Enter the Matrix

Sisään Matrixiin

Vuonna 1999 ilmestynyt Wachowskin veljesten The Matrix oli yksi viime vuosikymmenen
suurimmista elokuvista. Kriitikoiden vaihtelevasta vastaanotosta huolimatta
elokuva myi kuin siima, eikä vähiten siihen aikaan huikeina pidettyjen
erikoistehosteiden ja mielenkiintoisen scifi-tarinansa takia, joka pisti yhden
jos toisenkin miettimään syntyjä syviä ihmisten oman teknologian
kouriin joutuneesta maailmasta – olihan vielä silloin niin askarruttavalta
tuntunut milleniumikin edessä.

Menestys poikii yleensä jatko-osia ja niin tässäkin tapauksessa.
Matrix eteni hiljattain elokuvateattereissa toiseen osaansa, The Matrix Reloadediin,
ja elokuvan varjolla julkaistiin myös Shiny Entertainmentin kehittämä
Enter the Matrix -videopeli kaikille nykykonsoleille ja PC:lle. Pelistä,
jonka käsikirjoituksesta on vastuussa samat Wachowskin veljekset ja näyttävät
toimintakohtaukset on ohjannut myös elokuvien toimintakohtauksista vastuussa
oleva Yuen Wo-Ping, on ehditty odottaa jo vaikka mitä. Ovatpa jotkut pelilehdetkin
uhranneet hypetykselle kymmeniä sivuja, etukansia ynnä muita sellaisia.
Mutta onko peli tämän kaiken arvoinen? Siinäpä vasta kysymys...

Ongelmia näkyvissä


Jos ensikosketusta Enter the Matrixiin pitäisi luonnehtia lyhyesti, niin
omalla kohdallani kommentista tulisi lyhyttäkin lyhempi. Peli pisti suorastaan
sanattomaksi. Lisenssiroskan tummat pilvet lipuivat Matrixin videopeliversion
päälle välittömästi pelin alettua, sillä kontrollit
olivat alkuunsa suorastaan kauheat. Jos mustan napin käyttäminen ampumiseen
ei vielä tunnu pahalta, niin miten olisi epätarkka yhden tatin tattiohjaus?
Toisin kuin monissa nykyisissä Xbox-peleissä, Enter the Matrixissa
sekä tähtääminen että liikkuminen on sijoitettu vasempaan
tattiin. Ja aivan kuten edellä mainitsin, ohjaus on epätarkkaa. Pari
kertaa tuli tehtyä viikatemiehen kanssa tuttavuutta aivan turhaan, kun
esimerkiksi agenttia paetessa sattui vahingossa lipsauttamaan pelihahmon kerrostalon
katolta alas. Onneksi ampumisesta on tehty edes jotenkin mahdollista ronskin
automaattitähtäyksen ansiosta.

Pari huonoa vaihtoehtoista ohjaustapaa ei paljon lohduta, joten pelaajan on
vain yritettävä tottua kontrolleihin. Kunhan vinhan ohjaussysteemin
oppii edes jotenkin hallitsemaan ja täten pystyy paremmin keskittymään
itse pelaamiseen, tulee huomanneeksi muitakin puutteita pelin toteutuksessa.
Kolmannesta persoonasta kuvatuissa peleissä on perinteisesti pienoisia
kameraongelmia, mutta Enter the Matrixin kamerasysteemi on selvästi nykytasoa
jäljessä. Homma pysyy hyvin hanskassa, kun hahmo liikkuu melko tilavissa
tiloissa, mutta ahtaammissa paikoissa kuva värisee ilkeästi ja sukeltaapa
se satunnaisesti objektien sisäänkin peittäen näkyvyyden
pahimmillaan kokonaan. Taisteluissa kamera voi joskus myös kiepsauttaa
itsensä aivan toiseen vinkkeliin, mikä on pelattavuuden kannalta häiritsevää.

Lisää lunta tupaan tulee kenttäsuunnittelusta. Tehtävät,
jotka nekin ovat pääasiassa ”mene paikasta A paikkaan B lahdaten
kaikki eteen tuleva”-tyylisiä itseääntoistavuuden riemuvoittoja,
sijoittuvat paria positiivista poikkeusta lukuun ottamatta puuduttavan oloisiin
kenttiin. Kenttiä vaivaa ennen kaikkea palikkamaisuus ja riittävän
vaihtelun puute. Oikeastaan Enter the Matrixin parasta antia olivat harjoitusmatsi
Trinitya vastaan yhdessä pelin loppupuolella käydyn juonen kulkuun
vaikuttavan ottelun kanssa, jossa vastaan asettui reilusti haastetta tarjoava
oraakkelin suojelija Seraph. Myös pari kaahailukohtausta olivat keskivertoa
parempia osuuksia pelissä. Tosin ajonautintoa pilaamaan autojen ajettavuus,
joka tuo mieleen ilmatyynyaluksen, on hankittu suoraan pelimaailman syvimmästä
helvetistä.


Pienemmistä ongelmista tekoäly kaipaisi paljon viilausta, mutta merkittävän
miesylivoiman johdosta se tarjoaa pelaajalle ihan hyvää vastusta Normal-
ja Hard-vaikeustasoilla. On kuitenkin säälittävää huomata,
että välillä tekoäly ei huomaa pelaajaa, vaikka tämä
seisoisi aivan tietokoneohjatun hahmon edessä. Tämän lisäksi
Matrix-fiiliksiä tulee karistamaan karu grafiikka, joka yltää
oikeastaan vain hahmomallien osalta Xboxin standarditasolle. Kolkot sisätilat,
rankasti pop-uppaavat ulkotilat ja epätarkat tekstuurit tuovat pahimmillaan
mieleen PSX-pelin. Xbox-version valaistus, vaikka onkin muita versioita parempaa,
ei sekään ole mainospuheiden veroista. Joissakin kohdissa on havaittavissa
grafiikan tasoon nähden hämmästyttäviä ruudunpäivitysongelmia
sekä pieniä graafisia bugeja tyyliin seinien sisään uppoavat
hahmot ja repeilevät varjot. Peli myös jumittuu satunnaisesti.

Ei tämä sentään aivan toivoton tapaus ole

Jos oli graafinen anti heikkoa, niin äänipuoli onkin jo aivan toinen
lukunsa. Dolby Digital 5.1 -tuella ryhditettynä peli kuulostaa ihan hyvältä
ja Matrixista tutut musiikit parantavat tunnelmaa juuri silloin, kun peli meinaa
lentää ulos konsolista takaisin kauppaan kuskaamista varten. Musiikki
myös vaihtelee pelitilanteen mukaan odottavaa tunnelmaa luovista sävelistä
tiukimpien tilanteiden aggressiiviseen mättöön.

Koreografi Yuen Wo-Pingille on annettava tunnustusta näyttävistä
Kung-Fu-sävytteisistä toimintakohtauksista. Enter the Matrixista löytyy
ajan kulkua hidastavaa Bullet Time -efektiä muistuttava Focus-tila, jolloin
pelihahmo saa käyttöönsä lukuisia näyttäviä
ja samalla tehokkaita liikkeitä. Pelaaja voi esimerkiksi juosta lyhyitä
matkoja seinää pitkin, kääntää aseella uhkaavan
vastustajan aseen tämän surmaksi, sekä hypätä pitkiä
hyppyjä vaikkapa talon katolta toiselle. Lisäksi pelaaja kykenee tekemään
erilaisia luotien väistelyyn soveltuvia liikkeitä, kuten kärrynpyörän,
samalla runsaan ase-arsenaalin laulaessa sulosäveliään.


Myös Wachowskit ovat hoitaneet oman osansa hyvin. Pelin tarina ei suoranaisesti
perustu kumpaankaan elokuvaan, mutta painottuu The Matrix Reloadedin aikaisiin
tapahtumiin. Joitakin aukkokohtia sisältävää juonta ei oikein
voi ymmärtää, jos ei ole nähnyt kumpaakaan elokuvaa, mutta
esimerkiksi vain ensimmäisen elokuvan nähneelle peli aukeaa jo jotenkin.
Parhaimman kokemuksen saa kuitenkin katsomalla ensin molemmat elokuvat. Pelin
juonta kuljetetaan eteenpäin sekä pelimoottorilla toteutetuilla välipätkillä
että DVD-materiaalilla. Peli sisältää itseasiassa runsaasti
sellaista DVD-videota, jota ei kummassakaan elokuvassa näe. Voikin ajatella,
että pelin pelaamisesta voi olla hieman hyötyä koko Matrix-trilogian
ymmärtämisen kannalta.

Pelissä pääsee pelaamaan kahdella sivurooleihin jääneellä
hahmolla: Ghostilla ja Niobella. Valitettavasti molemmat hahmot kulkevat paria
poikkeusta lukuun ottamatta tismalleen samat kentät tehden niissä
samat tehtävät. Pääosin eroavaisuudet rajoittuvat ajokohtauksiin,
joissa Niobe ajaa ja Ghost toimii ampujan paikalla. Kahta pelattavaa hahmoa
varten olisi voinut kehittää toisistaan poikkeavat tarinat, jotka
täydentäisivät toisiaan niin, että koko juonen ymmärtämiseen
vaadittaisiin läpipeluu molemmilla hahmoilla. Tämä olisi pidentänyt
merkittävästi varsin lyhyeksi pelikokemukseksi jäävää
Enter the Matrixia.

Jotta kaikkea ei olisi nähty aivan parissa illassa, peliin on kehitetty
varsin mielenkiintoinen Hacking-ominaisuus, joka päästää
pelaajan hakkeroimaan Matrixia hieman tekstipohjaista DOS-käyttöjärjestelmää
muistuttavassa tilassa. On kuitenkin sääli, että tämäkin
ominaisuus on jäänyt hieman puolitiehen, sillä virtuaalinäppäimistöllä
komentojen kirjoittaminen on vaivalloista ja peliin aukeavat lisukkeet ovat
liian harvassa pitääkseen motivaatiota yllä kovinkaan pitkään.

Lisenssihömppää


Loppujen lopuksi tästä vuosituhannen, ellei koko pelihistorian kohutuimmasta
lisenssipelistä jäi paha maku suuhun. Pelissä on hyvän toimintapelin
perusteet kunnossa aina tarinaa myöten, mutta jotenkin tuntuu, että
Shinylla on tullut kiire puskea peli ulos The Matrix Reloadedin ensi-illan yhteydessä.
Tästä kielivät muun muassa viimeistelemätön grafiikka,
kontrollit ja kenttäsuunnittelu. Aivan täydellisesti ne eivät
onnistu Matrix-faneja lannistamaan, sillä peli kyllä selvästi
huokuu Matrix-tunnelmaa esimerkiksi hyvän äänimaailmansa ja hyvin
toteutettujen toimintakohtaustensa takia, mutta tosiasia on, että Shinylla
olisi ollut varaa paljon parempaankin.

Kaiken tämän jälkeen sinulla on kaupan pelihyllyn äärellä
kaksi vaihtoehtoa: ota punainen pilleri ja tuhlaa rahasi lisenssihömppään
valmistautuen samalla taistelemaan kontrolleja sekä kameraa vastaan huonosti
suunnitelluissa kentissä, tai ota sininen pilleri ja säästä
rahasi johonkin parempaan uskoen, niin karvaalta kuin se kuulostaakin, että
Enter the Matrix ei loppujen lopuksi ole kuin keskinkertainen toimintapeli miljoonalisenssillä.
Tätä ei uskalla suositella kuin suurimmille Matrix-faneille, ja heillekin
pienellä varauksella.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi