Mies, nyrkki ja punainen nenä
Marion ilkeää serkkupoikaa Wariota ei ole kovin usein nähty tähän mennessä Nintendon kotikonsolilla. Lähinnä taskukonsolin omistajien ilona ollut sankari on tunnettu etenkin eroavaisuuksistaan muuhun Nintendon kaartiin nähden. Ahne ja lihava Wario seikkailee ensimmäisessä omassa GameCube pelissään, josta vastaa lähinnä 2d-räiskinnöistään kuuluisaksi tullut Treasure. Peli on ensimmäinen, jonka tiimi on tehnyt yhdessä Nintendon kanssa. Onko sitten pelissä potentiaalia pitempäänkin yhteistyöhön ison N:n kanssa?
Ensimmäisenä pelissä pistää silmään se, ettei Treasure ainakaan juonen osalta ole ihmeisiin pystynyt. Pelin juoni on lyhyessä yksinkertaisuudessaan pelastaa kolikot, jotka muinainen musta timantti loihti hirviöiksi. Myöskin matkalta löytyvät aarteet ja mustan timantin palaset tulee poimia. Normaalista "pelasta prinsessa" -kuvioista poiketen Warion motiivina on vain raha ja aarteet, kuten kyseisen sankarin imagoon kuuluukin.
Sen sijaan positiivinen yllätys on pelin innovatiivinen tapa yhdistää sekä kaksi, että kolmiulotteisuutta. Periaatteessa tasot etenevät kaksiulotteisesti oikealle tai vasemmalle, mutta ympärillä olevaa tilaa hyödynnetään taisteluissa jatkuvasti. Esimerkiksi sivulta poimitaan jättimäinen kivipaalu ja sitä pyörittämällä pyörremyrskyn lailla pistetään vihollisilta ilmat pihalle. Näistä elementeistä koostuukin pelin erinomainen kamera, jonka käytössä ei tunnu olevan ongelmia.
Pelattavuus jälleen hanskassa
Yleensä Treasuren peleissä erinomainen pelattavuus on noussut muiden ominaisuuksien joukosta omaan luokkaansa, niin tässäkin. Warion ohjaaminen on vaivatonta ja sankari liikkuu sutjakasti peliruudulla. Taisteluissa Wario hakkaa vihollisia nyrkeillään ja käyttää ympäristöään ja pyörtyneitä vastustajia hirviöiden moukarointiin. Pelisysteemiin ei oikeastaan kyllästy missään pelin vaiheessa, ehkäpä pelin lyhyyden takia. Toisaalta turhankin usein uudelleen syntyviä vihollisia ei jaksa aina nujertaa uudelleen. Kuolema kuitataan pienellä rahasummalla, minkä jälkeen pelaaja pääsee jatkamaan samasta paikasta. Näin ollen kuolemasta pääsee liiankin helpolla, toisin kuin Treasuren aikaisemmissa peleissä.
Tavallista etenemistä katkovat maanalaisten luukkujen alta löytyvät tasot, jotka tuovat lähinnä mieleen Super Mario Sunshinen vastaavat. Niiden ideana on Warion liikkeiden täydellinen hallinta tarkoilla hypyillä ja oikea-aikaisilla liikkeillä. Välillä vastaan tulee myös vipupulmia, joiden ratkaisemiseen ei suurta aivokapasiteettia tarvita. Näissä tasoissa kameraa voi kääntää aina 45 astetta kerrallaan, toisin kuin maanpäällisissä vastaavissa.
Kaunista katsottavaa, mukavaa kuultavaa
Peliä sävyttävät erittäin värikkäät maisemat ja välillä suorastaan mielipuolinen musiikki. Erityisesti mieleen tulee sirkustaso, jossa saundit sekoittavat jazzia ja karnevaalimusiikkia. Tällaisen musiikin tahdissa Wario tallustelee sirkusteltoissa hakaten klovneja ja muuta sirkuksen väkeä. Valitettavasti nämä viholliset ovat oikeastaan vain kopioita pelin muista vastustajista. Kaikki hirviöt on nimittäin tavannut jo kahden tason jälkeen lukuun ottamatta päävastuksia. Otukset saavat vain uuden ulkonäön, mutta niiden jekut oppii nopeasti.
Vihollisten mölinää ei kovinkaan helposti huomaa, mutta Warion ääninäyttely on todella onnistunutta. Vihollisen paiskautuessa seinään Wario heittää tylysti: "Have a rotten day" tai jotakin muuta yhtä karkeaa. Pelaajan pitäessä pelitaukoa Wario alkaa puolestaan lällättämään (kyllä, ihan oikeasti). Tuntuu, että se on järjetöntä, mutta myös samalla järjettömän hauskaa. Peli tukee kotiteatterin omistajien iloksi Dolby Pro Logic II:ta, joka tuo äänitehosteita takakaiuttimiin. Täytyy kuitenkin sanoa, ettei tehosteista synny suurta iloa, sillä äänet koostuvat lähinnä musiikista.
Valitettavan vähän
Vaikka peli on laadukasta pelattavaa, niin se on valitettavan lyhyt. Parin päivän pelailun jälkeen seikkailu on jo ohitse, mutta taakse jääneiden aarteiden kerääminen lisää pelin pituutta. Ei ole mitään järkeä ryhtyä juoksemaan tasojen läpi välittämättä tavaroiden keräämisestä, sillä silloin peli vasta lyhyeltä tuntuukin. Kaikkien aarteiden löytämisestä tulee mukavaa bonusta, ja liittämällä GBA:n kakkosohjainporttiin saa pelattavakseen taskukonsolilta tutuksi tulleen Wario Waren demoja. Näissä demoissa saa pelattavakseen noin 20 viiden sekunnin mittaista minipeliä, jotka ovat suhteellisen addiktoivia ja saavat varmaankin useat hölläämään kukkaronsa nyörejä. Demoideaa olisi hyvä hyödyntää tulevissakin Nintendon julkaisuissa, sillä oikeastaan vain PC-pelaajat ovat tätä ennen päässeet testaamaan pelejä kotioloissa ennen ostopäätöksen tekoa.
Lyhyyden lisäksi peliä varjostaa myös uusien ideoiden vähäisyys. Nyrkeillä on ennenkin vastustajia hakattu ja vihollisten hyödyntämistä on jo käytetty mm. Klonoassa. Myöskin muut elementit ovat tulleet tasohyppygenrelle hyvin tutuiksi lukuun ottamatta pelin kaksiulotteista etenemistä.
Kaiken kaikkiaan Wario World on kuitenkin mainio peli. Vaikka sen ideat eivät olekaan mitään uusia, ne on ainakin toteutettu huolella. Warion tasoloikkaa on erittäin mukava pelata ja sen läpäisee mielellään nopeassa tahdissa kuten Pikmininkin. Mikäli olet pitänyt Nintendon aiemmista tasoloikista, tulet pitämään tästäkin.
