Crash Bandicoot: The Wrath of Cortex

Crash Bandicootin paluu

Vuonna 1996 Naughty Dog kehitti Sonyn ensimmäiselle PlayStationille Crash
Bandicoot -tasoloikkapelin. Tuote sai kriitikoilta niin kehuja kuin haukkujakin,
mutta pelaajat tykästyivät siihen. Sitä seurasi kaksi vuosina
1997 ja 1998 ilmestynyttä jatko-osaa, jotka tekivät sarjasta yhden
PlayStationin tukipilareista. Vuonna 1999 ilmestyneen Crash Team Racing -kaahailun
jälkeen Naughty Dog siirtyi kehittämään muita pelejä,
joten yhtiö päätti myydä oikeudet pelisarjaansa Vivendille.

Vivendin ensimmäinen Crash-peli on Traveller's Talesin kaikille nykykonsoleille
kehittämä Crash Bandicoot: The Wrath of Cortex. Peli jatkaa edeltäjiensä
jalanjäljissä. Jälleen kerran olisi kukistettava pahoja juonia
punova Dr. Cortex, joka tällä kertaa on päättänyt kutsua
Uka Uka -jumalan apuun. Uka Uka tarjoaa Cortexille neljää naamiota,
joilla on voima aiheuttaa vyöryjä, pyörremyrskyjä, tsunameja
ja ukkosmyrskyjä. Cortex käyttää näitä naamioita
heräättääkseen henkiin uusimman ökkiäisensä,
Crunchin, joka tuhoaa kaiken tielleen sattuvan. Crashin on tuhottava neljä
naamiota pystyäkseen siirtämään Crunchin syrjään
ja käymään käsiksi itse Dr. Cortexiin.

Ei suuria uudistuksia

Tarinan vastakkainasettelu on jokseenkin tuttua huttua Crash-faneille, eikä
pelimekaniikkakaan ole kokenut merkittäviä uudistuksia. Crash osaa
kaikki aikaisemmista peleistä tutut liikkeet aina vauhdikkaasta pyörähdyksestä
ronskiin mahaplätsiin. Pelissä voi myös edeltäjiensä
tapaan kuskata muutamia erilaisia kulkuneuvoja aina lentokoneesta sukellusveneeseen.
Kentät ovat pääasiassa suoraviivaisia, mutta esimerkiksi lentelemään
pääsee hieman laajemmalla alueella. Kentissä käytetään
eri kamerakulmia hyväksi siten, että jotkin kentät ovat esimerkiksi
hahmon takaa kuvattuja, jotkin sivusta kuvattuja ja mukana on myös inhat
edestäpäin kuvatut kentät, joissa juostaan henki hieverissä
vaaraa pakoon suoraan kameraa kohti. Kamera toimii pääasiassa hyvin,
mutta varsinkin viimeksi mainittu vinkkeli on aina yhtä ärsyttävää
kentän ulkoa opettelua, kun eteensä ei näe piirun vertaa.

Peli on rakennettu muutaman teemallisesti vaihtelevan tason varaan siten, että
jokaisella tasolla pelaajan tulee selvittää tukku kenttiä ja
noutaa niistä kristalli. Ennen uudelle tasolle pääsemistä
on vielä kukistettava tason loppuvastus. Jokaisessa kentässä
on myös bonus-alue, joita koluamalla on mahdollista kasvattaa elämien
määrää runsaasti. Elämät tulevatkin tarpeeseen,
sillä tuorein Crash-peli toimii edelleen ”laaki ja vainaa”
-periaatteella. Uuden elämän saa, kun kerää pitkin kenttiä
ripoteltuja omenoita 100 kappaletta tai löytää elämä-bonuksen.
Kuolon korjatessa matkaa voi jatkaa viimeksi aktivoidulta Checkpointilta tai
kentän alusta. Peli on onneksi sen verran armollinen aloitteleviakin pelaajia
kohtaan, että elämien loputtua ei joudu aloittamaan koko peliä
uudestaan, vaan peli lahjoittaa pelaajalle muutaman elämän ja antaa
jatkaa samalta tasolta.

Askel eteen ja hyppy ja sitten askel sivulle

Kontrollit toimivat pääasiassa hyvin. Crashin ja muutamassa kentässä
Crashin siskon Cocon ohjaaminen on helppoa, kunhan osaa ajoittaa hypyt ynnä
muut liikkeet oikein. Vastaavasti ajoneuvojen hallinta vaatii kokeneemmaltakin
Crash-fanilta hieman totuttelua, sillä ohjaus ei ehkä ole kaikkein
loogisinta. Varsinkin sukellusveneen hallinta oli tehty syyttä suotta jotenkin
nurinkurisen oloiseksi.

Crashin tekninen ulosanti on kohtalaista. Jotkut kentät ovat hienoine
tehosteineen varsin näyttäviä ja värikkäitä, mutta
mukana on myös nippu vaisumman näköisiä mantuja. Tärkeimmät
hahmot on mallinnettu ja animoitu ihan mukavasti. Samaa tosin ei voi sanoa kaikista
matkan varrella eteen sattuvista vihollisista, jotka ovat kuin klooneja toisistaan.
Ne eivät edes reagoi pelaajan tekemisiin, vaan kulkevat ennalta määrättyjä
reittejä tehden ennalta määrättyjä hyökkäyksiä.
Ruudunpäivitys pysyy lähes koko pelin ajan sulavana, mutta muutamassa
paikassa on havaittavissa lievää tökkimistä.

Äänipuoli ei ole juurikaan muuttunut sitten PlayStation-aikojen.
Toki äänet ovat korkealaatuisempia, kiitos nykytekniikan, mutta silti
ne ovat niitä samoja kuin ensimmäisissäkin Crasheissa. Ääninäyttely
on onneksi ihan laadukasta tavaraa, mikä tekee pelimoottorilla ajetuista
juonta eteenpäin kuljettavista välivideoista mukavaa katsottavaa.

Viime vuosituhannelta

Traveller's Talesin kehittämä Crash Bandicoot: The Wrath of Cortex
on Xboxin tasoloikkavalikoimassa ihan hyvä peli. Peli on juuri sellainen
kuin menestyneet esikuvansakin, mutta se on toisaalta myös tuoreimman Crashin
suurin ongelma. Uudistuksia kun ei ole viime vuosituhannella ilmestyneisiin
Crash Bandicootteihin nähden nimeksikään. Pelin 30 kenttää
tarjoavat perinteistä suoraviivaista tasoloikkaa kepeästi viikonlopun
ajaksi, mutta uudelleenpeluuarvo on todella huono, sillä peli on pelattava
käytännössä tismalleen samalla tavalla joka kerta. Jos Crash
Bandicoot ei ole ennestään tuttu, suosittelisin Xboxin omistavia tasoloikkafaneja
tutustumaan peliin, kun hintakaan ei ole enää kovin suolainen. Toisaalta
PlayStationeilla Crashit pelanneen kannattaa säästää rahansa
johonkin muuhun, ellei välttämättä halua nähdä
miltä Crash näyttää päivitetyllä teknisellä
toteutuksella.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi