DragonAgeInquisition

Dragon Age: Inquisition

Sanotaan se heti alkuun: ensimmäinen läpipeluuni kolmannen Dragon Agen parissa kesti 125 tuntia. Pikavaihteella loppuratkaisua olisi päässyt katselemaan jo 60 tunnin jälkeen, mutta sarjan fanina yritin nähdä ja tehdä kaiken. Tämä oli tietenkin mahdotonta, koska toisensa pois sulkevat valinnat ja risteävät tarinapolut edellyttävät useampaa läpipeluukertaa. En muista koskaan törmänneeni pelieepokseen, joka tarjoaisi ilman lisälatauksia näin paljon rahoille vastinetta. Ja onhan tässä täysin turha moninpelikin, mutta siitä ei kannata välittää.

Yksinkertainen ydintarina

Dragon Age II:ssa alkanut velhojen ja temppeliritarien verinen välienselvittely on saavuttamassa jonkinlaisen ratkaisun, kun osapuolet kokoontuvat yhteiseen konklaaviin. Sitten possahtaa, pitkin poikin maailmaa aukeaa ulottuvuusportteja ja pelaaja kömpii ainoana hengissä ulos kaiken keskeltä. Vain hänen käteensä ilmestynyt mystinen merkki kykenee sulkemaan näitä kaameita portteja. Savun hälvettyä päätetään muodostaa uudelleen muinainen Inkvisitio-järjestö selvittämään, mitä oikeastaan tapahtui.

Ydintarina on lopulta hyvinkin yksinkertainen: pelasta maailma kaikkea ihanaa uhkaavalta pahikselta. Pointti on kuitenkin enemmän siinä, miten tuohon suoraviivaiseen loppuratkaisuun päästään ja millä seurauksilla. Pelillisesti tämä tarkoittaa valtavan maailman tutkimista, olioita vastaan taistelemista ja ennen kaikkea erilaisten persoonien kanssa keskustelemista. Yksi tarinan kannalta keskeinen jakso on lähes yksinomaan keskustelua ja juonittelua liki kymmenen tunnin ajan. Pelaaja ei siis rakenna inkvisitiotaan yksin ase kädessä, vaan häneltä vaaditaan runsaasti myös diplomaatin taitoja.

Nykyajan tuulet puhaltavat peleissäkin

Fiktiivinen viihdeteos kertoo aina enemmän ajasta, jolloin se on tehty, eikä niinkään ajasta ja paikasta, jota se varsinaisesti kuvaa. Dragon Age: Inquisitionissa tämä ilmenee useilla tavoilla. Dragon Agen Thedas koostuu monista eri valtakunnista ja roduista, joista jokaisella on omat tapansa ja historiansa. Pelaajalla ei ehkä henkilökohtaisesti ole vaikeuksia suvaita Tevinteristä tullutta velhoa, mutta joillekin muille se saattaa olla vakava ongelma. Näin ollen nationalistiset ja rodulliset jännitteet ovat tekijöitä, jotka on otettava huomioon täysin omasta henkilökohtaisesta mielipiteestä riippumatta.

Toinen merkittävä seikka on uskonto. Joillekin pelaaja on suuren jumaluuden siunaama lähettiläs, mutta toisille vain sattuman oikusta asemaansa päätynyt opportunisti. Kauaskantoisesti ajattelevan pelaajan kanta oletettuun jumaluuteensa riippuu kysyjästä. Kirkko eli Chantry on niin suuri kansoja yhdistävä tekijä, ettei välttämättä kannata identifioitua kaikkien hengellisten arvojen vastustajaksi. Poliittisissa juonitteluissa on jatkuvasti pidettävä mielessä, ettei kukaan ole pyyteetön toimissaan eivätkä asiat välttämättä ole siten kuin niiden sanotaan olevan. Uskonnon käyttäminen omien päämäärien edistämiseksi ei ole keisarillisessa hovissa vieras ilmiö. Tässäkään tärkeintä ei ole pelaajan henkilökohtaisten mielipiteiden kuuluva toitottaminen, vaan onnistuneiden liittolaisuuksien luominen. Joskus pitkässä juoksussa on viisasta toimia tavalla, joka lyhytnäköisesti tarkasteltuna tuntuu väärältä. Kaikki tämä johtaa siihen, etteivät Dragon Agessa tehtävät valinnat ole varsinaisesti oikeita tai vääriä: on vain toisensa pois sulkevia ratkaisuja, joilla on omat seurauksensa.

Julkisuudessa eniten palstatilaa saanut merkki nykyajastamme ovat tietenkin erilaiset romanssit ja seksin harrastaminen. Pelaajan seurueeseen on mahdutettu oikeastaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Itse valitsin tehdä ihmisvelhostani perinteisen heteron, mutta tarjolla olisi ollut runsaasti myös bi- ja homoseksuaalisia kumppaneita, mikäli näin olisin halunnut. Henkilöhahmojen joukkoon mahtuu myös yksi transseksuaali. Mitään ei kuitenkaan pakoteta tekemään ja kaikki romanssit voi halutessaan ohittaa.

Moninaiset matkakumppanit

Aiempien osien malliin mukaan tarttuu kirjava joukko persoonia, joiden kanssa sitten keskustellaan runsaasti. Heidän henkilöhistoriansa ja tavoitteensa tulevat esiin sivutehtävissä, joiden tekeminen on kokonaisuuden parasta antia. Näissä jaksoissa vedotaan voimakkaasti tunteisiin, ja tällöin pelaajan kannattaa kuunnella omaa sisintään. Henkilökohtaisissa suhteissa kun ei tarvitse ajatella kansakuntien tai inkvisitiojärjestön parasta. Läheisiksi muuttuvia persoonia on tusinan verran, joista yhdeksän on taisteluihin mukaan vietäviä. Loput kolme toimivat inkvisition eri tehtävissä. Temppeliritari Cullen on inkvisition sotilasjoukkojen komentaja, Josephine diplomatiaan erikoistunut lähettiläs ja edellisistä peleistä tuttu Leliana tiedustelu-upseeri. Hänen vakoojansa toimivat salaa varjoissa silloin, kun diplomatia on pettänyt eikä avoimen sotilaallisen voiman käyttäminen ole paras vaihtoehto.

Taisteluihin mukaan valittavat yhdeksän persoonaa ovat hyvin erilaisia: onhan monikulttuurisuus koko pelin kantava teema. Seurueen jäsenten mielipiteisiin ja tavoitteisiin vaikuttavat juuri ne asiat kuin oikeassa elämässäkin: syntyperä, kasvuympäristö, koulutus ja henkilökohtaiset kokemukset. Tällaisessa joukossa syntyy väistämättä erimielisyyksiä, ja tämä hahmojen välinen dynamiikka on nautinnollista seurattavaa. Mikään ei yhdistä riitaisaa kansaa niin kuin yhteinen ulkoinen vihollinen, joten pienet riidat on onneksi helppo sysätä sivuun suuremman uhan hengittäessä niskaan.

Moninainen hahmonkehitys

Matkakumppanien läsnäolo tietyissä tarinatehtävissä avaa uusia mahdollisuuksia ratkaista käsillä oleva tilanne. Diplomatian loppuessa heidän kykynsä ja aseensa ovat avainasemassa taistelujen keskellä. Kokemustasojen karttuessa seurueelle voi valita erikoistumisalueita, kuten jousiammuntaa, selkään hiipivää tikarimiestä tai tulihyökkäyksiin erikoistunutta velhoa. Hahmot kannattaa rakentaa siten, että heidän kykynsä täydentävät toisiaan. Kerralla mukaan mahtuu kolme kaveria, joista itse valitsin taistella maagin, warriorin ja roguen kanssa. Jotkin esteet on mahdollista ohittaa ainoastaan tietyllä hahmoluokalla, minkä vuoksi monipuolisen partion käyttäminen on järkevä valinta.

Oman ja muiden hahmonkehityksen lisäksi omaa tukikohtaa vahvistetaan ajan kuluessa. Tällä linnoituksen päivittämisellä ja erilaisten liittolaisuuksien solmimisella ei kuitenkaan ole vaikutusta pelin loppuratkaisuun. Tämä on todella sääli, koska tarinan kantava teema on juurikin oman inkvisitiojärjestön luominen tyhjästä Thedasin mahtavimmaksi voimaksi. Olisin odottanut edes välivideoita, joissa vaivalla hankkimani liittolaiset taistelevat pahista vastaan omien joukkojeni rinnalla. Matkakumppanit eivät myöskään voi kuolla tai lähteä pois. Ratkaisu on kummallinen, koska molempia tapahtui jo sarjan menneissä peleissä.

Massiivinen maailma ei ole yhtenäinen

Dragon Age: Inquisition koostuu noin tusinasta pienempiä alueita, joista jokainen näyttää omanlaiseltaan. Lääniä riittää, ja yhden alueen läpikotaiseen nuohoamiseen uppoaa helposti yli kymmenen tuntia. Graafinen anti ei ole aivan huippua, mutta toisaalta värikkyys on omaa luokkaansa ja piirtoetäisyys yltää kauas horisonttiin. Musiikkia ja eri äänitehosteita saisi olla selvästi enemmän. Käytin paljon aikaa ympäristön tutkimiseen, minkä aikana ei välttämättä kuullut muuta kuin tuulen suhinaa tai sateen ropinaa. Ääninäyttely on odotetusti loistavaa, ja dialogia on nauhoitettu kunnioitettava määrä.

Erilaisen tekemisen määrä tuntuu alussa ylitsepursuavalta, mutta päätarinaa seuraamalla pelin sisäisen logiikan ymmärtäminen helpottuu. Dragon Age: Inquisitionissa on muutama niin sanottu pullonkaulatehtävä, joiden jälkeen tarinassa alkaa selvästi uusi vaihe. Itse tein aina tämän avainvalinnan vasta sen jälkeen, kun olin ensin tutkinut kaikki paikat ja suorittanut tarjolla olevat sivutehtävät. Selvästi isoin muutos tapahtuu noin 30 tai 40 pelitunnin jälkeen, kun varsinainen pääpahis lopulta esitellään.

Mahtavaa roolipelaamista varttuneelle väelle

Dragon Age: Inquisition on jättimäinen aikuisten fantasiaeepos. Sarjaan tutustumattoman täytyy varautua joko olemaan aika pitkään kuutamolla erilaisten taustatapahtumien suhteen tai vaihtoehtoisesti perehtyä pelin sisäiseen, alati kasvavaan Codex-kirjastoon. Dragon Agen pääpaino ei ole koukuttavassa taistelumekaniikassa, vaan pelin moninaisissa keskusteluissa ja henkilöhahmoissa. Yhdelläkään aikuisella, harrastuksensa vakavasti ottavalla roolipelien ystävällä ei ole varaa ohittaa kolmatta Dragon Agea.
Galleria: 

Kommentit

Hyvin tarinavetoisesta pelistä puuttuu suomenkielinen tekstitys. Jäi kesken tämän takia.

Itselle suomi tekstityksien puute ei ole mikään deal breaker. Enkku subeilla mennään, kuten vanhan kunnon KOTOR 1 kanssa, joka oli minulle se viimeisin Biowaren peli, josta löytyi loistava tarina.

Koulunpenkille mars jos oikeasti ei voi peliä läpäistä kun ei suomi tekstejä löydy.

Kuinkahan muuten on Witcher 3:n ja MGS 5:n suomitekstien kanssa? Veikkaampa ettei niistäkään löydy suomitekstejä...Jääkö nekin Nisulta väliin/kesken/kokematta? :D

Yhdella sanalla tiivistettyna: tylsa. Jaksoin sentaan pelin lapaista mutta oli se aikamoista tuskaa lopussa. Ihan liikaa turhia questeja.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi