Shinobi

Isänsä poika

Shinobi kuuluu PlayStation 2:n viimeisimpiin toimintapeleihin, mutta sarja debytoi jo hyvän aikaa sitten pelihallissa. 1987 julkaistu Shinobi poiki useamman jatko-osan pääasiassa Segan konsoleille. Perinteistä 2D-actionia edustava sarja on puettu nykykuosiin tutulla nimellä, mutta klassikon uusinnan sijaan kyseessä on jatkoa alkuperäiselle tarinalle. Pääosassa on legendaarisen Joe Musashin sijaan yhtä kova miekkamies nimeltä Hotsuma. Tarina on pullollaan klaanisotaa sun muuta valtataistelua, mutta varsinainen startti seikkailulle tulee, kun pahan voimat saavat Tokion valtaansa.

Devil May Cry -klooneja on ilmaantunut viimeisen vuoden aikana kuin sieniä sateella. Shinobissa tuttua on lähimpään viholliseen hakeutuva hyökkäysliike. Muutenkin miekalla taiteilu on mättöä perinteisimmillään. Miekan heiluttelun lisäksi vastustajia viskotaan veitsillä ja erikoishyökkäyksellä saa tietenkin koko kentän puhtaaksi vihulaisista. Painamalla hyppynappia kahdesti pomppaa ninja entistä korkeammalle ja toisesta napista hahmo syöksähtää eteenpäin. Seinillä voi niilläkin käyskennellä.

Kuvakulmat eivät ole Devil May Cryn pieteetillä harkittuja, vaan kamera seuraa takaviistosta pelihahmon tekemisiä. Ratkaisu on tylsä, sillä ruudun laidassa vilistäviä kenttien reunustoja ei katsele kauan haukottelematta. Taistelut ovat ponnettomia ilman elokuvista tuttuja temppuja. Erityisen taidokkaat suoritukset kylläkin palkitaan hidastuksilla. Suuntavaistoa ei Shinobin kamerasysteemillä hukkaa, tosin kentätkin ovat siinä määrin putkimaisia, että yleensä ainoa suunta on eteenpäin. Jos kohteeksi lukittu vihollinen katoaa kuvasta, näytetään sen sijainti nuolella. Kameran liikuttelu käy totuttuun tapaan oikeasta tatista.

Toisto on opintojen äiti

Sen minkä Shinobi häviää kamerakulmien näyttävyydessä, se korvaa mallikkaalla animoinnilla. Ninjasankari liikkuu pehmeästi aivan kuten pitää ja iskut lähtevät terävästi. Hahmon kulkuradasta kertova punainen viitta on myös hieno seuratessaan pitkässä mitassa kantajaansa. Mutta ei puhettakaan, että viholliset olisivat taiteellisesti samaa laatua. Lihamuuri koostuu kloonisotilaista, mystisistä hirviöistä ja satunnaisesta sotakoneesta. Kuolema korjaa satoaan väkivaltaiseen tyyliin. Sankarin silppuamat jäsenet rojahtavat maan tasalle yksitellen. Viholliset ilmestyvät yleensä tyhjästä. Ympäristön vaaroja vältellään myös ja usein pelikerta päättyykin kielekkeeltä putoamiseen. Kuolema heittää kentän alkuun.

Se mikä toimi vanhoissa Shinobeissa ei enää kanna 3D-versiossa. Vaaran tunne on tipotiessään, kun vihollisen miekan alta voi paeta nappia painamalla. Helppo peli ei tietenkään ole, mutta suurin kynnys on monotoninen rakenne. Yksinkertainen pelimekaniikka ei toimi Shinobin eduksi. Muista vanhan koulukunnan edustajista poiketen pelaajaa ei haasteta Shinobissa tiiviisti kasatuilla kentillä, joissa jokaista askelta pitää varoa. Shinobin läpitahkominen käy työstä. Loppu häämöttää horisontissa, mutta eteneminen on pikemminkin vaivalloista kuin vaikeustasoltaan ankaraa. Sama kaava toistuu pienin vaihteluin läpi pelin, ensin piestään joukko hirviöitä, sitten aukaistaan ovi seuraavaan osioon, jossa pompitaan kuilujen yli ja pätkitään taas vihollisia.

Tappavan sulavaa akrobatiaa lukuun ottamatta graafinen asu on valju. Taustat välkkyvät sahalaidoista ja yksityiskohdat ovat harvassa. Kentät ovat yhdestä massasta muovattuja. Menut ja välivideot ovat jo huomattavasti parempaa jälkeä.

Over and out

Overworksilla ei ole kuin muutama peli takanaan, mutta sitä on pidetty yhtenä lupaavimmista pelinkehittäjistä. Ensinnäkin tiimi koostuu muun muassa Phantasy Starin ja Shinobin parissa työskennelleistä osaajista. Toiseksi Overworksin studioilta on lähtöisin yksi viime vuosien parhaista roolipeleistä, Dreamcastin Skies of Arcadia. PlayStation 2:lla Overworksin työn laatu ei vakuuta. Hyvä että Shinobia on lähdetty uusimaan osin alkuperäisvoimin, mutta aiheesta olisi saanut paremmankin pelin aikaiseksi. Shinobi on juuri pahinta keskivertotavaraa mitä Sega nykyään tuottaa kattaakseen kaikki konsolit.

Vaikka onkin viimeisen päälle old-school, ei Shinobille voi antaa miinuspuoliaan anteeksi. Se ei ole vaikea sen takia, ettei ohjain pysyisi nykypelaajan kädessä, vaan siksi, että pelimekaniikka on aikansa elänyt. Sitä paitsi toimintagenressä on onnistuttu yksinkertaisella reseptillä paremminkin, esimerkeiksi kelpaa melkein mikä tahansa klassikkouusinta, Contra: Shattered Soldier etunenässä, uusista yrittäjistä puhumattakaan. Shinobissa on ninjameininki ennallaan, mutta melkoista mielen hallintaa vaatii että pelistä irtoaa nautintoa. Pitkäpiimäisestä ninjahiippailusta on jalostanut oman pelimuotonsa Tenchu-sarja ja vieläpä hyvällä menestyksellä viimeisimmän osan perusteella.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi