Miesten väliset mittelyt kuuluvat oleellisena osana maailmaan ja näin myös sangen miehiseen hip hop -kulttuuriin. Räppäreiden yhteenottoja näkee alan uutisissa harva se päivä, ja jotkin taistelupukarit esiintyvät näinkin kielteisessä julkisuudessa jatkuvasti edukseen. Jos on vähääkään seurannut rapakon takaisia rap-taistoja viimeisen 10 vuoden aikana, tietää että 2pacilla oli skismaa Notorious B.I.G:n kanssa, kuten 50 Centillä oli The Gamen kanssa ja niin edespäin. Esimerkkejä riittää.

Electronic Artsin Def Jam –taistelupelit ottavat esikuvansa ja ottelijansa tästä maailmasta, mutta vetävät homman sopivan överiksi, jotta ketään ei oikeasti dissata. Uusimmassa osassa, lisänimeltään Icon, monet tämän hetken kuumimmista hip hop -artisteista aina Ghostface Killahista Jim Jonesiin mättävät toisiaan turpaan ilman pelin ulkopuolisia vastakkainasetteluja.

Sarja läpilyöntejä

Icon tarjoaa yksinpelaajalle yksittäistaistelujen ohella Build A Label –tilan, jossa seurataan kliseistä juonta ja hoidetaan levy-yhtiötä tappeluiden välillä. Pelaaja luo tuottajahahmon, joka tappeluissa menestymällä hankkii artisteja, ratkoo ymmärrysongelmia ja kerää huomiota niin mediassa kuin naisten silmissä. Yeah. Tarinaa rap-ikoniksi noususta siivittävät ääniviestit, television uutislähetykset ja välivideot, joiden rooleissa piipahtaa räppäreiden lisäksi semitunnettuja näyttelijöitä, kuten The Departedissa näytellyt Anthony Anderson.

EA-tyyliin oman hahmonsa saa mallinnettua todella tarkasti aina leuan muotoa myöten. Paras kosmeettinen muokkailu avautuu kuitenkin myöhemmin, kun pelaaja päästetään tuhlaamaan levymyynnillä ansaittuja rahojaan. Vaate- ja korukaupat sekä tatuointi- ja parturiliikkeet tarjoavat erittäin mukavasti autenttisia muokkausvalintoja. Etenkin asustepuoli on todella kattavasti toteutettu. Tunnetuimmat merkkituotteet aina Sean Johnista Phat Farmiin saa poistettua kaupan hyllyiltä hahmoaan ja vaatekokoelmaansa komistamaan. Sanottakoon, että videopelien lökäpöksyt eivät ole koskaan istuneet näin hyvin. Koruistakin alan mies löytää vaikkapa Weezyn rahapussi-kaulakimalteen, mutta koreudestaan huolimatta näiden ketjut menevät muiden tekstuurien läpi vähän miten sattuu.

Iskulinjaa, phou

Vaikka allekirjoittaneella oli hieman epämiellyttäviä kokemuksia aiemmista Def Jam –peleistä, ei Iconkaan onnistu uudistuksistaan huolimatta kaapin paikkaa näyttämään. Meno on verkkaisuudessaan yhä kovin showpainimaista, mutta nyt iskupainotteisempaa katutappelulinjan vuoksi. Heitot eivät silti ole minnekään kadonneet, ja jopa taistelu itsessään onnistuu välillä turhauttamaan oikein olan takaa. Homma ei todellakaan toimi niin hyvin kuin voisi tekijän toisen taistelupelin, mainion Fight Night Round 3:n perusteella olettaa.

Ensinnäkin taistelusysteemi on aivan liian monimutkainen luontevaan pelaamiseen. Monet tärkeistä liikkeistä on piilotettu mutkikkaiden näppäinyhdistelmien taakse, ja vain tehottomat perusiskut saa tehtyä suoraan. Esimerkiksi heittoja varten pitää liikuttaa oikeanpuoleista analogitattia ja painaa nuolia, vaikka samalla täytyisi ohjata hahmoakin. Suojaus on toinen hyvä huono esimerkki: iskuja torjutaan painamalla liipaisin pohjaan ja kohdistamalla oikeaa tattia. Vaivalloinen, mutta harvoin edes turpaansaannilta pelastava toimenpide, joka lisäksi jättää vapaaksi heitoille. Muitakin vikoja taistelusta löytyy. Näistä mainittakoon kuperkeikat, jotka paitsi näyttävät huvittavilta raavaiden räppäreiden heittäminä, myös tekevät ajoittain hahmon vahingoittumattomaksi. Tällöin potkut menevät rumasti hahmomallin läpi aiheuttamatta tälle vahinkoa.

Kaiken kukkuraksi ääretön kankeus näppäimissä ei ole riittänyt, vaan taisteluun on täytynyt lisätä vielä turhauttavampia elementtejä. Jokaisessa kentässä on pari kappaletta kriittisiä alueita, joille joutuessa todennäköisesti kärsii mittavan menetyksen elinpalkissa. Esimerkiksi bensa-asemalla tapellessa kannattaa varoa räjähdysherkkiä öljysäiliöitä. Normaalisti liikkumalla näitä pystyy välttämään, mutta loppupään tietokonevastustajien kanssa tilanne on toinen. Kyllä, tekoäly on koodauksesta kiinni, mutta edes tippa inhimillisyyttä ei olisi pahitteeksi. Nykyisellään koodinpätkät heittelevät pelaajaa kriittisestä pisteestä toiseen, mitä ei virtuaaliräppärin kunto kauaa kestä – saati sitten allekirjoittaneen hermot.

Edes jonkintasoisen liikkeiden sisäistämisen vuoksi on pelattava juoniosuutta ja opeteltava kikat kantapään kautta tai pänttäämällä taukovalikosta, koska peli ei niiden käyttöä opasta. Siksi Icon ei oikeastaan toimi kaksinpelinäkään, koska oppimiskynnys ja tasoerot tulevat pahasti vastaan. Verkkomatsit ovat asia erikseen, sillä samantasoista seuraa löytyy, mutta viiveongelmat puolestaan vievät vähäisetkin taisteluhalut. Lähialueilta kun ei pysty seuraa etsimään, matseista tulee usein diashow’ta jenkkimalliin.

Komean viileä, mutta

Jos ei ota edellistä eli pelin pääosa-aluetta huomioon, on Icon varsin vaikuttava paketti. Ensinnäkin se on valtavan tyylikäs musiikin ja visuaalisuuden yhdistelmä. Peliin valitut baunssaavat biisit kirjaimellisesti soittavat taisteluympäristöjä. Bassolinja ja melodia järisyttävät rakennuksia, taivas kelaantuu taustan mukana. Värimaailmat vaihtelevat jatkuvasti pelitilanteen mukaan ja ruutu täyttyy efekteillä. Kokemusta on hankala pukea sanoiksi, sen verran omalaatuinen näky on kyseessä. Kuten pelin rap-henkisyys, toteutuskaan ei kaikkia miellytä, mutta tekijöille on annettava propsit luovuudesta. Hienoa, että EA:llakin yritetään jotain uutta.

Hahmomallit ovat yksityiskohtaisesti ja realistisesti mallinnettuja, joten kunkin virtuaaliräppärin tunnistaa esikuvakseen vaivatta. Muissa objekteissa on pieniä vivahteita viime konsolisukupolvelta, muttei muuten silmiin osu mitään vakavaa. Tappeluympäristöt myös hajoavat hienosti ja kunnon rähinän jälkeen paikat ovat pahasti remontissa. Yleisilme on siis varsin kelvollinen ja toimiva.

Muilta osin esimerkiksi valikkototeutus saisi olla nopeampi ja latausruutuja joutuu katsomaan liikaa. Tauot eivät sentään pituudellaan tylsistytä, mutta joka välissä ilmestyessään moiset alkavat jo häiritä. Outoa on sinänsä, että välillä näiden aikana kuultavat ääniviestit katkeavat kesken kaiken, jolloin loppusisältö jää arvailujen varaan. Peli myös kärsii pienoisista lukuongelmista, kun tietyt videot tuppaavat pätkimään aluksi.

Def Jam: Iconin selvästi korkeat tuotantoarvot ja näyttävä ilme menevät hukkaan, kun pelin tärkein osa-alue ei toimi kunnolla. Tappelumekaniikan monien vikojen vuoksi tuotosta on vaikea suositella kenellekään, etenkään rap-musiikista pitämättömille. Fight Night Round 3:n jälkeen tällaisesta taistelupelistä vain turhautuu.