Esikuviensa summa
Raren kehittämässä Banjo-Kazooiessa seikkailee Banjo-niminen karhu ja hänen paras ystävänsä Kazooie-lintu, joka avustaa siivillään pitkissä hypyissä ja korkeissa pudotuksissa. Kaverukset joutuvat taistelemaan pahuutta vastaan läpi eri teemaisten kenttien. Aikanaan edistyksellinen tasoloikka näyttää nykyään kulmikkaan 3D-grafiikkansa takia melko karulta ja luokitellaan jo retroksi. Hypätään ajassa reilu 20 vuotta eteenpäin ja...
Ruffy on huppupäinen nalle, joka tykkää pitää hauskaa Pip-perhosen kanssa – hyppiä, nauraa ja seikkailla. Eräänä päivänä heidän tekemisiensä seurauksena Groll-niminen pahis pääsee irti aiheuttaen kaaosta ympäri Riversidea. Rubikin kuutiolta ulkoasunsa varastanut ilkimys tuhoaa samalla myös kaupungin kukkuloilla sijaitsevat taikakirjaimet ja uhkaa viedä värit pois koko maailmasta. Kylän vanhimmat ja viisaimmat päätyvät pelastussuunnitelmaan: kirjaimet on pelastettava.
Samalla paljastuu, että Ruffy on erikoistapaus, valittu (Chosen One), sillä otso osaa taianomaisen SWAP-kyvyn, jolla hän pystyy vaihtamaan esineiden ja asioiden materiaaleja. Vähän kuin oikean elämän kopioimista ja liittämistä. Moni asia pelissä nojaakin vahvasti kyseisen mielenkiintoisen kyvyn hyödyntämiseen. Ruffy voi kopioida esimerkiksi puun materiaalikseen ja osoittaa sillä kivipaatta muuttaen sen kelluvaksi puulautaksi. Tai vesiputouksen voi taikoa kiivettäväksi köynnökseksi.
Kivempi katsella kuin pelata
Retrohengen mukaan teos tarjoaa puoliavoimen 3D-maailman, jossa veikeät hahmomallit ovat kuitenkin kaksiulotteisia. Värikäs ulkoasu imitoi ihailtavasti menneitä aikoja, sillä Riversiden eläinasukkaat ovat söpöjä ja hauskasti piirrettyjä. Graafinen ilme on samaan aikaan moderni, mutta silti esikuviaan kunnioittava. Ääninäyttelyä ei ole myöskään, vaan keskustelut ovat pääasiassa iloisia kiljahduksia, möreitä myöntelyitä tai huolestuneita huokaisuja. Taustalla raikaa eri kenttien omat teemakappaleet.
Ruffy-karhu jaksaa hymyillä koko matkan. Kolikoita keräillään samalla, kun pompitaan läpi kenttien ja ratkotaan pulmia sekä kisaillaan. Pääasiassa meininki on koko perheelle sopivaa, mutta osa pulmista tuntuu hämmentäviltä ja vaatii aikuiseltakin hieman pohdintaa. Vihollisia on kentissä vain muutamia, ja itse olisin pudottanut ne kokonaan pelistä pois, koska a) niiden hahmomallit ovat yksinkertaisesti rumia b) niistä ei ole oikeastaan mitään vastusta. Yksi isku riittää tyrmäykseen.
Pääjuonen rinnalla on paljon sivutehtäviä, joissa etsitään piiloutuneita karvapalloja, kerätään perhosia ja autetaan kyläläisiä heidän ongelmissaan. Useat pulmat niin pää- kuin sivutehtävissä ratkeavat manipuloimalla asioita tai esineitä haluamaansa muotoon, mutta samalla SWAP-ominaisuus jää melko pintapuoliseksi. Vain muutamia kertoja kymmenentuntisen tarinan aikana pulmat onnistuvat yllättämään tai saavat pelaajan tuntemaan itsensä nokkelaksi. Useammin puzzlet tuntuvat epäloogisilta tai joko suoraviivaisen helpoilta.
Hukattua potentiaalia
Ruffy and the Riversiden suurin ongelma on oikeastaan joka suhteessa epätasapainoisuus. Pelistä haluaisi kovasti pitää – ja välillä leppoisaan seikkailuun uppoaakin mukaan – mutta jokaisen hauskan hetken takana piileskelee jotain turhauttavaa. Käsikirjoitus pohjustaa enemmänkin jatko-osaa kuin kertoisi koherentin tarinan: loppupuolen juonikuvioissa ei ole kovinkaan suurta järkeä. Käänne kumoaa jo valmiiksi pintapuolisen kertomuksen merkityksen.
Retroa kaipaavat varmasti viihtyvät nostalgisen Ruffyn värikkäässä maailmassa, mutta modernina tasoloikkana se tarjoaa liian vaihtelevan kokemuksen. Ajoittain karhun oma seikkailu hurmaa mukaansa, mutta vaikeusaste heittelee liian usein helposta epäloogiseen, eikä seikkailu tunnu tarpeeksi palkitsevalta. Harmi, sillä potentiaalia olisi ollut parempaan.
