Call of Duty: Black Ops 2

Activisionin kultamuna jatkaa tuloksen takomista. Vaikka pessimistisimmät analyytikot povaavat sarjalle jo laskevia myyntikäyriä, Call of Duty: Black Ops 2 tuotti pelkästään avausviikollaan käsittämättömiä summia. Tämänvuotisesta osasta vastaa julkaisijan vuorotteluperiaatteen mukaisesti Treyarch, joka hivuttautuu firman sisäisessä hierarkiassa hiljalleen piikkipaikalle Infinity Wardin väestökadon vuoksi. Ketään tuskin yllättää, ettei ensimmäisen Black Opsin tarinaa jatkava uutukainen tee dramaattista pesäeroa edeltäjäänsä. Pientä uudistumista sentään nähdään.

Aika matkailua

Valtaosa räiskinnöistä siirtyi toisen maailmansodan näyttämöiltä nykyaikaan Call of Duty 4: Modern Warfaren menestystarinan perässä. Sen seurauksena modernia taistelutannerta uhkaa ähky, eikä 1940-luvulle palaaminenkaan oikein houkuta. Jotain uutta olisi siis keksittävä. Viimeksi Treyarch ratkaisi ongelman viemällä pelaajat kylmän sodan melskeisiin. Nyt toimivaa ideaa jatkojalostetaan. Kommunistien ja ydinaseiden pelon täyteinen maailma toimii edelleen yhtenä kulissina, mutta sen rinnalla mustien operaatioiden miehet taistelevat tulevaisuudessa. Lasersotaa vieroksuvat voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä aikamatka ylettyy ainoastaan 13 vuoden päähän.

Black Ops 2 kertoo tarinansa kahden sukupolven kautta. Vuonna 2025 David Mason pyrkii pääsemään maailmanrauhaa uhkaavan terroristin jäljille haastattelemalla eläkepäiviään viettävää Frank Woodsia. Ykkösosan veteraanin kertomusten kautta siirrytään takautumiin, joissa astutaan Masonin isän yhtä lailla tuttuihin saappaisiin. Molemmilla aikajanoilla pääpiruna häärii Raul Menendez. Lapsuuden sotatraumoista vihansa juontava terroristi yrittää usuttaa Yhdysvallat merkittäväksi sotilasmahdiksi noussutta Kiinaa vastaan. Tavoitteeseen päästäkseen Menendez turvautuu kyberteknologiaan, sillä miehittämättömät taistelurobotit näyttelevät yhä suurempaa roolia tulevaisuuden taistelukentillä. Toisin sanoen tietojärjestelmien valtias hallitsee myös sotajoukkoja.

Aluksi aikakausien välillä samoilu tuntuu päämäärättömältä. Keskivaiheen jälkeen tarina onnistuu kuitenkin nappaamaan pihteihinsä. Kentissä nähdään sopivasti vaihtelua, eikä hengähdystaukoja unohdeta kiivaan tykityksen keskellä. Miltei kaikissa tehtävissä poiketaan ainakin hetkellisesti rutiineista. Hevosella ratsastaminen tai hävittäjällä pilvenpiirtäjien välissä pujottelu eivät välttämättä osu aina nappiin kontrolliensa puolesta, mutta osuudet piristävät perusräiskintää. Vaikka uskottavuus ja Call of Duty sopivat huonosti samaan lauseeseen, Treyarchin tarjoama tulevaisuudenvisio vakuuttaa. Kantajansa näkymättömäksi muuttavat häivepuvut tai lyhyet liitomatkat mahdollistavat lentoreput pitäytyvät juuri ja juuri mielikuvituksen rajojen uskottavammalla puolella.

Merkittävä osa ajasta edetään tuttuun tyyliin tarkoin skriptatussa putkessa, mutta toisinaan reittivalintoihin annetaan enemmän liekaa. Välillä törmätään monivalintakohtauksiin, joiden päätökset vaikuttavat juonenkuljetukseen. Lisäksi kampanjan aikana päästään suorittamaan vapaavalintaisia Strike Force -erikoistehtäviä, jotka pysyvät aktiivisina rajoitetun ajan. Tehtäviin annetaan tietty määrä yksiköitä, joilla määrätyt tavoitteet tulisi täyttää. Soppaan pyritään tuomaan taktisuutta joukkojen komennusmahdollisuudella. Alle kymmenminuuttisten rykäisyjen onnistuminen riippuu silti enemmän nopeista reflekseistä ja vikkelästä liipaisinsormesta kuin strategisesta silmästä.

Kuolema kuittaa verkossa

Sarjan hengästyttävää moninpelisirkusta joko vihaa tai rakastaa, eikä uusin osa tee kaavaan poikkeusta. Hahmonkehitystä viilataan eniten. Pelaajalle annetaan periaatteessa vapaat kädet viedä soturiaan haluamaansa suuntaan, mutta muokkaamista rajoittaa tinkimätön pistejärjestelmä. Kaikki kymmenen toimintapistettä voi tuhlata pelkästään aseeseen tai vastavuoroisesti panostamalla puhtaasti erikoiskykyjen haalimiseen. Yleensä toimivin lopputulos syntyy ääripäiden välimaastosta. Kaikki ominaisuudet täytyy yhä erikseen avata, mikä tarkoittaa lukemattomia pelitunteja. Systeemi toimii mainiosti: kokemuspisteiden karttuessa voi kokea todellista hahmonluomisen tuskaa, kun kaikkia herkkuja ei saa millään mahdutettua yhteen koriin.

Verkossa unohdetaan kylmä sota ja keskitytään tulevaisuuden kalustoon. Aseet eivät silti eroa merkittävästi aiemmista. Pisteputkibonuksissa nähdään enemmän vaihtelua etenkin kauko-ohjattavien tappokoneiden osalta. Tällä kertaa voidaan puhua pisteputkista, sillä kaikki tekeminen kerryttää pottia pelkkien tappojen sijaan. Uudistuksella pyritään edesauttamaan tiimipelaamista. Vaikka yleinen tempo on lähempänä alkuperäistä Black Opsia kuin hyperaktiivista Modern Warfare 3:sta, ei peli edelleenkään tarjoa hengähdystaukoja taistelukentällä. Lisäarvoa moninpelipuolelle tuo kaikin tavoin laajentunut zombimoodi. Tällä kertaa entistä sankempaa zombijoukkoa päästään harventamaan jopa kahdeksan hengen porukassa, joka voidaan jakaa kilpaileviin joukkueisiin. Hauskanpitoon voi ottaa osaa jaetun ruudun avulla kaikissa pelimuodoissa.

Verkkopuolen tekninen toteutus ei täysin vakuuta. Pelinhaku on yhä genren parhaimmistoa nopeudessa mitattuna, mutta muilta osin nettikoodissa riittää hiomista. Kovimmankin karjun itsetunto joutuu koetukselle, kun suorassa kaksintaistelutilanteessa pienemmällä verkkoviiveellä varustettu sotilas vie taidoista riippumatta potin. Vaikka reaktiohippa aiheuttaa toisinaan enemmän turhautumista kuin toivottua rentoutumisen tunnetta, onnistuu avattavien herkkujen ja tasonnousujen perässä juokseminen jälleen koukuttamaan uskomattoman tehokkaasti.

Vanha muttei väsynyt

Yleisin kritiikin kohde sarjassa on ikääntyvä pelimoottori. Siitä huolimatta yksinpelissä nähdään hengästyttäviä kohtauksia, joihin harva kilpailija pystyy vieläkään vastaamaan. Myös rohkea värien käyttö piristää yleisilmettä mukavasti. Ikävä kyllä PlayStation 3 -versio osoittautuu teknisesti muita alustoja heikommaksi. Kokonaisuutta varjostaa alhaisen resoluution ohella kilpakumppaneitaan reunoilta rosoisempi ulkoasu. Lisäksi ruudunpäivitys notkahtaa muutamaan otteeseen häiritsevästi kampanjan aikana. Ongelmat ovat kuitenkin marginaalisia, sillä yleisessä sulavuudessa piestään yhä muut konsoliräiskinnät. Mikä tärkeintä, verkkopuolella hidasteluista ei tarvitse kärsiä. Suurimmat kehitysaskeleet otetaan audiopuolella. Medal of Honor: Warfighterin tykitystä ei sentään haasteta, mutta aseet ja räjähdykset kuulostavat monin verroin aiempaa paremmilta.

Kokonaisuutena Call of Duty: Black Ops 2 on jopa totuttua pirteämpi vuosipäivitys. Moninpeli jatkaa toki perusvarmalla linjallaan viilaten palasen sieltä ja toisen täältä. Hahmoluokkien kustomointijärjestelmä onnistuu tuomaan uutta virtaa kokemuspisteiden perässä juoksemiseen, eivätkä uudet kartatkaan tunnu lainkaan hassummilta. Kampanjan kahdella aikajanalla kulkeva kerronta toimii yllättävän hyvin ja onnistuu torjumaan taisteluväsymystä ainakin vielä vuoden päivät. Uusinta Call of Dutya voi suositella jälleen lämpimästi, mikäli edelliset osat iskivät. Kuitenkaan niin merkittävästä evoluutiosta ei ole kyse, että sarjan vihaajien kannattaisi koittaa onneaan tänäkään vuonna.

Galleria: 

Kommentit

Hyvä teksti ja tuomio nappiin. Omia keskeisiä fiiliksiä kuvastivat:

"Tällä kertaa voidaan puhua pisteputkista, sillä kaikki tekeminen kerryttää pottia pelkkien tappojen sijaan."
Juu. Ja nimen omaan vielä sen vuoksi, että striikkirewardeilla ei voi helposti horottaa uutta rewardia, kun pisteytys skaalautuu. TDM:ssä asetappo 100, reward-tappo 25. Mukava kannustin myös joukkuepohjaiseen striikkirewardien valintaan on se, että nonlethal-rewardien(UAV jne.) aikana tiimin tapoista saa itselle assist-bonuksen.

"Kovimmankin karjun itsetunto joutuu koetukselle, kun suorassa kaksintaistelutilanteessa pienemmällä verkkoviiveellä varustettu sotilas vie taidoista riippumatta potin"
Niin totta. Pelailin Soneran ökykuidulla ja teki mieli soittaa AsPaan ja itkeä, että miten voi olla latenssi niin raju, vaikka kaistan leveyttä on vaikka naapurille jakaa. En soittanut. Itkin silti. Heh.

BLops1:ssä ei neljän ja kolmen palkin välinen ero ollut läheskään niin huomattava.

Nepestä vielä sen verran, että mapit ovat pääosin onnistuneita, eikä semmosta hemmetin sekavaa tyyliin MW3. Oikeastaan vaan Hijackedin cluster*uck meininki ja Aftermath eivät innostaneet. Niin ja Turbine oli jotenkin niin suoraan otettu Afghanista, että... no joo.

Blops 1:n rekyylinpotkuja jäin kaipaamaan. Sillä alueella on menty MW:n suuntaan jo lupaavan Blopsin haastavuuden sijasta. SMG:llä voi cross mapata ihan liian helposti. Ei voinut Blops1:ssä, piti melkein asetella niin kauan, että vihu ehti karkuun.

Codin pahin ongelma on, ettei virheistä tai onnistumisista opita tai jos opitaan niin unohdetaan sitten viimeistään seuraavassa pelissä. Esimerkkinä juuri tuo viive. MW2 hipoi siinä suhteessa jo täydellisyyttä, mutta jostain syystä se on pitänyt mennä sössimään näissä myöhemmissä Codeissa jollain sviidun lagikompensaatiolla ja huonommalla matchmakingilla. Kyllähän tätä pelaa, mutta ärsyttää, että aina kun parannetaan jotain niin taannutaan jossain muualla.

Verkkopelistä videon tynkää: http://www.konsolifin.net/media/search/blops2/

Verkkopeli toimii hienosti ja sopivina paloina täyttää mukavasti.

Sande45, tuo johtuu siitä, että eri studiot tekevät pelejä peräkkäisinä vuosina. Studiot eivät erityisesti jaa koodia keskenään vaan kaikilla on käytössä oma viritelty versio Infinity Wardin pelimoottorista. On tietenkin hieman raivostuttavaa, että samoja asioita tehdään hieman eri tavalla, mutta jokaisen studion peli ja tavat tehdä niitä ovat erilaiset, mistä tämä johtuu.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi