Crashed

Rehellisiä romuralleja on aika harvassa, vaikka yhdessä jos toisessakin ajopelissä nykyään pelti rypistyy. Menestynein ja kieltämättä edelleen paras romurallipeli on Psygnosiksen Destruction Derby jatko-osineen. DD-sarja kuitenkin antaa vielä odottaa paluutaan uusille konsoleille ja sillä välin Rage yrittää runtata itsensä kilpailun kärkeen.

Näin pelataan

Pelimuodot eivät yllätä. Pikapelinä voi jauhaa uramoodissa avattuja ratoja niinikään avatuilla autoilla joko yksin- tai kaksinpelinä. Uramoodissa edetään tutulla puolilineaarisella kaavalla, mutta sana "uramoodi" on jälleen puhdasta liioittelua. Kyseinen arvonimi vaatisi yleensä edes jonkinlaisia roolipelielementtejä. Muutama kisavaihtoehto on aina valittavissa ja voitoilla aukeaa uusia ratoja ja autoja. Jokaisella radalla käydään kolme kilpailua, joiden joukkoon mahtuu perusromurallien lisäksi taitokilpailuja, kuten esimerkiksi esteiden yli hyppimistä. Vaikka kyseiset välipalat tuovat toki vaihtelua normaaliin rälläämiseen, ovat ne kuitenkin tappavan tylsiä. Esimerkiksi eräässä bussihyppykisassa aloitetaan viidestä bussista tavoitteena lopulta kymmenen onnikan yli hyppääminen. Jokainen hyppy käsittää korkeintaan kaksi toimenpidettä; kaasu pohjaan ja tarvittaessa nitro käyttöön ennen hyppyriä. Jos ei pääse yli, on vika joko nitrojen loppumisessa tai liian hitaassa autossa. Autoa ei tarvitse kääntää viivasuoralla vauhtiradalla astettakaan mihinkään suuntaan. Kiehtovaa ja haastavaa, eikö totta? Myöhemmin mukaan tulee tosin ratoja, joissa voi yhdistää temppujen tekemisen ja vastustajien runnomisen.

Ratoja on 16 kappaletta eli yhteensä ajettavana on 48 kisaa. Pelattavaa on siis periaatteessa ihan riittävästi. Taitokilpailujen lisäksi vaihtelua on yritetty tarjota erilaisilla kisatyypeillä, kuten esimerkiksi kaksintaistelu, selviytyjäkisa ja metsästys, jossa jokainen auto on vuorollaan kaikkien muiden rusikoitavana. Kaikki radat ovat areenatyyppisiä tai korkeintaan kierrettävän radan ja areenan sekoituksia. Destruction Derbystä muistetaan mahdollisuus ajaa myös perinteisiä kisoja, joissa kolaroimisesta ei saanut pisteitä vaan ensimmäisenä
maaliin ehtinyt voitti. Ne olivat mukavaa vaihtelua ja Crashedista ne puuttuvat kokonaan. Checkpointtien kierto yhdistettynä tavalliseen romuralliin löytyy, mutta ei aja samaa asiaa.

Crashed on ottanut mallia esikuvastaan myös pistesysteemissä. Mitä kovempi mälli, sitä enemmän pisteitä ja erikoiset temput, kuten 180 asteen pyörähdykset, palkitaan bonuksilla. Myös omalla autolla suoritetut lennokkaat temput kartuttavat pistepussia. Autot eroavat toisistaan ulkonäön lisäksi neljässä eri ominaisuudessa: nopeus, kiihtyvyys, pito ja kestävyys. Näistä sitten valitaan kisan tarkoitukseen sopivin, eli kun on esimerkiksi tarkoitus tuhota kaikki kilpailijat ja selvitä yksin kisan loppuun, kannattaa varmasti huomioida ensimmäisenä autonsa kestävyys.

Takautumia 80-luvulta

Puitteissa ei sinänsä ole sen suurempaa vikaa, mutta koko kulissi romahtaa siinä vaiheessa, kun kaasun painaa ensimmäisen kerran pohjaan. Ohjaustuntuma on kerrassaan kauhea. Jostain syystä ensimmäisenä tuli mieleen noin 15 vuoden takaa vanhan kuusnelosen karsea kolikkopelikäännös Outrun, tosin siinäkin oli parempi ohjattavuus. Autoa käännettäessä maisema pyörii niin, että heikompaa alkaa pyörryttää. Menopelin tarkka ohjaaminen on täysin mahdotonta ja ajamisesta tulee yhtä korjausliikkeiden sarjaa. Kilpakumppaneiden autoihin on tuskallisen vaikea osua, sillä hiuksenhienoksi tarkoitettu ohjausliike kääntää auton kokonaan pois törmäyskurssilta. Peli ei edes tue usb-ratteja, vaikkakin sellaisella pelaaminen saattaisi tällä pelattavuudella olla vieläkin tuskallisempaa. Autojen fysiikanmallinnusta ei voi kehua realistiseksi, sillä autot pyörivät milloin mitenkin, kääntyen usein katoltakin itsestään takaisin pyörilleen.

Grafiikka ei todellakaan pääse häikäisemään, mutta graafinen toteutus ei peliä pilaa sen enempää kuin pelastakaan. Äänipuolella on jälleen matkittu Destruction Derbyä ja pantu tyhjäpäiseltä kuulostava kommentaattori hehkuttamaan kovimpia tällejä. Loputkin ääniefektit ovat totaalisen munattomia. Musiikkiraidalla pauhaa punk, tosin bändit taitavat edustaa kokolailla underground-osastoa. Vai tunnistatko esim. nimet Zero Down tai Chixdiggit?

Jätä väliin

Pelin ideassa on edelleen jotain kummaa viehätystä, valitettavasti vain huono toteutus pilaa koko paketin. Paremmalla pelattavuudella tätä peliä voisi suositella jopa romurallifaneille, mutta tällaisena siihen sijoittaminen on täyttä rahanhukkaa. Jopa Destruction Derby -sarjan ensimmäinen osa PSX:lle on suositeltavampi ja ennen kaikkea pelattavampi vaihtoehto (hinnasta puhumattakaan), jos ihan pelkkää rymistelyä halajaa. Jääkäämme odottelemaan kyseisen sarjan siirtymistä PS2:lle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli myyntiversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Pan Visionille.