On vaikea mieltää, että Battlefield 4:n ja kolmososan väliin mahtuu kaksi vuotta. Syynä lienee merkittävä julkaisun jälkeinen huomio, jonka DICE lempilapselleen soi. Viimeinen karttapaketti, nimeltään End Game, julkaistiin vain kuusi kuukautta sitten. Nettipelin päivitykset pitivät Battlefield 3:n verkkosolttujen pelihyllyssä tovin jos toisenkin. Mutta kuten sanonta kuuluu; kumartaessa yhdelle pyllistää toiselle.

Ensikosketus uuteen Battlefieldiin ei vakuuta. Moninpelibeta järkytti monia roisilla ulkokuorellaan. Heille todettakoon, että kovalevylle asennettavan hd-tekstuuripaketin kanssa silmiä ei enää kirvele. Eipä kyllä hivelekään. Graafisesti nelososa muistuttaa erehdyttävästi edeltäjäänsä. Suurimmiksi eroiksi voitaneen lukea kenttien vertikaalinen ulottuvuus sekä sinistä väriä korostaneen filtterin kuoletus. Betassa tutuksi tullut Shanghain kenttä esittelee ”levoluution” eli dynaamisesti muuntuvan taistelukentän temput jopa niinkin hyvin, että kymmenen kartan satsista ei löydy vertaista. Kokonaisuutta ajatellen on hivenen nolo juttu, että Bad Company 2:n miljöö oli laajemmin tuhottavissa, joskin vähemmän hulppeiden tehosteiden säestyksellä.

Yksinpelikampanja on kuin ilmetty Call of Duty -kopio. Battlefield 3:n aloittama linja jatkuu: lyhyt jalkaväkirymistely tiukan käsikirjoituksen ja vielä tiukemman kenttäsuunnittelun (lue: putken) ristipaineessa. On suorastaan irvokasta, että kilpaveli Call of Duty: Ghostsin kampanjassa vietetään enemmän aikaa sotakoneiden puikoissa. Battlefieldin viisituntisen sankaritarinan aikana jauhetaan ryppyotsaista sotilasjargonia ja vältellään viikatemiestä räjähdysten sekä hidastettujen kamera-ajojen saattelemana. Tarina menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jotain kertonee se, että viikko läpipeluun jälkeen en muista enää päähenkilön nimeä, mutta 2008 julkaistun Bad Companyn renttunelikko on tuoreessa muistissa. Nettipeliä ajatellen käteen jää vain muutama avattava tuntolaatta. On ilmeisesti liikaa vaadittu, että kampanja soisi mahdollisuuden harjoitella kopterilla tai hävittäjällä lentämistä.

Nettipelin runko on pääpiirteissään entisensä. Pelisarjan ikonit Conquest ja Rush saavat seurakseen tappomatsit 12 tai 5 hengen joukkueilla, Call of Duty -suosikit Dominationin ja Defusen (alias Search & Destroy) sekä uutuutena Obliterationin. Viimeksi mainittu on käytännössä Halo-sarjan One Bomb -pelimuoto, jossa pyritään kaappaamaan pommi oman tiimin haltuun ja posauttamaan sillä vastustajan tukikohta. Kaikkia pelimuotoja voi tahkota myös hardcore-variantteina, jolloin terveyspisteitä on vähemmän ja kartta, näytön indikaattorit sekä killcam ovat pois päältä. Keskeisin muutos tuo tuulahduksen menneestä: Commander-pelitila tekee paluun. Toisin kuin Battlefield 2:ssa, komentaja ei heilu rivisotilaana kentällä. Sen sijaan tämä antaa tiimille karttanäkymän välityksellä käskyjä ja tulitukea, kuten UAV-tiedustelukoneen, Tomahawk-ohjusiskuja ja AC-10 -ilmapommittajan. Komentajan tehtäviä voi hoitaa myös tabletilla marraskuun 19. päivä julkaistavan sovelluksen kautta. Kotisohvalta komentajan pesti tuntui pitkäveteiseltä mutta ei missään tapauksessa hyödyttömältä.

Lukuisat pienemmät viilaukset hienosäätävät voimasuhteita taistelutantereella. Koptereista on tehty vikkelämpiä, mikä mahdollistaa entistä taitavammat manööverit. Ilmassa pysyminen on Battlefield 3:a helpompaa, mutta kohteen tuhoaminen vaatii taitoa, vaikka kevyeen Scout-kopteriin saakin pultattua härskisti 30 mm tykit. Bad Company 2:n tasoista sarjateurastusta ei siltikään päässe harjoittamaan, siitä pitävät monenlaiset kannettavat heittimet huolen. Tankkien ja hyökkäysvaunujen ammuskapasiteettia on rajoitettu, mikä vähentää kartan toiseen päähän sutaistujen tuurilaukausten kannattavuutta. Ammusvarasto kuitenkin täydentyy itsestään pikkuhiljaa. Edellä mainittujen kulkupelien lisäksi Battlefieldistä löytyy tuttu valikoima hävittäjiä, tykkiveneitä, mönkijöitä ja jeeppejä.

Hahmoluokkia on samat neljä: Assault, Engineer, Support sekä Recon. Kullakin luokalla pelaamalla avataan sille ominaisia varusteita; Assault aloittaa pienellä ensiapupaketilla, jonka voi pisteiden karttuessa vaihtaa defibrillaattoreihin tai lääkelaukkuun. Uusia aseita avataan hankkimalla tappoja kyseisellä aseluokalla. Välimallin aseluokat, joihin lukeutuvat kiväärit, haulikot ja karbiinit, sopivat yhteen hahmoluokasta riippumatta. Näin ollen Recon-luokan varusteiden avaamiseksi ei tarvitse kököttää puskassa tarkkuuskivääri olalla – melkeinpä suositumpi yhdistelmä näytti olevan haulikko ja kaveriksi liiketunnistinpallot. Pelkästään luokkakohtaisia varusteita on jo niin runsaasti, että eri yhdistelmävaihtoehdot aiheuttavat runsauden pulaa. Villinä korttina esitellään Battle Packit, joita saa auki tiettyjen tasonousujen yhteydessä. Paketista voi paljastua mitä vain naamioväristä tunnin tupla-xp -lipukkeeseen. Taistelupakkauksia voi myös ostaa oikealla rahalla.

Vaikka aseiden ja härpäkkeiden avaamistahti on nykyisellä systeemillä aiempaa hitaampaa, touhussa on selvä logiikka. Siksi tuntuukin käsittämättömältä, että oman soltun varustaminen onnistuu vain menemällä nettimatsiin sisään. Tähtäimiä sun muita valitessa voi olla varma, että missaa ensimmäisen ryntäyksen kulkuneuvoihin. Oikein perusteellinen pohdinta palkitaan idle-potkuilla serveriltä. Normaalisti – kuten esimerkiksi Battlefield 3:ssa – varustelu tehdään nettipeliaulassa. Mutta kas kummaa, mitään aulasysteemiä ei ole! Kavereita ei voi kutsua kokoon, muuten kuin hyppäämällä serverille, ja ristimällä kädet toivoen, että tiimissä on tilaa. Toki voi etsiä tyhjän serverin ja kärvistellä pikkutiimeillä menemään, kunnes matsihakusysteemi kauhoo ekstrapelaajat sisään palvelimelle. Rehellisyyden nimissä on todettava, että ryhmien ja jopa joukkueiden välillä loikkiminen on huomattavasti aiempaa helpompaa. Silti mikään selitys maailmassa ei oikeuta kahden verkkopelin perusominaisuuden puuttumista. Tähän on tultava korjaava päivitys. Nyt. Heti. Eilen.

Mojovasta moninpelimokastakin huolimatta Battlefield 4 on huisin hauska nettiräime. Se ei kuitenkaan tuo varsinaisesti mitään uutta tai ihmeellistä sarjaan. Kirjoitushetkellä kympin tai pari edullisempi kolmososan Premium-versio lisäpaketteineen on kaikilla mittareilla parempi ratkaisu, ellei PlayStation 4 ole jo ennakkotilattu. Kympin maksava päivitys PS3-versiosta uuden sukupolven aikaan on fiksu juttu, etenkin kun nettipelin statistiikka kulkee mukana.