Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Activision Anthology

Aika kultaa

PlayStation 2 pyörittää noin tsiljoonaa polygonia kerralla ruudulla, Atari 2600 ei ensimmäistäkään. Kumpikin konsoleista on kuitenkin hallinnut suvereenilla tavalla pelimarkkinoita omana aikanaan. Atari 2600:n eli Video Computer Systemin kohdalla valtakausi vain sijoittuu parinkymmenen vuoden taakse. Kun konsoli julkaistiin 1977, tekivät videopelit vasta tuloaan massamarkkinoille. Atari 2600 merkitsi muun muassa Nintendon tunkeutumista olohuoneisiin, kun se antoi kolikkopelihittinsä Atarin julkaistavaksi. Yksi pelitalo, jonka on kiittäminen Ataria olemassaolostaan, on kuitenkin Activision.

Atari 2600:n pelitarjonnasta vastasi alkuun Atari itse, ja pelimyynnillähän voitot kerättiin, kun varat olivat menneet konsolin kehitystyöhön. Jos muut yhtiöt yrittivät myydä pelejä Atarin koneelle, tuli pian kutsu oikeussaliin. Samoin kävi Activisionille. Työnantajaansa pottuuntuneista ex-atarilaisista koostunut tulokas selvisi kuitenkin lakikiemuroista ja sai konsolin valmistajan raivostukseksi luvan tuottaa omia pelejään. Third party -pelituotanto oli saanut alkunsa ja jatkossa pelien julkaisemiseen oikeuttavista lisensseistä tuli tuottoisa tulonlähde konsolivalmistajille.

Kilpailijaa enemmän Atari taisi pelätä sitä, että sen loputkin pelisuunnittelijat jättäisivät firman ja perustaisivat omia puljujaan. Toisin kuin monet muut hämäräbisneksen pyörittäjät, Activision pystyi alusta asti haastamaan peliensä laadulla Atarin, joka kärsi jo luovan työvoiman kadosta. Viimeisen 20 vuoden aikana Atari on ehtinyt kaatua, mutta Activision porskuttaa edelleen ja sillä on jo varaa paukutella henkseleitään. 48 Atari 2600 -pelin kokoelma muistuttaa paitsi kuinka suuria harppauksia peliviihteessä on otettu myös, että hyvä peli-idea kestää aikaa vaikka grafiikat rapistuvat.

Kuhunkin peliin on ohjeet, mutta kun käytössä on harvoin yhtä useampi nappi, on oppimiskynnys matala. Tarpeen tullen pelimoodi tai vaikeustaso valitaan ylimääräisestä namiskasta ja reset toimii toisesta. Kontrollit on helppo omaksua, vaikka PlayStation 2:n perusohjain poikkeaakin melkoisesti Atari 2600:n tikusta. Nappien paikat tosin määräisi mielellään uudestaan, jos se vain olisi mahdollista. On ikävä osua kaikessa tohinassa L1:n taakse sijoitettuun reset-nappiin. Itse pelit käynnistetään kasarihenkisen huoneen kautta, joka toimii samalla Activision Anthologyn päävalikkona. Samasta paikasta löytyvät manuaalit peleihin sekä ekstrasälä, joka aukeaa pelejä tahkomalla. Pelejä ei tarvitse ruveta aukomaan, vaan koko kokoelma on käytössä heti.

Puhdasta urheilua

Urheilu on videopelien vakioaiheistoa. Activision Anthologylla sitä edustavat havainnoillisesti nimetyt Boxing, Ice Hockey, Baseball, Decathlon eli kymmenottelu, Tennis sekä pujottelua mallintava Skiing. Ne ovat pelattavuudeltaan onnistuneita vielä vuosienkin jälkeen. Tekoäly noudattaa samoja kaavoja, joten kaksinpelikaveri on tarpeen kun tietokonevastustajan temput käyvät tutuiksi. Oikean urheilulajin sääntöjä on rukattu niin, että konsoliversiosta selviää yhden perusidean sisäistämällä. Kahden kentällisillä pelattavan lätkän ohella nyrkkeily on urheilutitteleistä parasta antia, vaikka ottelijat muistuttavat esikuviaan vain etäisesti.

Kivikautiset kilpa-ajopelit käyvät enää korkeintaan kuriositeetista, kuten Grand Prix, Dragster ja Enduro todistavat. Grand Prix ja Enduro ovat kisaamista eri kuvakulmista. Lähdön ja maalin välillä ohitellaan kilpakumppaneita ja väistellään öljyläikkiä. Vauhtia piisaa ja virheistä rokotetaan armottomasti. Dragsterissa puolestaan jahdataan kiihdytyskilvan voittoa. Nykykilpureista poiketen pelit koettelevat pikemminkin refleksejä kuin käsittelytaitoa. Kääminsä poltettuaan onkin ilo tarttua Atari 2600 -pelin perään Gran Turismoon.

Konsolisotimista

Sotaa sivutaan legendaarisessa Commandossa, jonka Atari 2600 -versiointi on kylläkin melko köyhä. Chopper Commandissa alla on helikopteri ja River Raideissa hävittäjäkone. Seaquestissa taasen sukelletaan merenpinnan alle. Avaruuteen sijoittuu useampikin peli, mutta erikoisin räiskinnöistä on Plaque Attack, jossa ruiskitaan hammastahnalla purukalustoa uhkaavia herkkuja loitommas. Simulaatiota yritetään heikolla menestyksellä Robot Tankissa, Space Shuttlessa ja Tomcatissa, joille aataminaikainen teknologia ei ole suosiollinen. Kunnianhimosta silti plussaa. Mielten mittelöä tarjoaa pari erilaista lautapelikäännöstä, Checkers eli tammi sekä Bridge.

Hypi ja pompi -osasto on edustettuna vahvasti. Aikoinaan prototyyppiasteelle jääneessä Thwockerissa kerätään nuotteja, Private Eyessa rosmoja ja Frostbitessa yritetään pysytellä merta seilaavilla jäälautoilla. Tasohyppelijöistä parhaiten pintansa on sittenkin pitänyt Pitfall Harry. Activision Anthology sisältää sittemmin moneen kertaan jalostetun Pitfall-sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Pitfall on genren edelläkävijöitä ja edelleen viihdyttävää pelattavaa. Vaikka yksinkertainen pelimekaniikaltaan onkin, löytyy siitä mukavasti aineksia jännittävään seikkailuun.

Maalla on mukavaa

Pelit ovat oiva ikkuna kaupunkilaisihmiselle tuiki tuntemattomiin harrastuksiin. Fishing Derbyssa napataan kaloja vavan päähän sidotulla siimalla ja koukulla. Tehtävänä on saalistaa merenelävää vastakkaisella laiturilla kalastavaa kilpailijaa menestyksekkäämmin. Maalaiselämään tutustuttaa parikin peliä. Stampedessa lassotaan karjaa lehmipojan pöksyissä ja vauhdikkaassa Barnstormingissa suihkitaan lentokoneella latoja läpi ja varotaan joutumasta hanhiparven hidastamaksi ja tuulimyllyjen runtelemaksi. Barnstormingissa on vaikeusaste kohdallaan ja lisäksi peli on kokoelman näteimpiä.

Kokoelmassa on nimekäs soundtrack, jonka voi pistää pyörimään taustalle. Koska useimpien pelien audioilmaisu rajoittuu ääniefekteihin, kelpaa musiikkia kuunnella. Artisteista mainittakoon Blondie, Twisted Sister ja A-Ha. Antologian ekstrat on koostettu ansiokkaasti. Niiden ansaitseminen vaatii yleensä tietyn piste- tai aikarajan rikkomista. Monesta pelistä on tarjolla televisiomainos. Pätkät ovat monesti hauskempaa katsottavaa kuin varsinaiset pelit, mutta saavat myös tuotteet näyttämään houkuttelevilta. Käytännössä täysin turha lisä on erilaiset näyttömoodit. Peliruudun saa halutessaan vääntyilemään esimerkiksi kuutiomuodossa tai jakautumaan moneksi pieneksi ruuduksi. Täysin kosmeettinen lisä on myös eri pelien logoilla varustetut merkit, joilla voi koristella huoneensa seinää.

Pelit on käännetty alkuperäisessä muodossaan eikä viilailuun edes olisi aihetta, sillä paketti pätee autenttisuudella. Sujuva käyttöliittymä riittää kokoelman puitteiksi. Vaikka sinänsä hauskat ekstrat ja oivallisen soundtrackin unohtaisi, jäisi käteen silti tukeva paketti retropelaamista. Parasta kokoelmassa on eri lajityyppien laaja edustus. Jokainen peli ei ole klassikko mutta Activision Anthologylla on kotonaan niin häpeilemättömin Atari-klooni kuin oudoin viritelmä. Kokoelma on täydellinen aikamatka pelaamisen pimeälle keskiajalle kenelle tahansa Atari 2600 -diggarille tai retro-uskalikolle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi