Crash Twinsanity

Vuosikymmen vierähti

Jo ennen PlayStationin julkaisua Sony oli erikoisessa tilanteessa. PlayStationilta nimittäin puuttui helposti samaistuttava nimikkohahmo - Nintendoltahan löytyi Mario ja Segalta Sonic. Tällöin Naughty Dog ilmoitti Crash Bandicootista, josta ryhdyttiin heti povaamaan PlayStationin omaa edustushahmoa. Vuosien saatossa rakas pussirottamme rupesi kuitenkin loikkimaan pelifirmalta ja konsolilta toiselle ja menetti asemansa Sonyn ikiomana hellyyttävänä ikonina. Tai noh, jos Crashia nyt ikinä minkäänlaisena Sonyn tavaramerkkinä edes voitiin pitää. Onhan PlayStation kuitenkin ollut niin hedelmällinen julkaistessaan sellaisen kirjon pelejä, että siltä on aina puuttunut ikioma, selvästi joukosta erottuva nimikkohahmonsa. Kassamagneetit ovat yleensä olleet tiettyjen pelien ja pelisarjojen varassa, pikemminkin kuin minkään yksittäisen hahmon.


Vaikka ensimmäinen Crash Bandicoot -peli julkaistiinkin vuonna 1996, on oranssi ihmetys viihtynyt suunnittelupöydillä jo täydet kymmenen vuotta. Matkan varrella on julkaistu lukuisia pelejä, joista muutama jopa poikkeaa tasoloikan genrestä. Tätä pitkää taivalta juhlistetaan uudenlaisella idealla. Tällä kertaa Crashin ei tarvitse pelastaa maailmaa Neo Cortexin pahoilta suunnitelmilta, vaan vastassa on suurempi pahuus, jota vastaan hänen omat voimansa eivät riitä. Täten hän lyöttäytyykin arkkivihollisensa kanssa yhteen, mikä tarkoittaa pieniä mutta tervetulleita uudistuksia niin pelattavuuteen kuin pulmanratkontaankin.


Eteenpäin sanoi mummo lumessa


Crash Twinsanity on klassinen tasoloikkapeli. Koordinaatiokyky kehittyy pelatessa, sillä hyvin suuri osa ajasta painottuu tarkkaan hyppimiseen sekä vihollisten tuhoamiseen ja väistelyyn. Myös ratasuunnittelu jatkaa vanhoja perinteitä. Tasot eivät ole edelleenkään vapaasti tutkittavissa, vaan niissä edetään yhä suhteellisen suoraviivaisesti. Simppeliä, mutta tämä on ollut aina olennainen osa Crash Bandicooteja. Nyt kuitenkin osa radoista kuljetaan Neo ja Nina Cortexin seurassa ja heidän tuleekin yhdistää omat vahvuutensa päästäkseen yhdessä eteenpäin. Kitkaa ei heidän suhteesta vieläkään puutu, mutta yhteen hiileen pitäisi silti puhaltaa. Neo Cortexia siis viskellään surutta paikasta toiseen, hänen päällään hakataan maata ja hänen kroppaansa käytetään lumilautana.


Tuttuun tapaan ratoihin on myös piilotettu timantteja. Näitä keräämällä pelaajaa hemmotellaan erilaisilla kuvagallerioilla, videopätkillä ja sarjakuvilla. Monelle riittäisi varmasti pelkkä pelin läpäiseminen, mutta toisille - itseni mukaan lukien - tulee palkitseva olo vasta kun peliprosenteissa näkyy kolminumeroinen luku.


Tutulta näyttää


Huolimatta siitä että pelisarja on vaihtunut vuosien saatossa tekijältä toiselle, ovat kaikki tuntuneet pyörineen ympyrää grafiikan kohdalla. Se osapuoli kun ei ole kokenut koko aikana minkäänlaisia mullistuksia, vaikka siirryttiin jopa astetta tuoreempaan konsoliin. Ymmärrän, että mitään mahtipontisuutta ei tämäntyyppiseen sarjaan haeta, mutta jonkinlainen kasvojenkohotus olisi silti paikallaan. Jo pelkkä piirtorajalla herkuttelu tai tekstuurien uusiminen riittäisi. Peli näyttää valitettavan samankaltaiselta kuin kymmenen vuotta sitten, lukuun ottamatta tietysti pakollisia kuvanpäivityksen ja resoluution nostoa PS2:lle ja Xboxille siirryttäessä. Tai sitten aika on kullannut muistoni pahemman kerran.


Ja kun siirrytään kritisointiasteikolta toiseen ääripäähän, päästäänkin äänimaailmaan. Se on nimittäin noussut jo jonkinasteiselle tasolle. Siinä missä sarjan ensimmäisissä osissa ei juuri puhua pukahdettu, käydään Crash Twinsanityssa jo pitkiä hahmojen välisiä keskusteluja. Käsikirjoittajat ovat itseasiassa olleet niin humoristisessa vireessä, että valehtelematta täytyy myöntää niiden saaneen näinkin hapan peliarvostelija hymyilemään. Huumori kukkii myös repliikkien ulkopuolella, sillä lähes kaikki pelistä löytyvä on enemmän tai vähemmän pilke silmäkulmassa väännettyä.


Crash Twinsanity ei ole mikään pelimaailman uusi merkkipaalu. Mutta se ei ole myöskään pelinä huono. Se vain täyttää kaikki antamansa lupauksensa - ei mitään sen ihmeellisempää. Kaikki vähääkään sarjaan tutustuneet tietävät, että Crash Bandicoot -pelit ovat periaatteessa vain ratapäivityksiä edellisiin osiin verrattuna. Ne tarjoavat vain lisää pelattavaa eivätkä mitään muuta. Huonompaan suuntaan ei siis vieläkään olla menty, toistetaan vain normaaliin tapaan itseään. Eli jos olet kyseisen pelisarjan ystävä, et tule tälläkään kertaa pettymään. Jos sinulle taas ei ole siunaantunut ensimmäistäkään tilaisuutta kokeilla mitään Crash Bandicoot -sarjan peliä, on Crash Twinsanity ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kieltämättä varsin usein toistettu argumentti peliarvostelujen loppukiteytyksissä, mutta harvinaisen paikkaansa pitävä.

Galleria: 

Kommentit

"Eli jos olet kyseisen pelisarjan ystävä, et tule tälläkään kertaa pettymään."

Ei pidä paikkaansa. Mielestäni tämä on ollut pelisarjan huonoin.
Samaa ovat muutkin sanoneet..

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi