Shin'en Multimedian pieni tiimi on nimittäin kehitellyt varsinaisen helmen.
Kuin reaktiotesti, hyvällä tapaa
Fast Fusion on scifi-kaahailu, jossa futuristiset ajokit kiitävät tolkuttoman nopeilla radoilla. Se on ottanut selkeitä vaikutteita F-Zero- ja WipEout-sarjoista, mutta lopputulos on silti oma tuotoksensa.
Fast-sarja on tuttu aiemmilta Nintendon konsoleilta. Viimeisin julkaisu, Fast RMX, nähtiin Switchin julkaisussa, joten tuntuu suorastaan oikealta, että Fast Fusion rikastaa Switch 2:n julkaisua.
Nopean vauhdin ohella sarjan yksi ominaispiirteistä on ollut ohjattavan ajokin "värimoodin" muuttaminen. Nappia painamalla kulkupelin hohtavaa väriä voi vaihtaa oranssin ja sinisen välillä, mistä on hyötyä ajettaessa ratojen pinnassa olevien värikaistaleiden päältä. Jos sävyt aluksessa ja radan pinnassa ovat samat, saa ajokki aimo annoksen lisävauhtia. Jos näin ei ole, niin vauhti puolestaan hidastuu.
Näitä boostikaistaleita on monessa kohtaa ja parhaimmillaan useita erivärisiä peräkkäin. Kaahailu radoilla onkin upeimmillaan kuin yhtä isoa reaktiotestiä, mikäli haluaa ajaa mahdollisimman optimaalisesti.
Kaistaleiden ohella lisää vauhtia saadaan ihan vaan boostipainiketta painamalla. Tälle lisävauhdille on oma mittarinsa, jota täydennetään ympäri maita ja mantuja sijoitetuilla poleteilla. Ja lisävauhti on todella tarpeen, jos mielii voittaa kanssakilpailijat.
Uutta on hyppynappi, jolla oman ajokin saa ponkaisemaan korkealle ilmaan. Uusi ominaisuus ei ole vain hauska, vaan se myös mahdollistaa oikoreittien ja ilmassa olevien vauhtitunnelien käyttämisen. Ja onpa boostimittaria täydentäviä poletteja usein myös ilmassa ikään kuin täkyinä houkuttelemassa hyppimään. Ilmoihin ponkaisemalla voi myös pelastaa itsensä kuiluun ajamiselta, mikä sai ainakin tämän pelaajan suupielet ylöspäin monet kerrat.
Hyppytoiminto ja sitä vaativat oikoreitit ovat oivallinen yhdistelmä riskiä ja palkintoa. Jos ilmassa olevalle tasolle onnistuu laskeutumaan, niin urku on auki kohti maalia, mutta jos laskeutuminen epäonnistuu, on alus kohta palasina.
Vauhti pyöräyttää minua ympäri, kuten levyä, aivan ympäri
Yksi monista kohokohdista on ratasuunnittelu. Kentät eivät ole vain upean vauhdikkaita, vaan ne myös tuntuvat oikeasti osalta ympäristöään. Oli kyseessä sitten laavakenttien keskelle pykätyt reitit tahi sitten tornadojen ravistelemat maisemat, niin kaikki näyttää perin luontevalta.
Harmillisesti ratoja ei ole tuhottoman paljon. Aluksi niitä oli 12, mutta päivityksen myötä niiden määrä on noussut 15 kappaleeseen. Lisää voi olla luvassa myöhemmin.
Tekoälyn ohjastamista kilpakumppaneista pitää raapustaa pari sanaa. Muiden ajokkien näkee nimittäin käyttävän hyödyksi hyppyjä vaativia, riskialttiita oikoreittejä – ja epäonnistuvan niissä, räjähtäen tulipalloiksi. Oivaa.
Muissa aluksissa on havaittavissa jonkin sortin "kuminauhamaisuutta", eli vaikka ajaisi täydellisen kisan, niin joku on silti hengittämässä niskaan tai jopa kiilaamassa ohi. Kyseinen ominaisuus voi ärsyttää osaa pelaajia, mutta toisaalta se tarjoaa jatkuvaa haastetta. Puolensa ja puolensa.
Mitä äijä, mikä moodi?
Pelimuotoja on neljä kappaletta: Championship-turnaukset, Super Hero -moodi, aika-ajot ja moninpeli.
Turnauksissa ajetaan kolme kisaa peräkkäin ja näistä eniten pisteitä saanut kruunataan voittajaksi. Yksinkertaista ja suhteellisen korutonta. Turnauksia on neljä, ja ne ajetaan ensin läpi verrattain hitaalla Subsonic-vaikeustasolla, minkä jälkeen tarjolle aukeaa Supersonic-versiot samoista koitoksista. Kun tällä nopeammalla tasolla on sijoittunut joka turnauksessa kolmen parhaan joukkoon, päästään samat kentät huristelemaan vielä todella vauhdikkaalla Hypersonic-vaikeustasolla.
Subsonic on suhteellisen helppo, sillä vähänkään kokeneemmat kaahailijat päässevät ensimmäisenä maaliin ilman sen suurempia vaikeuksia. Supersonicin merkeissä alkaa olla jo haasteita kivuta sille korkeimmalle korokkeelle ja Hypersonicilla voitto on jo suorastaan saavutus. Kenttien boostikaistojen ja oikoreittien hanskaaminen on etenkin kahdella korkeammalla tasolla melkeinpä pakollista. Ja vauhti myös nousee vaikeustason kera.
Super Hero -moodissa homman nimenä on ajaa yksittäisiä ratoja läpi kolaroimatta sijoittuen ensimmäiseksi. Kierrepallon aiheuttaa se, että boostimittari toimii myös aluksen energiamittarina. Jos se tyhjenee, pamahtaa alus tuhannen palasiksi. Liika boostaaminen on pahasta, joten kannattaa kerätä niitä kyseistä mittaria täyttäviä poletteja. Pelattavissa ovat ne kentät ja vaikeustasot, jotka on avattu Championship-moodissa.
Aika-ajoissa puolestaan pyritään peittoamaan pelinkehittäjien ennätyksiä. Onnistuneesta suoristuksesta palkitaan pelin sisäisellä pätäkällä.
Paikallinen moninpeli luonnistuu maksimissaan neljän pelaajan kesken. Ilahduttavaa on, että meno tuntuu yhtä sulavalta kuin soolonakin kurvaillessa, mistä isot pisteet Shin'en Multimedian velhoille. Toinen tapa kaahailla on jakaa peli kahden samassa tilassa olevan Switch 2 -konsolin kesken Game Share -toiminnon avulla. Tätä en itse päässyt testaamaan, mutta ulkoasun on kerrottu ottavan tässä moodissa pientä osumaa.
Nettipeliä ei harmillisesti ole. Toki mistäpä sen tietää paljonko väkeä linjoilla olisi vaikkapa puolen vuoden päästä.
Pelimuotoja voisi olla enemmänkin, mutta kun ottaa huomioon tuotoksen hinnan, ei nurisemiseen ole juuri aihetta. Nimikkeen saa nimittäin ostettua itselleen noin 15 euron hinnalla, mikä on varsin edullinen hintalappu tästä kokemuksesta.
Pätäkkä pyörittää kaikkea ympärilläni
Uudet turnaukset, alukset ja niiden fuusioinnit sekä musiikit pitää kaikki ostaa pelin sisäisellä valuutalla, jota saadaan kisoja ajelemalla ja boostipoletteja keräämällä. Mikäli raha ei riitä uusiin turnauksiin, pitää sitä kerätä ajelemalla aiempia kisoja uudelleen, mikä hieman latistaa muuten niin sulavaa menoa. Kyseessä ei onneksi ole kovin suuri ongelma, kyllähän noita ratoja ajelee uudemmankin kerran.
Mainitsematta on vielä pelin nimestä löytyvä uusi ominaisuus. Eri sortin ajokkeja voi nimittäin yhdistää, fuusioida, samaista pelin sisäistä valuuttaa käyttäen. Pelaaja voi valita kaksi avaamaansa menopeliä ja yhdistää ne yhdeksi kummankin statistiikkaa hyödyntäväksi vauhtihirmuksi. Aluksia on tarjolla parit kouralliset, mutta fuusioinnin myötä valikoima kasvaa huomattavasti. Hyvien yhdistelmien keksiminen on mielekästä puuhaa.
Menopelien yhdistäminen on vekkulia senkin takia, että lopputulos yhdistelee kummankin yhdistettävän ajokin ulkoasut sekä myös niiden nimet. Hauskaa.
Potkii kuin muuli
Erityistä kiitosta pitää antaa nimikkeen musiikkipuolelle, sillä korvakäytäviä hellitään vauhdikkaalla ja menoon upeasti sopivalla elektronisella musiikilla. Onneksi päävalikosta löytyy Jukebox-toiminto, jonka merkeissä koko soundtrackin voi ostaa pelin sisäisellä valuutalla kuunneltavaksi. Ja onpa kuunneltavana myös aiempien Fast-julkaisujen sävelmiä.
Graafisesti tarjolla on enimmäkseen mainiota menoa. Peli nimittäin näyttää liikkeessä hienolta ja todella vauhdikkaalta. Kuvakaappauksista tämä ei välttämättä välity, mutta videokuvaa kummastellessa suupielet nousevat kohti korvia. Siitä huolimatta näkymät ovat kummallisen suttuisia, joten jotain hämminkiä skaalauksessa on. Tämä ei suuresti haittaa, mutta lähempää tarkasteltuna peli ei ole aivan niin komea kuin ensisilmäyksellä luulisi.
Telakan kautta pelattaessa voi sitä odotellessa käyttää neljää eri grafiikka-asetusta, jotka panostavat joko suorituskykyyn ja näyttävään ulkoasuun. Useampi niistä tarjoaa sulavaa 60 kuvan sekuntivauhtia (fps), kun taas 4K-resoluutiota tarjoava vaihtoehto laskee ruutujen sekuntivauhdin vähemmän sulavaan 30:een.
Käsikonsolitilassa käytettävissä on 60 fps:n suorituskykymoodi tai 30 fps:n hienompaan ulkoasuun satsaava vaihtoehto. Itse käytin enemmän ensimmäistä, sillä sulavampi meno tämän sortin nopeassa kaahailussa on omaan makuuni olennaisempi asia.
Tuotokseen saapui äskettäin Pure-niminen grafiikka-asetus, joka muun muassa napsaisee reunanpehmennyksen ja resoluution skaalaamisen ylöspäin pois päältä. Lisävaihtoehdot ovat aina hyvästä, joskaan itse en Puresta liiemmin pidä. Kaukana olevat asiat tuppaavat, ainakin omaan silmääni, muuttuvan pikselimössöksi tällä asetuksella. Omaksi suosikikseni valikoitui Quality, joka näyttää mainiolta ja pyöri 60 kuvan sekuntivauhdilla.
Lisää tätä tai tuota
Lyhykäisesti voisi summata, että Fast Fusion on hauska, useimmiten komea ja upeamusiikkinen kokonaisuus. Kaiken tämän tekee varsinaiseksi ihmeeksi se, että pelin on työstänyt äärimmäisen pieni tiimi. Lopputeksteissä on enimmäkseen kahta nimeä ja kaikkinensakin väkeä on ollut asialla alle kymmenen. Aikamoista.
Toinen vielä mainiompi asia kuluttajien kannalta on tuotoksen hinta. Viisitoista eurorahaa tästä huvista on varsin hyvä diili.
KonsoliFIN keskustelualueen Nintendo Switch 2 -ketju (klik)
Suurimmat miinukset ovat nettipelin puuttuminen, pelin sisäisen valuutan "grindaaminen" sekä ulkoasun suttuisuus ja kenttien alhainen määrä, mutta näistä kahteen jälkimmäiseen on mitä todennäköisimmin tulossa parannusta.
Jos saisin päättää, antaisin tämän tiimin vastuulle seuraavan F-Zero-julkaisun. Kyseinen Nintendon vauhtisarja on viettänyt hiljaiseloa aivan liian kauan ja tällä pienellä porukalla selkeästi riittäisi taitoa uuden osan muodostamiseen.
Lisää aiheesta:
