Yippee-ki-yay!

Lisenssipelit ovat näinä päivinä kuumaa tavaraa. Lähes kaikki kesän popkornielokuvat käännettiin tai tullaan kääntämään peleiksi. Ilmeisesti lisenssipelejä tarvitaan markkinoilla lisää, sillä vanhemmistakin elokuvista tehdään pelejä. Die Hard -elokuvasarjan jokainen osa on tarjonnut katsojilleen sellaisen määrän räjähtävää toimintaa, ettei ole ihme, että kyseiselle linsensille on tehty useampikin peli vuosien mittaan. Nyt myös Xboxille on ilmestynyt omansa, eli GameCubelle aikasemmin julkaistu toimintapeli Die Hard Vendetta.

Pelin tapahtumat sijoittuvat useiden vuosien päähän elokuvien jälkeen. Kovanaama John McClane on harmaantumaan päin. Peli alkaa, kun McClanen edesmenneen vihollisen Hans Gruperin poika Piet tekee joukkoineen ryöstön taidemuseoon. Johnin tytär Lucy, joka on vasta valmistuneena poliisina töissä ensimmäistä päivää, joutuu pulaan ja John on pakotettu kaivamaan pölyttyneen revolverinsa kirjoituspöydän laatikosta. Kohta hän joutuu ryöstettyjen maalausten lisäksi pelastamaan tyttärensä kidnappaajien kynsistä.

Pelin edetessä John McClane kohtaa useita elokuvista tuttuja hahmoja, esimerkiksi kaikkien vihaama juorureportteri Dick Thornberg on mukana jaloissa pyörimässä. Tätä ei kyllä välttämättä aluksi tajuaisi, sillä Die Hard Vendettan grafiikat ovat todella ala-arvoisesti toteutettuja. Hahmomallinnukset ovat suorastaan tökeröitä. Tuo edellä mainittu Dick Thornberg näyttää pelissä oudon tummine silmänalusineen krapulaiselta tukkijätkältä. Hahmojen tekstuurit ovat aivan käsittämätöntä sohellusta.

Hahmojen lisäksi kaikista ympäristöjen ja objektien mallinnuksista puuttuvat yksityiskohdat, eikä tekstuureista voi sanoa juuri mitään hyvää. Niissä ei ole minkäänlaista syvyyttä tai yksityiskohtia. Animointi ei ole yhtään sen parempaa, sillä hahmojen liikkeet ovat kuin katsoisi naruilla liikutettavia räsynukkeja. Mistään erityisistä valoefekteistä ei voi puhua, sillä varjot ja varjostukset puuttuvat paikoitelleen kokonaan. On aivan uskomatonta, että tämän näköinen peli on kehdattu julkaista Xboxille, sillä se näyttää aivan Nintendo64:n peliltä, vieläpä erityisen rumalta sellaiselta.

Ei taida toimia tämäkään

Die Hard Vendettaan on laitettu mukaan sellaisia ominaisuuksia, jotka paperilla näyttävät loistavilta lisämausteilta toimintapelille. John McClane voi käyttää kahta asetta yhtä aikaa, mikä on hieno lisä mille tahansa FPS-pelille. Tämänkin toteutus on vain jäänyt pahasti puolitiehen. John McClanen kädet aseineen sojottavat ruudussa tönkösti eteen ja kahta asetta käyttäessä niitä ei voi operoida erikseen tulittamalla kahta eri kohdetta samaan aikaan. Die Hard Vendetta ei ole pelkästään suoraa toimintaa, sillä mukaan on laitettu myös hiiviskelyä. Yleensä kannattaakin ensin hiipimällä tarkastaa alue, sillä aseet paukkuen rynnäköimällä kuolema odottaa varomatonta pelaajaa.

Hiipimällä ja yhden käden asetta käyttämällä voi McClane pidättää vihollisia nappaamalla heistä kiinni takaa, jolloin McClane laittaa pistoolin piipun uhkaavasti pidätettävän ohimolle. Mikäli McClanen nappaama henkilö on paikalla olevien muiden terroristien komentaja, muut laskevat aseensa alas. Tällöin McClane voi kerätä aseet talteen ja pidättää koko joukon. Tämä onkin pelin ainoa ominaisuus, mistä ei voi sanoa juuri mitään huonoa, sillä se toimii juuri luvatulla tavalla. Muuten Die Hard Vendetta toimii varoittavana esimerkkinä siitä, miten huonosti peli voidaan toteuttaa. Hero Timen, eli Die Hard Vendettan oman Bullet Timen mukana oloa ei voi edes perustella, sillä se tekee John McClanesta yli-inhimillisellä nopeudella liikkuvan supersankarin. Eihän tämä mikään Matrix pitänyt olla?

Pelissä käytetään muissa toimintapeleissä hyväksi todettua ohjausta, eli vasemmasta tatista liikutaan, oikeasta katsellaan ympärille ja tähdätään ja oikeasta liipasimesta ammutaan aseella. Ristiohjaimesta vaihdetaan asetta ja tavaroita. Vasenta liipasinta pohjassa pitämällä voi kurkkia tai tulittaa kulmien takaa. Tämäkin on osattu pilata huonolla toteutuksella. Ensinnäkin hiipiessä ei kurkkimisesta tunnu olevan mitään hyötyä, sillä jos vihollinen sattuu jo katsomaan edes vähän pelaajan suuntaan hän huomaa pelaajan heti, vaikka miten varovaisesti yrittäisi kurkata. Kulman takaa ampumisesta ei ole mitään hyötyä, sillä osumia napsahtelee aivan yhtä paljon kuin seisoisi suoraan vihollisen edessä ilman mitään suojaa. Lisäksi tähtääminen kulman takaa on mahdotonta. Pelistä löytyy automaattitähtäys, mutta kulman takaa ampuessa se ei tunnu juuri ottavan ja tatista itse tähdätessä tähtäinristikko viuhtoo miten sattuu. Eikä tähtäystä helpota yhtään se, että kulman takaa kurkatessa ei pelaaja pysty panoroimaan tai tilttaamaan näkökenttää yhtään.

Tekijät ovat olleet tietoisia pelin huonosta pelattavuudesta, sillä mukaan on ympätty parikin pelaajaa helpottavaa ominaisuutta. Niissäkin vain on omat ongelmansa. Automaattitähtäys on aivan turhan tehokas useimmissa tilanteissa. Pelaajan ei tarvitse kuin räiskiä suunnilleen vihollisia päin ja osumia tulee. Tähtäyksen voi toki ottaa pois päältä, mutta hyvän tuntuman puuttuessa ohjauksesta on käytännössä mahdotonta osua mihinkään. Lisäksi pelissä on automaattihyppy. Tämä toimii siten, että pelaajan juostessa esimerkiksi talon katon reunalta hän hyppää automaattisesti ilman, että hyppynappia tarvitsee painaa. Koska John McClanen liikkuminen on todella omituisen viuhtovaa, on tämä aivan tervetullut ominaisuus. Sääli vain, että silloin kun pelaaja yrittää pudottautua tasolta alas ilman hyppyä päättää peli hyppäyttää pelaajan minne sattuu.

Suuria reikiä tyhjiin päihin

Vihollisen tekoäly osaa joskus tehdä fiksuja päätöksiä ottamalla suojaa ympäristöstään, mutta näin näyttäisi tapahtuvan vain tietyissä ennalta skriptatuissa paikoissa. Muuten ei tekoälystä voi edes puhua, sillä taistelutilanteet voi yleensä hoitaa kiinnittämällä vihollisen huomio pelaajaan, vetäytymällä jonkin kulman taakse ja odottamalla, että vihollislauma pistää päänsä jonossa yksitellen tulilinjalle.

Die Hard Vendetta vie pelaajaa eteenpäin kuin sikaa narussa, sillä kenttäsuunnittelu on todella putkimaista. Kentän voi läpäistä vain tiettyä reittiä menemällä ja tietyt asiat aina samalla tavalla ratkaisemalla. Lisäksi huono kenttäsuunnittelu aiheuttaa tässä sen, että pelaaja on yleensä todella hukassa. Pelissä ei juuri anneta vihjeitä ongelmanratkaisutilanteisiin, mikä johtaa siihen, että pelaaja on pakotettu juoksentelemaan ympäriinsä etsien esimerkiksi jotain epäloogisesti sijoitettua vipua, joka avaa oven jossakin aivan muualla. Ympäristöstä ei muuten löydy juuri vuorovaikutteisia objekteja lukuunottamatta paria avattavaa laatikkoa, joista löytyy jokin tehtävälle tärkeä esine. Jonkun mielestä tämä voi olla hyväkin asia, sillä tällöin ei mene aikaa kaikenlaisten tietokoneiden näpyttelyyn tai pöytälaatikkojen tutkimiseen. Omasta mielestäni tämä tekee kentistä kuolleen oloisia.

Kaikkein ärsyttävintä kentissä on se, että ne ovat yleensä täynnä erilaisia ovia. Nuo kaikki ovet ovat lukossa lukuunottamatta sitä, mistä pelaajan on tarkoitus edetä. Tämä johtaa joskus todella pitkästyttävään rumbaan oikean oven etsimiseksi. Kentät eivät ole loppuakaan kohden erityisen vaikeita, mutta niiden läpipeluuta hidastuttaa hermoja raastava checkpoint-systeemi. Jokaisesta kentästä löytyy vain yksi, kaksi tai korkeintaan kolme checkpointia, jotka ovat joissakin kentissä todella kaukana toisistaan. Koska kuolema tai tehtävässä epäonnistuminen johtuu yleensä pelin onnettomasta ohjauksesta, tekee jos kenenkin mieli repiä kaikki hiukset pois päästä joutuessaan pelaamaan koko kentän alusta asti, tai ainakin viimeiseltä checkpointilta. Pelissä kun ei voi tallentaa tilannetta muualle kuin kentän alkuun.

Mitä pelin juoneen tulee, se on täynnä kaikenlaisia epäloogisuuksia ja naurettavuuksia. Tämäkään ei periaatteessa haittaisi, jos peli seuraisi edes jonkinlaista Die Hard elokuvista tuttua kaavaa, mutta mielestäni peli ei heijasta alkuperäismateriaaliaan edes tunnelmaltaan. Ääninäyttely ei ole edes b-luokan elokuvien tasoa, mutta aina joskus, todella harvoina hetkinä onnistuu John McClanen ääninäyttelijä tuomaan esille Bruce Willisiltä tuttuja maneereita puheessaan. Muu äänimaailma on keskinkertaista, esimerkiksi aseet eivät kuulosta kovin vakuuttavilta.

Ei enää näitä, kiitos

Xboxille on julkaistu erittäin hyviä toimintapelejä, mikä vain korostaa sitä tosiasiaa, että Die Hard Vendetta on todella laaduton tekele. Tässä on peli, jota ei voi suositella kenellekään. Hulluimpienkaan Die Hard-fanien ei kannata tuhlata rahojaan tähän, sillä se ei muistuta elokuvia muuten kuin tutuilla hahmoilla ja näitäkin vain lähinnä nimien perusteella. Lisäksi muille alustoille on jo aikaisemmin julkaistu kelvollisiakin Die Hard-pelejä. Vaikka pelistä löytyy hetkittäin hyviäkin asioita, aiheuttaa tämä vain lisää turhautumista täysin epäonnistuneen toteutuksen vuoksi. Die Hard Vendetta on ehkä yksi surullisimmista esimerkeistä siitä, mikä linsenssipelien trendi laadullisesti on.