Silent Hill 4: The Room

Vaikka Silent Hill -pelisarjan toinen osa julkaistiinkin Xboxille, kolmatta versiota ei ikinä syystä tai toisesta käännetty Microsoftin mustanvihreälle konsolille. Neljännen osan myötä Xboxin omistajat pääsevät jälleen nauttimaan mainetta keränneestä kauhuseikkailusta. Pelin lähtöasetelmat ovat mielenkiintoiset, sillä päähenkilö huomaa painajaisten saattelemana joutuneensa lukituksi omaan asuntoonsa. Kyseinen huoneisto on kytketty toiseen ulottuvuuteen, joka on hyvin paljon kotoista vastinettamme vaarallisempi ja pelottavampi paikka.

Jo edellisistä versioista tutuksi tulleen kaavan mukaan pelaajalle ei alussa paljasteta tarinasta juuri mitään, ja moni asia jää perin mysteeriseksi aina päähenkilön persoonallisuutta myöten. Pelin edetessä palaset alkavat loksahtaa paikoilleen, mutta aivan kaikkeen on turha odottaa yksiselitteistä vastausta. Vaikka moinen salailu tuntuu välillä turhalta juonen kannalta, houkuttelee se pelaajan viettämään vielä muutaman hetken pelin parissa asioiden selvittämiseksi.

Harvassa pelissä juonenkuljetus on onnistuttu upottamaan itse peliin yhtä sujuvasti kuin Silent Hill 4:ssä. Välivideot on toteutettu pitkälti pelin omalla grafiikkamoottorilla ja usein siirtyminen videoista pelitapahtumiin käy niin huomaamattomasti, ettei aina voi olla varma milloin video loppuu ja pelaaminen alkaa. Lisäksi juoni etenee suhteellisen tasaisesti ilman liian pitkiä tai turhia videoita ja tämän ansiosta peli todella tuntuu peliltä, eikä interaktiiviselta elokuvalta.

Synkkää ja arvoituksellista

Graafiselta tyyliltään Silent Hillin uusin osa on hyvin synkkä, mikä tukee erinomaisesti pelin ahdistavaa tunnelmaa. Pelintekijät ovat onnistuneet luomaan myös sopivan mystisen ilmapiirin lisäämällä seinille huomiota herättäviä tauluja ja muita vastaavia objekteja. Parhaassa tapauksessa seinällä roikkuva muotokuva tuntuu suorastaan hyppäävän pelaajan kimppuun heti kuvakulman vaihduttua. Juonen kannalta tällaisilla pikkuseikoilla ei ole merkitystä, mutta uskottavuuden lisäämiseen ne ovat omiaan. Tekniseltä toteutukseltaan käännöstyö on ensiluokkaista: sahalaitoja on turha etsiä ja kaikki soljuu ruudulla täysin sulavasti. Toisinaan peliä tuntuu haittaavaan liiallinen pimeys, vaikka television säädöt olisivatkin säädetty kohdalleen pelin säätövalikon mukaisesti. Joidenkin tekstuurien vielä kieliessä pelin alkuperästä on se silti kokonaisuutena hyvin kaunis ja tyylilleen uskollinen.

Äänipuoli on aina ollut Konamin Silent Hill -sarjan vahvimpia osapuolia. Pelissä ei ole kovin paljoa musiikkia, mutta toisaalta tämä on hyvä asia. Erilaisia ääniä käytetään ainoastaan kauhutunnelman korostamiseen, missä on onnistuttu erittäin hyvin. Valitettavasti esimerkiksi aseiden äänet eivät kuulosta kovinkaan realistisilta, mikä syö ääniefekteistä uskottavuutta.




Inventaariosysteemi ja muita kauhutarinoita

Karu totuus kuitenkin on, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös Silent Hill 4:n kohdalla. Aiempiin versioihin verrattuna kolmannen persoonan kuvakulmaa on parannettu jättiharppauksin kohti sulavampaa pelattavuutta. Valitettavasti sarjan uusimman osan esittelemä ensimmäisen persoonan näkövinkkeli tuntuu lähes mahdottomalta hallita. Ongelma pienenee oletusnappeja vaihtamalla, mutta kokonaisuudessaan toteutus on hyvin kömpelö ja rajoittaa ainakin alussa pelin nautittavuutta. Onneksi suurin osa itse pelistä pelataan hahmon ulkopuolelta ja ainoastaan päähenkilön asunnossa turvaudutaan hahmon silmin kuvattuun näkemään.

Aiempiin osiin verrattuna uutukaisen kamerasysteemi toimii sangen nokkelasti, eikä pahempia ongelmia pääse syntymään. Joka tapauksessa pelaajan kannalta olisi ollut ystävällistä jättää mahdollisuus siirtää kameraa itse edes hieman. Nykyisellään on vaarana, että nurkan taakse jää jotain, mikä olisi pitänyt ehdottomasti huomata. Teknisesti tämä olisi ollut hyvinkin mahdollista, sillä pelissä ei käytetä Resident Evil -sarjan vanhempien osien tapaan ennalta piirrettyjä kaksiulotteisia taustoja.

Pelin inventaariosysteemiin ei juuri ole sarjan kuluessa koskettu, minkä takia pelaajan pitää seikkailun aikana ravata moneen otteeseen tyhjentämässä inventaariota tavara-arkkuun ja päinvastoin. Neljännessä osassa päähahmo pystyy kantamaan mukanaan yhdeksää esinettä kerrallaan, mikä toisinaan monimutkaistaa simppeleitäkin asioita huomattavasti. Kun inventaarion kaikki paikat on täytetty, on pakko palata tavara-arkulle selvittämään tilannetta. Turhautumista lisää se, että nykyisellään yksi avain ja suuri esine vievät inventaariosta saman tilan. Esineiden painoon perustuva rajoitus olisi ollut huomattavasti parempi ratkaisu pelimekaniikan kannalta. Toinen inventaarion heikkous on sen reaaliaikaisuus, sillä useimmiten inventaariotoiminnan hidastavana tekijänä on valikkorakenne, ei pelaaja. Muutoinkin pelin rauhalliseen tyyliin olisi sopinut paremmin toiminnan pysäyttäminen inventaarion selaamisen ajaksi.

Yhdistä puolikas lyijykynä ja paperiarkki...

Kaikille sarjan aiempiin osiin tutustuneille ei tule yllätyksenä, että myös uusin versio sisältää sekä naurettavan helppoja että täysin epäloogisia ongelmia ratkaistavaksi. Yksinkertaisimmillaan suljettua ovea varten pitää etsiä avain, mutta pahimmillaan haasteissa ei ole mitään järkeä. Etenkin tavaroiden yhdistelemistä edellyttävät puzzlet vaativat suoraselkäiseltä pelaajalta helposti jopa monen tunnin yrittämistä ja hyvää onnea. Suurimman turhautumisriskin pelissä aiheuttavat epäloogiset ongelmat, jotka eivät kannusta jatkamaan yrittämistä ainakaan ilman läpipeluuopasta.

Peli tarjoaa mahdollisuuden valita vaikeustaso muutamasta vaihtoehdosta, mutta kovin suurta vaikutusta tällä ei peliin ole. Kaikista helpoimmalla vaikeustasolla monimutkaisempia ongelmia on korvattu lyhyemmillä, mutta epäloogisemmilla arvoituksilla. Lisäksi erilaisten ammusten määrä on suoraan verrannollinen vaikeustasoon, mutta tosiasiassa helpoimmallakin vaikeustasolla on jatkuvasti pakko turvautua perinteiseen rautaputkeen tai keittiöveitseen.

Pojasta ei polvi parane

Kokonaisuutena Silent Hill 4: The Room antaa itsestään erittäin ristiriitaisen mielikuvan. Tasaisen laadukasta kauhupeliä vaivaavat muutamat suuremman luokan ongelmat. Nämä heikkoudet vielä sietäisi hyvän juonen takia, mutta epäreilut pulmat ja pähkinät pistävät kovemmankin luokan pelaajan hermot koetukselle. Sarjan aiemmat osat läpi pelanneiden konkareiden mielestä tämä voi olla hyvä asia, mutta ainakin ensikertalaisia ajatellen toteutuksessa on vielä mietittävää. Mikäli Konami tahtoo Silent Hill -sarjan säilyttävän asemansa kauhupelien eliitissä, tulee sen tehdä suurempia uudistuksia seuraavaan versioon.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi