Call of Duty 3

Kaikista ihmisen keksimistä vapaa-ajanviettotavoista suosituimmaksi on osoittautunut sotiminen. Sotaa on maajoukkuetasolla harrastanut useampi nuorukainen kuin mitään muuta urheilulajia, ja välinevalmistajien riemuksi uusia turnauksia syttyy eri puolilla maailmaa jatkuvasti. Yksi tunnetuimmista tapahtumista lajin historiassa on toinen maailmansota, jonka osakilpailuista parhaiten mieleen muistuvat Normandian maihinnousu ja suomalaisille läheinen Summan taistelu.

Ymmärrettävästi sotimisesta on tehty peli jos toinenkin, menestyksekkäin sarja tällä saralla lienee Electronic Artsin Medal of Honor, mutta mukavasti on pärjännyt myös Treyarchin kehittämä ja Activisionin levittämä Call of Duty, joka on nimellisesti ehtinyt jo kolmanteen osaansa. Nimellisesti sikäli, että Call of Duty 2 oli PS2:lla ja Xboxilla olennaisesti eri peli. Erityisesti Call of Duty 3 on nostattanut uteliaisuutta Wiille julkaistuna versiona, sillä uusien kontrollien hyödyntäminen oikeissa peleissä kiinnostaa koko pelialaa seuraavaa maailmaa.

Sota(video) ei lopu koskaan

Call of Duty on sarjana tullut tunnetuksi idioottimaisista vastustajista ja kavereista, äärimmäisen tiukkaan skriptatuista tapahtumista ja putkessa juoksemisesta. Tavanomainen sotaräiskintä siis. CoD myös kertoo aina yhden kampanjan eri puolilla taistelevien sotilaiden kokemuksista nivoutuvan tarinan, joka toimii kehyksenä silmittömälle räiskinnälle. Kolmannessa osassa CoD esittelee miehitetyn Ranskan vapauttamiseen osallistuneiden miesten ja naisten tarinan. Menossa on mukana kanadalaisia, skotteja, puolalaisia ja tietysti ranskalaisia. Osa jää matkalle, osa selviää loppuun ja saa ylennyksen.

Kehitystiimi on ilmeisesti ollut kovin innoissaan tästä koskettavasta tarinastaan - joukko taistelijoita menee Ranskaan ja osa kuolee - sillä peliä jaksottavat luvut alkavat ja päättyvät välivideoilla, joita ei pysty ohittamaan, eikä niiden aikana pysty edes palaamaan Wiin perusvalikkoon. Video siis täytyy katsoa kokonaan tai vetää konsolista virrat pois. Tämä ei vielä ole ärsyttävää, mutta jos pelaamisen menee tyhmyyksissään lopettamaan kesken luvun, joutuu seuraavan kerran pelin käynnistäessään katsomaan viimeisimmät päätös- ja aloitusvideot uudestaan. Minkään ihan lyhyen joutohetken täytteeksi CoD 3 ei siis sovi, koska pelaamaan pääseminen vie helposti yhdet viisi minuuttia.

Tärkeintä on pysyä liikkeessä

Call of Duty -sarjaa aiemmin pelanneet tunnistavat tämän pelin heti. Alun harjoittelujakson jälkeen päästään aloittamaan tositoimet, kun miehiä kuljettava kuorma-auto törmää vihollisiin. Raunioituneen kylän läpi taistellessa huomaa jälleen, että saksalaisten sotilaiden määrällä ei ole mitään rajaa, jos pelaaja jää vain ammuskelemaan jonkin kivikasan takaa, mutta sankarimme ylitettyä tietyn pisteen vihollisvirta tyrehtyy ja taustatukea antaneet kaveritkin rohkaistuvat ottamaan muutaman askeleen eteenpäin. Järkevin taktiikka Call of Dutyissa on aina ollut jatkuva liike eteenpäin. Pysähtyä kannattaa vain siksi aikaa, että tappaa lähimmän vihollisen. Ja muista tarkkailla selustaasi, sillä kaverisi eivät sitä tee.

CoD on aina pyrkinyt elokuvamaisuuteen, ja uusimmassa osassa on otettu ihan toimiva askel siihen suuntaan. Elinvoimaa kuvaava mittari on hävitetty kokonaan, sen sijaan tietty määrä osumia aiheuttaa ruudun reunojen muuttumisen punertaviksi, ja varoitusviesti kehottaa suojautumaan. Tässä tilassa pari luotia tai yksi vieressä räjähtävä kranaatti saattavat sankarin terminaalitilaan. Ratkaisu on suorastaan erinomaisen onnistunut, sillä nyt pelaajan ei tarvitse jatkuvasti jahdata ensiapupaketteja ja jännittää, pääseekö jäljellä olevien pisteiden voimin vielä seuraavalle tarkistuspisteelle.

Kaikki on kiinni ranteen liikkeestä

Vaan entä se ohjaus? Wiimoteahan ehdittiin jo etukäteen povata konsoli-FPS:ien tulevaisuudeksi, kun epätarkan tattiohjauksen sijaan voikin vihollisista tehdä selvää jälkeä nopeasti osoittelemalla.

Odotus ei ole ollut katteetonta: wiimotella ammuskelu todellakin on toimivaa, sekä pikaisesti lonkalta että harkitusti tähdäten. Myös kääntyminen on erittäin nopeaa, kun tähtäintä ruudun reunoille viemällä pelihahmon saa kierähtämään nopeammin. Ratkaisu ei ole kuitenkaan täysin ongelmaton, sillä ohjatessa joutuu tekemään jatkuvaa korjausliikettä, jos haluaa säilyttää rintamasuunnan esimerkiksi kavereiden jutustelua seuratessa. Lisäksi välivideoiden aikana ohjain saattaa eksyä osoittelemaan ruudun ylä- tai alareunaan, jonka seurauksena videon vaihtuessa pelitilanteeseen sankari alkaa kieppua hurjalla vauhdilla nenä varpaisiin tai taivaisiin kohdistettuna.

Ampumisen lisäksi Wiimote-Nunchuk-yhdistelmää käytetään lähitaisteluun, soutamiseen, räjähteiden asettamiseen ja kranaatinheittimien suuntaamiseen. Esimerkiksi räjähde asennetaan työntämällä ensin nunchukia eteenpäin, sitten tekemällä sillä ympyrää ilmassa sen aikaa, kun ruudussa näkyvä käsi ruuvaa sytytintä panoksen sisään, ja lopuksi vetämällä ohjain taakse. Kokemus ei olisi yhtään vähemmän immersiivinen, jos saman tekisi nappeja painelemalla ja tattia kieputtamalla, mutta ainakin pelaaminen on sivustakatsojan silmiin hölmömmän näköistä. Lisäksi liikkeentunnistus toimii vähän vaihtelevalla menestyksellä, joskus siis nunchukia saa tökkiä ilmassa useammankin kerran, että panos kiinnittyy haupitsin kylkeen.

Kaikkein kehnoimmin toimii autojen ohjaaminen. Ajaessa ohjaimet asetetaan pystyasennossa eteen käsien varassa, ja sitten liikutellaan käsiä aivan kuin ne olisivat kiinni ratissa. Lopputulos on pahasti vaappuva auto, joka lähinnä vain törmäilee vallattomasti seiniin. Ilmeisesti suunnan tunnistamiseen käytetään ensisijaisesti wiimotea, sillä kaikken parhaan tuntuman ohjaukseen sain, kun pidin nunchukin paikallaan ja yritin ohjata autoa pelkästään wiimotea kallistelemalla. Silti ottaisin autoillessa mieluummin pelivälineeksi tavallisen tatin.

Meil...*räks* on tekn... *räks*räks* ...elmia

Call of Duty 3:a ei ole suunniteltu Wiin ehdoilla eikä toisaalta sen mahdollisuuksia hyödyntäen. Valikoissa liikkumista ei voi hoitaa vain vaihtoehtoja osoittelemalla, vaan valinnat tapahtuvat ristiohjaimella ja A-napilla. Verkkoa ei hyödynnetä millään tavalla, erityisesti moninpelin puuttuminen on silmiinpistävää, varsinkin kun jopa PS2-versiosta se löytyy. Kulman taakse kurkistaminen ohjainta kallistamalla on harvoja oikeasti hyvin toimivia ohjaimen käyttötapoja, aseen vaihtaminen nunchukia nopeasti oikealle huitaisemalla tai vastustajan kanssa kähyäminen molempia ohjaimenpuoliskoja viuhtomalla ovat pari muuta. Mutta esimerkiksi ristiohjaimen käyttö kranaattien heittämiseen on joka kerta yhtä hankalaa, ja toimintonäppäimenä käytettävä miinus ei ole järin ergonomisesti sijoitettu sekään.

Pahinta on kuitenkin pelissä esiintyvät bugit. Välillä tapahtumien äityessä ruudulla erityisen hektisiksi alkaa ohjaus nykiä. Tähtäin hyppää muutamia senttejä kerrallaan, liikkeet tapahtuvat viiden metrin mittaisina liukuina, suojaan juokseminen tai kyykistyminen ovat täysin mahdottomia temppuja eikä asettakaan voi ladata. Ensimmäisen kerran tämä ongelma esiintyi joskus pelin puolessa välissä, lopun lähestyessä se kävi yhä yleisemmäksi, kunnes lopputaistelussa nykiminen oli lähes jatkuvaa.

Kerran myös toimintanappi kieltäytyi yhteistyöstä, jolloin aseen lataaminen tai uuden tussarin poimiminen käsissä olevan tilalle eivät onnistuneet. Onneksi tästä selvisi seisoskelemalla parikymmentä sekuntia vihollistankin konekiväärin tulilinjalla; uudestisyntynyt taistelija muisti taas latausliikkeet.

Sota on edelleen kaunis

Ulkoisesti Wiin Call of Duty 3 on hyvin lähellä taannoista PS2:n Call of Duty 2:ta. Äänet ja grafiikka ajavat asiansa, mitä nyt vihollisten erottaminen maastosta on jälleen tuskastuttavan hankalaa. Progressiivinen kuva auttaa sen verran, että väliaikatilanteesta kertovat tekstit näkyvät selvemmin kuin ihan peruslaajakuvalla. Muutaman kerran peli pääsee taiteellisessa vaikutelmassa lähelle maksimipisteitä, vaikka yleensä ennalta-arvattavat juonenkäänteet ja pateettinen musiikki laukaisevat korniushälyttimet. Mutta varsinkin parin viimeisen tehtävän loppuhetket saattavat nostattaa herkemmälle palan kurkkuun.

Kokonaisuutena CoD 3 on hienoinen pettymys. Hauskempaa ampumista lukuunottamatta se ei tarjoa oikeastaan mitään sellaista, mitä ei olisi aiemminkin nähty. Pelattavaa riitti itselläni vajaaksi yhdeksäksi tunniksi, enkä pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa pelin nyt kerran läpäistyäni kaivaisin sen laatikosta uusintakierrosta varten. Erittäin toimiva ampuminen jaksaa viihdyttää vain hetken aikaa, bugit ja sisällön puute puolestaan painavat tämänkin osan keskinkertaisuuden suohon.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi