Liiankin tuttua

Japanilainen Level 5 on yksi roolipelimaailman uusimmista ja kuumimmista tulokkaista. Tiimi toi ensimmäisen pelinsä, Dark Cloudin, markkinoille vuonna 2001 ja uusi peli sai melko hyvän vastaanoton. Dark Cloudin fanien ja miksei myös muidenkin iloksi Level 5 päätti kehittää peliään askeleen eteenpäin ja niin syntyi Dark Cloud 2. Euroopassa uuden osan nimi päätettiin muuttaa Dark Chronicleksi, joka saattaa lisätä sekaannusta puhuttaessa kuitenkin samasta pelistä.

Dark Chronicle noudattaa erittäin kliseistä roolipelikaavaa. Tuskin kenellekään on yllätys, että pelin pääosassa on 15-vuotias poika, joka elää aluksi normaalia rauhallista elämää kylässään, kunnes koko maailman tasapaino järkkyy. Nimenomaan pelin alussa pelaajan kiinnostus peliä kohtaan on onnistuttu rakentamaan todella hyvin. Parhaimmillaan alku muistuttaa hyvin tehtyä toimintapätkää ja tarina onnistuu pitämään pelaajan otteessaan.

Elokuvamaista tunnelmaa lisää peliin tehty ääninäyttely, jonka laatu on mukavan korkeata luokkaa. Melkein kaikki vuorosanat on näytelty, eli ääninäyttelyyn on selvästi panostettu. Aivan täysin ei kuitenkaan tässä olla onnistuttu, sillä osa äänistä ei sovi pelin hahmoille. Esimerkiksi itämaisen kauppiaan aksentissa ei näy merkkiäkään syntyperästä ja hän kuulostaa aivan keneltä tahansa englantilaiselta.

Mitä pidemmälle edetään, sitä enemmän kaikenlaiset pienet mokat alkavat ottaa päähän. Varsinkin, kun tarinallisesti lopussa liikutaan niin perinteisillä linjoilla, että pelaaja voi arvata ennalta mitä seuraavaksi tapahtuu. Peli on melkein suoraan lainannut ominaisuuksia muilta roolipeleiltä ja nämä ominaisuudet näkyvät tarinan käsikirjoituksessa vahvasti. Nykyään pelit alkavat muistuttaa yhä enemmän elokuvia, joten niiden käsikirjoitusten pitäisi olla yhtä hyvin suunniteltuja.

Tekemistä riittää

Onneksi tämä jää pelin huonoimmaksi ominaisuudeksi ja pelistä löytyy myös paljon hyvää. Esimerkiksi taistelusysteemi poikkeaa hyvin paljon roolipelien vuoropohjaisesta kaavasta, sillä se perustuu reaaliaikaiseen toimintaan. Systeemi muistuttaa jokseenkin The Legend Of Zeldan lukitusjärjestelmää ja se pitää mielenkiinnon pelissä koko sen eliniän ajan. Tämä johtunee siitä, että pelistä löytyy kaksi monipuolista hahmoa, joilla molemmilla on tärkeä rooli pelin tarinassa. Pelin päähahmo, Maximillian, on luonnollisesti käytettävissä heti alussa ja toisen hahmon, Monican, saa käyttöönsä melko pian. Hahmot eivät eroa kovinkaan paljon toisistaan ja esimerkiksi asearsenaalit ovat molemmilla hahmoilla käytännössä identtiset: lähitaisteluita varten käytössä on käsiase ja pitkiä matkoja varten ampuma-ase. Lisäksi molemmilla hahmoilla on käytössään erikoisominaisuus, jonka käyttö tulee tarpeelliseksi pelin edetessä. Monica voi muuttua viholliseksi ja Maximillian voi tappaa vihollisia robottiapulaisellaan. Robotille saa ostettua lisäosia ja niitä voi keksiä myös itse.

Peliin sisällytetty keksimisen idea on yksi Dark Chroniclen onnistuneimmista ja omaperäisimmistä osista. Koko homma perustuu siihen, että Maximillian voi ottaa kuvia peliympäristöstä löytyvistä tavaroista. Esimerkiksi ottamalla kuvan puulaatikosta, ikkunasta ja suihkulähteestä, saa keksittyä akvaarion, jonne voi laittaa kaloja. Pelistä löytyy kokonaisuudessaan yli sata erilaista keksintöä, jotka palvelevat hahmojen kehittymistä. Kokonaisuudessaan kuvaamisen kohteita on melkein 500, joten uusien tavaroiden keksiminen muodostuu aikamoiseksi hakuammunnaksi. Onneksi kuitenkin peliympäristöstä löytyy neuvoja, joiden avulla keksiminen muodostuu helpommaksi.

Kuvaaminen on sen verran mukavaa puuhaa, että sitä jaksaa harjoittaa koko pelin ajan. Onneksi se ei ole kuitenkaan ainoa ns. minipeli, vaan tekijät ovat selvästi päättäneet panostaa myös tavallisesta etenemisestä poikkeavaan toimintaan. Esimerkiksi Everybody’s Golfin tyylinen golfpeli jäljittelee mainiosti esikuvaansa. Lisäksi jo ensimmäisestä osasta tuttu kaupungin rakennus on kivaa näpertelyä. Peliin on myös ympätty mahdollisuus kalastaa ja kilpailuttaa omaa kalaansa muita kaloja vastaan. Näihin sivutoimiin voi ahkera pelaaja saada käytettyä helpostikin yli kymmenen tuntia. Mutta vaikka minipelit eivät kiinnostaisikaan, pelin elinikä on silti vähintään 50 tuntia.

AV-hommat hanskassa

Pelin pituus johtuu lähinnä etenemisen hitaudesta, sillä edellä mainitussa ajassa ei ehdi selvittää kuin kuusi luolastoa. Luolastot on jaettu noin kahdeksassa minuutissa selvitettäviin alitasoihin, joita jokaisesta luolastosta löytyy aina kymmenestä ylöspäin. Toiminta näissä alitasoissa on itseään toistavaa, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi tylsää. Pelattavuus on sen verran hyvällä pohjalla, että homma on mukavaa loppuun saakka. Vaihtamalla hahmoa kenttien välillä pelaaja saa aikaan pientä tervettä vaihtelua. Tämmöiseen vaihteluun kannustavat myös tasoista saatavat mitalit, joita pelaaja ansaitsee täyttämällä etukäteen annettuja tavoitteita. Esimerkiksi, jos jonkin tason selvittää käyttämällä vain Maximillianin robottiapulaista, on tiedossa vähintään yksi mitali. Nämä mitalit ovat sinällään turhia, sillä niillä voi ostaa vain uusia asuja pelin hahmoille.

Asujen vaihto on sinällään turhaa, mutta joidenkin mielestä se voi olla miellyttävää visuaalista leikkiä. Miksei voisikaan olla, sillä pelin graafinen asu on silmiä hivelevää. Tyylisuuntana on käytetty Cel-Shadingiä, jossa hahmoilla on paksut ääriviivat ja maisemat ovat sarjakuvamaisen kauniita. Pelin värien käyttö synnyttää ikään kuin uuden maailman, joka poikkeaa meidän tavallisesta maailmastamme. Pirteät sävyt hallitsevat Dark Chroniclen valoisaa maailmaa, mutta tummat värit ovat käytössä pahan ollessa läsnä. Koko graafinen ulkoasu poikkeaa täysin Dark Chroniclen edellisestä osasta Dark Cloudista ja täytyy sanoa, että muutos on onnistunut.

Myös ääniefektit ovat grafiikan tavoin onnistuneita. Äänet koostuvat vihollisten ja hahmojen huudahduksien lisäksi myös perinteisestä pyssyjen ja miekkojen paukkeesta. Mitään erikoista ei ole siis luvassa, mutta äänet tuntuvat sopivan peliin hyvin. Aivan samaa on sanottava musiikeista, jotka ovat perusroolipelikamaa. Kappaleet ovat kivan melodisia ja osa biiseistä saattaa jäädä soimaan päähän. Onneksi kuitenkaan hermoja vieviä kappaleita pelistä ei löydy.

Lopussa kiitos seisoo

Pelaajan hermot kärsivät välillä pelin epäreiluuden kanssa. Jotkin pelin vihollisista saattavat tappaa sankarin parista peräkkäisestä iskusta, jolloin tarvittavaa parannusta ei ehdi suorittaa. Tällaisesta ärsyttävästä seikasta huolimatta pelin vaikeusaste ei ole kovinkaan korkea. Loppuvastuksia pelistä löytyy aika vähän, eikä niidenkään voittamiseen mitään ihmeellisyyksiä vaadita. Myös aloittelijoiden pitäisi päästä peliin mukaan aika helposti, sillä pelistä löytyy erittäin kattava apuosio, jota kokenutkin pelaaja katsoo mielellään. Kerrottavat asiat on kerrottu tarkasti, mutta missään kohtaa ei jäädä turhanpäiten jauhamaan samaa asiaa.

Kokonaisuudessaan Dark Chronicle on erittäin hyvä roolipeli. Se kertoo tarinan aikamatkustuksesta ja sen vaikutuksesta maailman historiaan. Peli käsittelee erityisesti lapsuuden kokemusten vaikutuksia myöhempiin tekoihin. Dark Chroniclessa päästään matkustamaan eri aikakausien välillä ja sadan vuoden päässä oleva tulevaisuus on muuttunut melko alkeellisesta elämästä teknologiahirviöksi. Peli taistelee kynsin ja hampain parhaan roolipelin tittelistä vuosimallia 2003 Skies Of Arcadia Legendsin ohella. Jos SOALin vahvuuksiin kuuluvat vahva tarina ja nerokas taistelusysteemi, niin Dark Chronicle on vahvimmillaan pelattavuuden ja graafisen ilmeen osa-alueilla.