saavan 3D:stä irti kovinkaan paljoa iloa lyhyen pelattavan demonsa aikana. Rabbids oli ainoa tasoloikka tilaisuudessa, joten tästä vielä tuskin kannattaa vetää suuria johtopäätöksiä genren 3D-ominaisuuksiin. Tuleva Super Mario -peli näyttänee varmastikin, mihin kaikkeen kolmiulotteista kuvaa voi tasohyppelypeleissä käyttää.

Mutta entäs ne pelit?

Pelkkä 3D-kuvakin voi joillekin olla jo tarpeeksi suuri syy hankkia 3DS, mutta kyseessä on kuitenkin pelilaite, jolla voi tosiaan myös pelata pelejä. Amon tilaisuudessa oli esitteillä päälle 20 demoa, joista osa ansaitsi enemmän huomiota kuin toiset. Yritin parhaani mukaan testata jokaista, mutta yrityksistä huolimatta ainakin Combat of the Giants ja The Sims 3D jäivät löytymättä väenpaljouden seasta.

Peleistä eniten innostuin Resident Evil: The Mercenaries 3D:stä, joka oli selkeästi näyttävin pelattavista esitteillä ollut esittelykohde. Demo todisti sen, että 3DS pystyy todella näyttävään grafiikkaan. Mercenaries 3D olisi ollut näyttävä ilman kolmiulotteista näkymääkin, mutta kun ominaisuus kerran on tarjolla, niin miksi sitä ei käyttäisi? Kontrollit vaativat tottumista, mutta periaatteessa ne eivät eronneet kovinkaan paljoa esimerkiksi Resident Evil 4:n tai 5:n vastaavista. 3DS:n alanäytön käyttäminen esineiden pikaiseen käyttämiseen on tervetullut lisä. Testasin selviytymisräiskimistä kolmeen eri otteeseen, mikä ei mielestäni riittänyt alkuunkaan. Lisää, kiitos!

Toinen näyttävimmistä peleistä oli Kid Icarus: Uprising, jonka kumpikin pelattava kenttä jätti halun päästä pelaamaan lisää. Lopullisessa tuotoksessa jokainen kenttä alkaa lentelyosuuksilla, jotka ainakin tämän testin perusteella saavat paljon irti 3DS:n ominaisuuksista. Pelaaja osaa kolmiulotteisen kuvan avulla hahmottaa entistä paremmin milloin vihulaisten kudit ovat osumassa ohjattavan hahmon kuontaloon. Ohjaustapa häiritsi pelatessa eniten. Analogista ympyräohjainta käytetään Pit-enkelin ohjaamiseen, vasenta olkapainiketta ampumiseen ja kosketusnäyttöä styluksen avulla tähtäimen liikuttamiseen. Itse en keksinyt mukavalta tuntuvaa asentoa, jolla ohjata, ampua ja tähdätä sujuvasti yhtä aikaa. Ohjaustapa sai minut kannattelemaan 3DS:ää yhdellä kädellä kahden sijaan ja pidemmän päälle 3DS alkoi painaa kämmentäni vasten. Harjoituksen puutetta?

Positiiviseksi yllätykseksi laskisin Steel Diverin, joka vaikutti huvittavalta ja enemmän perehtymistä vaativalta tuotokselta. Pelissä ohjattavia sukellusveneitä kontrolloidaan vain ja ainoastaan kosketusnäytön avulla. Uppoveneiden komentaminen eri suuntiin sekä kohti pintaa että takaisin syvyyksiin tapahtuivat kaikki, joita säädettiin alanäytöltä styluksen avulla. Analoginen tatti oli siis täysin vailla käyttöä! Myös torpedoja ammuttiin painamalla alanäytön näppäimiä. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, tapa jolla vuotoja tukitaan. Kun sukellusvene törmää esimerkiksi kiveen ja alkaa vuotaa, tulee pelaajan painaa styluksella alanäytön sitä kohtaa, joka näyttää vuotavan. Pelissä oli myös periskooppitila, jossa itse 3DS:ää käännettäessä kääntyi myös näkymä ruudulla. Pelaajan sukellusveneen ympärillä on 360 astetta vettä ja useita vihollisaluksia, joita torpedoida. Jos mieli ei tee heilua hyrrän lailla tai se ei ole ylipäätään mahdollista, voi näkymää säätää myös alaruudun säätimestä. Kuva kääntyy tällöin ilman laitteen kääntämistä.

Tappelupelit Super Street Fighter IV 3D Edition sekä Dead or Alive Dimensions näyttivät hyvältä ja niiden pelaaminen myös tuntui siltä. 3D ei kumpaankaan tuonut mitään maatamullistavaa, mutta se ei myöskään näyttänyt huonolta niissä. Street Fighter oli saanut uuden näyttävän, mutta ehkä hivenen turhan, takaviistosta kuvattavan kuvakulman, joka soveltui mielestäni peliin siinä kuin perinteinenkin näkymä. Alanäytölle oli kummassakin nimikkeessä keksitty sisältöä. Street Fighterissa näytöllä oli neljä painiketta, joita käytettiin jokaisen hahmon erityisliikkeiden varten, kun taas Dead or Alive esitteli hahmojen liikelistaa. Molemmat mätkinnät vaikuttivat laadukkailta, ja näitä olisi mielellään testaillut enemmänkin. Eroja aiempiin sarjojen osiin en valitettavasti osaa sanoa, sillä kokemusta minulla on niistä harmittavan vähän.

Pelit kolmannessa ulottuvuudessa

Esittelytilaisuudessa olivat edustettuina myös Augmented Reality -pelit, jotka käyttävät hyväkseen konsolin kahta kameraa. Osassa näistä peleistä käytetään erilaisia konsolin mukana tulevia kortteja, joita oli myös testattavissa. Esiteltävänä oli kortti, joka 3DS:n kameroiden avulla kuvattaessa muuttui erilaisiksi maalitauluiksi ja pelaajan kimppuun hyökkääväksi lohikäärmeeksi. Tekniikkademoksi tämä oli mielenkiintoinen, mutta näin lyhyen testauksen jälkeen tästä ei kovin suurta pelikokemusta vielä saanut. Sama päti myös Face Riders -peliin, jossa kuvataan ensin oma tai kaverin naamataulu ja sitten ammutaan tuhannen palasiksi kaikki pärstän komistamat maalitaulut. Hauskaa varmasti hetken, mutta tuskin kovin moneksi illaksi tästä hupia riittää. Hienoa Face Ridersissa on se, että se toimitetaan konsolille esiasennettuna.

The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D:tä lienee epäreilua verrata alkuperäiseen Nintendo 64 –julkaisuun, koska tekniikka on kehittynyt julkaisujen välillä reilusti, mutta vertaan näitä pelejä silti. Ocarina of Time 3D näytti hienolta, reilusti hienommalta kuin alkuperäinen Ocarina, jota pelailin testin vuoksi tapahtumaa edeltävänä päivänä. 3DS-version ympäristöissä oli enemmän yksityiskohtia ja tekstuureja oli vaihdettu uusiin näyttävämpiin.  Ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvatut ritsa-ampumiset ja ympärille katselu toimivat myös 3DS:n liikkeentunnistuksen avulla. Pelaaja pystyy siis ylöspäin katsoakseen liikuttamaan itse konsolia ylöspäin. Tämä ei heti saman tien iskostunut selkärankaan, mutta ajatuksena tämä on hyvä tapa ottaa liikkeentunnistusominaisuus käyttöön. Alanäyttö toimitti esinevalikon ja kartan virkaa. Ocarina of Time on pelinä mestariteos ja nyt se on saatavilla parannelluilla grafiikoilla ja 3D-ominaisuuksilla. Itse voisin lyhyen testin perusteella suositella tätä, etenkin jos originaali on syystä tai toisesta jäänyt kokematta.

Moni on odottanut jatkoa Pilotwings-pelisarjalle jo monen vuoden ajan ja nyt sarjan fanit saavat viimeinkin lisää rentoa lennettävää. Pelattavassa demossa oli käytettävissä tutut välineet: riippuliidin, lennokki ja rakettireppu. Kaikki nämä tuntuivat käyttäytyvän pääasiallisesti samoin kuin sarjan N64-edeltäjässäkin. Lentely oli miellyttävää ja kolmiulotteisuus tuli hyvin esiin, kun ilmaantui tarve osua ja laskeutua tietyssä kohdin ilmaa killuvaan kohteeseen. 3DS tuntuu hyvältä alustalta Pilotwings-sarjan lentelyille. Lopullisessa versiossa toivoisin olevan muitakin pelialueita kuin Nintendon muista peleistä tuttu Wuhu-saari, joka voi osalle pelaajista olla jo liiankin tuttu.

Muita tuotoksia oli myös testattavissa, mutta näistä en osaa kovinkaan paljoa kertoa. Nintendogs + Cats -peliä testailin, mutta sarjaan perehtymättömänä en pelin sisällöstä osaa sanoa oikeastaan mitään. 3D-ominaisuudestakaan en kovin suurta hyötyä nähnyt lyhyemmän testailun aikana. Oikeastaan samat sanat voin sanoa Pro Evolution Soccer 2011 3D:stä: grafiikoiltaan peli näytti asialliselta ja jalkapalloilijat tunnistettavilta, mutta ilman 3D:tä olisi varmatenkin pärjätty. Samurai Warriors: Chronicles vaikutti hauskalta hack and slash -tuotokselta, joka kaipaa enemmän tutustumista kuin mitä sille ehdin suoda.

Videomuotoisia demoja bongasin Animal Crossingista, Mario Kartista, Metal Gear Solid: Snake Eaterista, Paper Mariosta sekä Star Fox 64 3D:stä. Snake Eater näytti näistä selkeästi vaikuttavimmalta. Grafiikat lähentelivät mielestäni PS2-versiota, elleivät olleet jopa himpun verran parempia? Henkilökohtaisesti odotan jokaista uutta Paper Mariota innolla, ihan jo sarjalle tyypillisen huumorin takia, mutta demo ei antanut kovin suurta käsitystä paperisen Marion seuraavista seikkailuista.

Viritetty vehje

Lyhyesti sanottuna 3DS jätti positiivisen maun suuhun ja näyn silmään. Useaa esiteltyä peliä olisi mielellään jäänyt testaamaan pitemmäksikin aikaa, eikä jokaiseen tuotokseen ehtinyt tutustua niin hyvin, kuin ne olisivat ehkä vaatineet. 3D-ominaisuuden käyttö ei kaikissa demoissa ollut huomattavaa, kun taas osaan esiteltävistä peleistä kolmiulotteiset näkymät sopivat paremmin kuin hyvin. Etenkin lento- ja ammuskelupelit hyötyivät 3DS:n nimikko-ominaisuudesta. Jokaisessa esitellyssä tuotoksessa 3D:n käyttö ei ollut tarpeen, eikä niitä varsinaisesti olisi edes tarvinnut. StreetPass ja muut pienemmät ominaisuudet kuulostavat mielenkiintoisilta, kunhan niitä pääsee testaamaan laitteen julkaisun jälkeen. 

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mihin kaikkeen uusia ominaisuuksia ja ulottuvuuksia keksitään jatkossa käyttää. Etenkin Nintendon omissa peleissä on todennäköisesti odotettavissa hienoja oivalluksia tulevina vuosina. Pelkkä kolmiulotteinen kuva ei välttämättä ole jokaiselle se syy hankkia 3DS:ää, mutta tarpeeksi mielenkiintoisten pelien ja ominaisuuksien takia laitteen ostamista lienee syytä harkita.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi