Halo 2

Maasta taivaisiin


Kolme vuotta sitten ilmestynyt Halo: Combat Evolved käynnisti ilmiön, jollaista ei ole Xbox-maailmassa toista nähty. Yli viisi miljoonaa myytyä kopiota, Xboxin tärkein yksittäinen myyntivaltti, tarinaa avartavia kirjoja, valtava kannattajakunta ja nyt myös lukuisia viihdealan ennätyksiä rikkonut jatko-osa – Haloon voidaan liittää nämä kaikki. Onneksi Microsoft ei ole kerännyt eikä tule keräämäänkään miljoonatulojaan laaduttomalla roskalla, sillä alkuperäisen Halon lailla myös pelin odotettu jatko-osa lukeutuu konsolimaailman kovimpiin räiskintäspektaakkeleihin.


Halo 2 alkaa siitä, mihin ykkösosa loppui. Uskonnollisen Covenant-liittoutuman johto on raivoissaan pyhän sormusplaneetan tuhosta, joten he suuntaavat katseensa kohti ihmiskuntaa ja Maata. Rakkaan Telluksen puolustaminen on kuitenkin vain pieni osa koko peliä. Tarina hyppää yllättävän aikaisessa vaiheessa sivuraiteille ja rakentaa aivan uuden näkökulman koko Halo-universumiin. Hieman päälle 10 tuntia kestävään kampanjaan on mahdutettu paljon sellaista, mikä antaa monille sarjan ensimmäisessä osassa kysymysmerkeiksi jääneille tekijöille kasvot ja peilaa myös eri osapuolten syvempiä tuntemuksia ja aikeita. Mielenkiintoisista juonenkäänteistä huolimatta ratkaisu ei välttämättä "tuomionpäivän peliä" odottaneita Master Chief -faneja tyydytä. Mainostuksen valossa pelistä jää helposti jälkimaku Halo 3:lle tietä tekevästä, katseita avartavasta väliosasta, joka ei varsinaisesti vie sarjan tarinaa merkittävästi eteenpäin.


Uuden tarinan ohella peli ei ole kokenut perusteellisia muutoksia. Kyseessä on tuttu ja turvallinen Halo-kokemus – niin hyvässä kuin pahassa. Monet ykkösosassa esiintyneet seikat toistuvat jatko-osassa. Pelattavuuden, vihollistyyppien ja ase- sekä ajoneuvovalikoiman uudistukset ovat ikään kuin vain lisukkeena jo valmiiksi maistuvan kakun päällä. Tunnelma on edelleen yksi pelin kulmakivistä, sillä se pitää pelikokemuksen tasoa yllä myös silloin, kun tapahtumissa eletään suvantovaihetta. Halo 2:lla on kyky imaista mukaansa niin yksin- kuin moninpelissäkin. Hektisimmät taistelut ja tilanteet saavat sydämen laukkaamaan villisti rinnassa, eikä pelaaja enää muista istuvansa turvallisesti kotisohvalla. Vain harvalla toimintapelillä on vastaavaa ajatusmaailmaa sumentavaa vetovoimaa.


Hienosäätöä


Halon suurin puute oli kampanjan loppupuolen tylsä kenttäsuunnittelu. Jatko-osassa Bungie on pystynyt parantamaan kenttien yleistä tasoa, mutta ongelmasta ei ole täysin päästy eroon. Vaikka tiettyjä tiloja ei varsinaisesti kierrätetäkään kymmeniä kertoja peräjälkeen, pelissä käytetty arkkitehtuuri on kauttaaltaan varsin samanlaista ja jokseenkin palikkamaista, mikä ei tee ympäristöistä erityisen yksilöllisen näköisiä. Tähän kun yhdistetään joidenkin kenttien suorastaan klaustrofobinen pimeys, on suuntavaisto paikoin pahasti hukassa. Kenttien tarkoin rajattu koko estää kuitenkin totaaliset eksymistilanteet. Ulkotiloissa ei ole aivan yhtä paljon liikkumavaraa kuin Halon vastaavissa, ja suhteellisen runsaissa sisäkentissä liikutaan lähinnä lukituilla ovilla rajatuissa käytävissä ja halleissa. Suoraviivaisten kenttien takia tehtäväsuunnittelu on jäänyt käytännössä pisteestä toiseen taistelemiseen, eikä vaihtoehtoisia suorittamistapoja juurikaan ole.



Bungie on paikannut kenttäsuunnitteluaan rakentamalla FPS-pelien eliittiin kuuluvan tekoälysysteemin, joka oli läsnä jo ensimmäisessä Halossa. Uskottavasti ja monipuolisesti toimivan tekoälyn ansiosta taistelut tuntuvat tuoreilta vielä toisellakin pelikerralla. Hauskana yksityiskohtana tekoälyhahmot – niin omat kuin vihollisetkin – kommentoivat taistelujen kehittymistä tilanteisiin sopivin kommentein. Korkeimmat vaikeustasot lisäävät pelin taktisuutta merkittävästi, sillä vihollinen osaa puolustaa asemiaan ryhmänä ja pelaajan on edettävä suojasta suojaan -periaatteella. Suoraviivaisella rynnistämisellä pärjää vain kahdella helpoimmalla tasolla. Halo 2:n energiasysteemiä on muutettu ykköseen nähden siten, että hahmoilla ei varsinaisesti ole enää kulutettavaa energiaa. Ajan kanssa latautuva energiapanssari suojaa luotisateessa jonkin aikaa, mutta panssarin kuluttua loppuun hahmot ovat suojattomia ja helppoa riistaa. Ratkaisulla on päästy eroon FPS-pelejä "kiusanneesta" epärealistisesta energiapakkausten ripottelusta pitkin kenttiä.


Tekoälyn ohella Halon vahvuuksiin kuului konsoliräiskinnäksi epätavallisen sujuva ohjausmalli, eikä jatko-osa ole poikkeus. Halo 2:ssa on mukana kookkaat tähtäimet, kiihtyvä kääntymänopeus sekä lievä automaattitähtäys, joka auttaa lähellä olevien vihollisten liikkeiden seuraamista. Bungie on on tehnyt pelattavuuteen vain pieniä uudistuksia, jotka antavat pelaajalle enemmän toimintamahdollisuuksia. Pelissä on esimerkiksi mahdollista ottaa aseet molempiin käsiin ja käyttää niitä eri liipaisimilla, mikä tosin estää varsin hyödyllisten käsikranaattien käytön. Lisäksi kulkuneuvoja pystyy kaappaamaan suoraan liikkeestä ja lähitaisteluissa voi tehdä tuhojaan tappavan tehokkaalla energiamiekalla. Uusia aseita on jonkin verran. Esimerkiksi rynnäkkökivääri on korvattu kolmen laukauksen sarjoja ampuvalla Battle Riflellä, luoteja hullunaan sylkevä SMG tappaa lähietäisyydellä ja lähes kaikille ihmisten aseille löytyy nyt vastineet Covenantin käyttämistä aseista. Vanha kunnon pistooli on menettänyt zoominsa, mutta aseen potkua ei ole onneksi heikennetty. Aseet on tasapainotettu kivi, paperi, sakset -tyyppisesti eli tietty ase tai aseyhdistelmä voi olla jossain tilanteessa lähes ylivoimainen, mutta toisessa lähes turha. Muuten hyvään asetasapainoon pienen särön viiltää miekka, jonka teho tuntuu lähitaisteluun painottuvissa yhteenotoissa ylimitoitetulta. Miekan hyppyhyökkäys voi tappaa silmänräpäyksessä lukuisten metrien päästä, eikä uhrille anneta käytännössä minkäänlaista puolustautumismahdollisuutta. Ongelma ilmenee tosin vain moninpelissä.


Halo 2, Liven lämmin henkäys


Halo 2:n suurin yksittäinen edistysaskel on Live-aikaan siirtyminen. Bungie ei ole kuitenkaan tyytynyt kopioimaan Live-toimintoja muista peleistä, vaan on rakentanut täysin uudenlaisen Live-järjestelmän. Suurimmat poikkeavuudet löytyvät pelihausta ja kavereiden kanssa pelaamisesta. Halo 2 hakee pelejä pitkälti automatisoidusti. Pelaaja ei pääse valitsemaan haluamaansa serveriä listalta, vaan järjestelmä pyrkii automaattisesti kasaamaan samaa taitotasoa edustavat pelaajat yhteen. Valintakriteereinä toimivat lisäksi pelaajan valitsema "playlist" eli yleispätevä määritelmä haettavista peleistä (esimerkiksi "iso joukkuepeli") sekä yhteysnopeus. Systeemi on hyvin suunniteltu ja kykenee useimmiten luomaan tasaväkisiä, hyvin toimivia otteluita. Pelihakuun kaipaisi kuitenkin tarkempia hakukriteerejä, sillä tiettyyn karttaan tai pelimuotoon perustuvia pelejä ei voi hakea. Esimerkiksi moninpelikartan määräytyminen on täysin sattumanvaraista. Halo 2:ssa Live-kavereiden kanssa pelaaminen on erityisen hauskaa. Kaverilistalta voi koota oman porukan (nk. Party), joka liikkuu julkisissa peleissä yhdessä aivan kuin kaverit pelaisivat samalla Xboxilla. Kaveriporukka voi myös luoda oman yksityisen pelihuoneen, jolloin pelattavan kartan ja pelimuodon voi valita vapaasti. Halo 2:ssa on muutamia erilaisia pääpelimuotoja tappomatseista erilaisiin joukkuepohjaisiin peleihin. Pelimuotojen määrä on kuitenkin teoriassa lähes loputon, koska jokaisen pelimuodon sääntöjä voi yksityisessä pelissä muokata varsin monipuolisesti aina aseista liikkeentunnistimeen.


Varsinainen Live-kokemus ei ole yhtä ruodusta poikkeava kuin pelihaku, mutta tämä ei vähennä pelin viihdyttävyyttä. Mukaansatempaavaa ja pahasti koukuttavaa toimintaa riittää varmasti pitkäksi aikaa, vaikka pelaaminen onkin suoraviivaista räiskintää. Monissa pelimuodoissa painotetaan yhteistyötä, jota on helpotettu jokaisen tiimiläisen pään yläpuolella näkyvillä ikoneilla. Ikonit kertovat kavereiden suurpiirteisen sijainnin ja sen, ovatko kaverit tulitaistelussa. Kaatuneet joukkuetoverit näkyvät hetken punaisena X:nä, mikä helpottaa vihollisen puolustusasemien hahmottamista. Toinen hauska ominaisuus on eräänlainen lähiääni eli ääni kuuluu kaikille tietyllä säteellä oleville pelaajille. Systeemillä on helppo härnätä esimerkiksi kulman takana odottavia vihollisia. Oman joukkueen kanssa voi puhua valkoista nappia klikkaamalla. Halo 2 sisältää yhteensä 12 moninpelikarttaa, ja valikoimasta löytyy niin pieniä kuin suuriakin karttoja. Kartat ovat suurimmaksi osaksi hyvin suunniteltuja ja osittain yksinpelistä tuttuja. Lisäksi mukana on pari uudistettua versiota Halon suosituimmista kartoista. Jos moninpelikartoista pitää jokin yleinen puute nostaa esiin, 16 pelaajan mittelöihin soveltuvia suuria karttoja voisi olla enemmän.



Halo 2 on hyvä syy hankkia Xbox Live, mutta ei Microsoft ole System Link -tukeakaan boikotoinut. Linkkikaapelin välityksellä voi pelata lähes Liven veroisia, maksimissaan 16 pelaajan otteluita. Yhdellä koneella Haloa voi pelata neljä pelaajaa jaetulla ruudulla, ja suosituksi tullut kampanjan yhteispeli onnistuu kahden pelaajan kesken. Valitettavasti ruutua jakaessa grafiikka kärsii jonkin verran ja pelissä esiintyy myös hidastelua.


Audiovisuaalinen toteutus kruunaa kokonaisuuden


Halo 2 on edeltäjänsä tavoin visuaalisesti komea peli. Ympäristöjen piirtoetäisyys on virheetön, väripaletti on monipuolinen ja grafiikassa – etenkin hahmoissa – on runsaasti yksityiskohtia. Nämä eivät kuitenkaan riitä tekemään Halo 2:sta Xboxin ehdottomasti kauneinta peliä. Grafiikka kärsii tietyllä tavalla palikkamaisesta yleisilmeestään, jota upeasti valoon reagoivat kohokuvioidut tekstuuritkaan eivät täysin voi alleen peittää. Lisäksi välivideoiden ja kenttien alussa esiintyy monesti hyvin lyhytaikaista mutta huomattavaa tekstuurien esiinhyppimistä, mikä hieman rikkoo mielikuvaa huolellisesti viimeistellystä pelistä. Sahalaitaisuutta on havaittavissa jonkin verran, mutta onneksi ruudunpäivitys pysyy yksinpelissä varsin vakaana. Kokonaisuutta katsottaessa grafiikan ongelmat ovat lähinnä marginaalisia, eikä niihin välttämättä kiinnittäisi huomiota, jos Halo 2:lta ei olisi odotettu niin paljon. Bungie on kyennyt puristamaan Xboxista paljon irti, mutta esimerkiksi ruotsalaiskaksikko Dice ja Starbreeze sekä japanilainen Team Ninja ovat yltäneet parempaankin jälkeen Microsoftin mustavihreällä jättiläisellä.


Äänisuunnittelultaan Halo 2 on fantastinen. Martin O'Donnelin ja Michael Salvatorin yhteistyönä syntyneet melodiset ja rytmikkäät kappaleet purevat edelleen, ja nyt niiden kaveriksi on ilmestynyt myös Steve Vain taidokkaalla sähkökitarakikkailulla maustettuja versioita vanhoista Halo-melodioista. Ääniraidan uudet suuntaukset sopivat peliin yllättävän hyvin ja nostavat entisestään tunnelmaa. Musiikkien ohella ääniefektit, dialogi ja tilaääni ovat myös hoidettu ammattitaidolla. Halo 2 on mahdollisesti parhaan Dolby Digital 5.1 -tuen sisältävä videopeli kautta aikain. Tavallisen TV:n kaiuttimilla pelaavat menettävät valitettavan paljon äänimaailman syvyydestä ja rikkaudesta.


Halo 2:n suurin synti on se, että peli ei tuo mitään vallankumouksellista sen enempää Halo-sarjaan kuin räiskintäpeligenreenkään. Kyseessä on perusvarma paketti, jossa toimiviksi havaittuja ominaisuuksia ei ole turhaan sörkitty. Halo 2 ei todennäköisesti sytytä sädekehää Halo-vihaajan pään päälle, mutta toisaalta peli ei myöskään ajaudu liian kauas siitä, mikä teki alkuperäisestä Halosta niin suositun. Sormusplaneettaa hymyssä suin tutkineille jatko-osaa voi suositella lämpimästi, ja hyvää Live-viihdettä etsiville kyseessä lienee joka tapauksessa yksi parhaimmista vaihtoehdoista. Halo 2:ssa on tehty niin moni asia oikein aina mielenkiintoisesta tarinasta sujuvaan pelattavuuteen ja toimivaan moninpeliin, että sille uskaltaa povata pitkää ikää kylmien talvi-iltojen taittajana.

Galleria: 
ladataan kommentteja...