Nykyaikaisemmalle taistelukentälle

Digital Illusions teki aikoinaan moneen PC-pelaajaan lähtemättömän vaikutuksen Battlefield 1942 –räiskinnällään. Laajamittaiset, erilaisten sotakoneiden värittämät moninpelitaistelut iskivät kuin ne kuuluisat miljoona volttia. Muutaman lisälevyn jälkeen oli vihdoinkin kakkososan aika ja Electronic Artsin astuttua kuvioihin konsolipelaajatkin pääsivät tutustumaan pelisarjaan Battlefield 2: Modern Combatin parissa Xboxilla ja PS2:lla. Nyt taistelutanner jytisee myös Xbox 360:llä, mutta onko uuden sukupolven versiolle todella tarvetta?

Yksin taisteluun

Heti ensimmäisenä on tehtävä selväksi, ettei Battlefieldejä ole tarkoitettu yksinpeleiksi, vaikka mukana on myös kampanja. Sotimaan päästään, kun NATOn ja Kiinan joukot ottavat yhteen Kazakstanin maaperällä. Tarina ei yllä edes Tom Clancy –juonien tasolle kiinnostavuudessa, vaan se toimii yksinkertaisena ja hyvin löyhänä sidoksena erilaisille toimintapätkille. Pääasiassa tehtävät rajoittuvat vihollisjoukkojen ja sotilaskohteiden tuhoamiseen paria poikkeusta lukuun ottamatta. Toimeksiantoja suoritetaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten NATO-joukkojen sekä kiinalaisten saappaissa. Tehtävistä annetaan pisteitä ja onnistunut suoritus palkitaan parhaimmillaan kymmenellä tähdellä. Kun näitä tähtiä, ja myöhemmin myös mitaleita, on tarpeeksi, sotilasarvo nousee kohisten. Lisäksi miesten varusteet paranevat ja pelattavaksi avautuu lisäsisältöä haasteiden muodossa. Nämä pienet suupalat eivät kuitenkaan jaksa innostaa sen kummemmin, vaikka Liven tulostauluilla olisikin mahdollista kivuta kavereiden ohi.

Taistelukentällä hosuu viisi sotilasluokkaa, joilla jokaisella on omat aseistuksensa: Kiväärimiehet, tarkka-ampujat, erikoisjoukot, insinöörit ja lääkintämiehet ovat kaikki tarpeeksi hyvin varustettuja, jotta vihamiehiltä lähtee tarvittaessa henki. Valitettavasti yhdessä tehtävässä harvoin esiintyy paria luokkaa useampaa. Kaikki kykenevät käyttämään ajoneuvoja, joita on aina kevyestä autosta raskaasti aseistettuun tankkiin ja helikopteriin. Pelaajan hahmon hengenlähtö ei välttämättä tarkoita sitä, että tehtävä olisi aloitettava alusta, vaan kontrollit siirtyvät tyylikkään kamera-ajon siivittämänä lähimpään toveriin. Vasta kaikkien solttujen kuolema johtaa tavallisesti alkuun, sillä välitallennuksia ei tunneta. Ohjattavaa sotilasta voi muutenkin vaihtaa nopeasti hotswap-toiminnon avustuksella kesken taistelun. Kontrollit ovat kaiken kaikkiaan sopivan napakat, eikä tähtäystä ole pilattu liiallisella avustuksella. Ainoastaan helikopterin ohjaksissa lentelee kirosanoja, vaikka valikoista paremmat asetukset valitsisikin.

Ponnettoman yksinpelin selvin ongelma on onneton tekoäly. Vaikka omia pyörisikin ympärillä, olo on jatkuvasti yksinäinen. Kaverit eivät näytä välillä saavan mitään aikaiseksi, eikä niitä voi komentaa mitenkään. Lisäksi viholliset tuntuvat vieläpä keskittävän tulensa juuri pelaajan hahmoon ja jos tekoälyjannut sattuvat taistelemaan keskenään, ammuskelevat ne kyykyssä kahden metrin päässä toisistaan, kunnes pelaaja sattuu paikalle ja lahtaa vihollisen. Vastapuolenkaan aivotyö ei sitä kirkkainta laatua ole, vaan taisteluissa kuluu miesmateriaalia ihan käsittämättömiä määriä typerien rynnimistaktiikoiden takia. Kaiken kukkuraksi loppupuolella kiristyvä vaikeustaso ja varsinkin aikarajoitteiset tehtävät johtavat v-käyrän eksponentiaaliseen kasvuun.

Yhdessä olemme vahvoja

BF2: Modern Combatin pääsisältö on siis 24 pelaajan moninpeli, joka tarjoaa kaksi pelimuotoa 16 erilaisessa kentässä taisteltavaksi. Lipunryöstön periaatetta tuskin tarvinnee selittää ja mielenkiintoisempi Conquest on sekin varmasti monille tuttu. Siinä tarkoituksena on valloittaa kentälle ripoteltuja lippuja ja kerätä näin pisteitä omalle joukkueelle. Yksinpelin tapaan Livessä voi nousta sotilasarvoltaan, kunhan vain pelaa ahkerasti ja hyvin, mikä luo hieman tavoitteellisuutta räiskimiseen. Menestys vaikuttaa myös sijoitukseen monipuolisilla tuloslistoilla. Sotilasluokkansa voi luonnollisesti valita jokaisen kuoleman jälkeen vapaasti, mistä johtuen joissakin kentissä on välillä puolet joukkueesta snipuja. Kentät on onnistuttu tasapainottamaan vaihtelevalla menestyksellä. Ne kartat, joissa ajoneuvot eivät nouse liian ratkaisevaan osaan, ovat selvästi suositumpia, sillä osa taistelukentistä on varsinaisia helikopterihelvettejä. Kontrollit onneksi toimivat yhtä hyvin kuin yksin pelatessa.

Kyseessä on Electronic Artsin julkaisema tuotos, joten verkkopeli pyörii EA:n servereiden välityksellä. Seuraa voi etsiä totutusti pikahaulla tai sitten rajaamalla pelihuoneet kriteerien mukaan. Mikäli sopivaa ei löydy, voi järjestelmältä pyytää tyhjää huonetta. Systeemi toimii muuten mainosti ja laadukkaan yhteyden päässä olevia sessioita löytyy yleensä vähintään se yksi, mutta valitettavasti omaa peliään ei voi rajata vain ystävilleen, eikä sääntöihin voi vaikuttaa merkittävästi. Suurin osa peliajasta vietetäänkin ulkomaanelävien kanssa, jolloin tiimipeli ei yleensä kukoista kauneimmillaan. Yhteistyökykyisten pelaajien sattuessa kohdalle touhu on nautittavaa, kun eri hahmoluokkia käytetään tarpeeksi, eivätkä kaikki juokse kuin jänikset pitkin niittyjä. Klaanitoimintaakin tuetaan, mutta sen toteutus jäi tarkemmin kokeilematta.

Uuden sukupolven paradoksi

Ulkoasultaan taistelukentät ovat sangen tyylikkäitä. Valaistusefektit luovat varsinkin aavikkomaisemien kaupunkeihin eloa, vaikkakin varjot värisevät kauttaaltaan kummasti. Käytössä oleva väripaletti on myös liian haalea ja sisätiloissa vallitseva pimeys on sitä itseään. Urbaanissa ympäristössä tapahtuvaan toimintaan tuovat lisää tunnelmaa seinistä ja maasta irtoilevat palaset, sillä taistelusta jää selvät jäljet ympäristöön. Räjähdykset ja ohjusten savujuovat on nekin toteutettu mallikkaasti. Hahmomallit ovat lievästä muovimaisuudesta huolimatta nätin yksityiskohtaisia, mutta aseet ovat keskinkertaisen näköisiä. Itkuvirsien selvin sävel graafisella puolella on kurittomien varjojen ohella verettömyys, sillä joskus on vaikea saada selvää, osuvatko laakit laisinkaan. Myös animaatiot tahtovat Liven puolella bugailla hölmön näköisesti.

Musiikki ei missään vaiheessa nouse suureen osaan saati herätä kylmiä väreitä eeppisyydellään, vaan äänipuolesta vastaavat pääasiassa sotilaiden huudot ja aseiden rätinä. Äänitehosteet eivät mitään erityismainintaa ansaitse, vaikka surround-toteutus onnistunut onkin. Sen sijaan kömpelöt ääninäyttelijät ja etenkin rasittavalla feikkiaksentilla englantia vääntävät ”kiinalaiset” jaksavat ärsyttää. Moninpelissä sentään saa säädettyä radiolähetykset kuulumaan alkuperäisellä kielellä.

Kaiken kaikkiaan Modern Combatin Xbox 360 –versio on hyvä paketti perusvarmaa, vauhdikasta Live-toimintaa hakeville, mutta yksinpelaajille se ei tarjoa kasvavaa Gamerscorea kummempaa nautintoa. Ghost Recon: Advanced Warfighterin tasolle BF2 ei yllä millään osa-alueella, mutta saattaa arcademaisempana olla helpommin lähestyttävä tapaus. Xbox- tai PS2-version omistaville ei luvassa ole mitään grafiikkapäivitystä mullistavampaa, joten tämän painoksen tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä. Oman tarpeensa kasvojenkohotukselle voi tarkistaa kokeilemalla kauppapaikalta ladattavaa demoa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi