Vampyyreja, ei haastatteluja
Tarina on kunnianhimoinen ja skaalaltaan mittava sillisalaatti, jossa puhutaan paljon, mutta tehdään sitäkin vähemmän.
Varsinaisesta jatko-osasta ei voida myöskään puhua, sillä Code Vein II sisältää vain hienoisen määrän viittauksia aiempaan. Koska aiempi osa ei ollut oikein mistään kotoisin, niin jatko-osa on täysin sopiva paikka aloittaa tutustuminen saagaan.
Juoni pyörii vampyyrien ympärillä, mutta ketään ei syystä tai toisesta kutsuta siksi. Sen sijaan sankarit ja antisankarit ovat Revenantteja, vampyyreja uudelleenbrändättyinä. Tuhansia vuosia aiemmin neljä sankaria esti maailmanlopun, mutta pahuus jäi silti kytemään ja odottamaan oikeaa hetkeä palata takaisin. Tulevaisuudessa ihmiskunta pitelee kynsin ja hampain kiinni sen viimeisistä ripppeistä, eikä tilanne näytä hyvältä. Vampyyrien johtaja lähettää nimettömän sankarimme vuosituhansien halki ajassa taaksepäin löytämään tarujen sankarit ja selvittämään, mikä on johtanut pahuuden kahleiden murenemiseen.
Tästä käynnistyy sekava, joskin ajoittain mukaansatempaava seikkailu, jossa pohditaan paljon tekojen vaikutuksia tuleviin sukupolviin sekä ystävyyttä ja moraalia, unohtamatta kuitenkaan suurta määrää tälle lajityypille tuttua pikkutuhmaa tirkistelyä.
Seikkailun isoimmat ongelmat ovat sen pinnalliseksi jäävät hahmot ja usein harmillisen kehnosti selitetty mytologia. Heti alusta pitäen Code Vein II vyöryttää hurjan määrän terminologiaa ja konsepteja, jotka ovat elintärkeitä tarinan kannalta. Teoriassa jokainen näistä on vain uudelleen nimetty versio vanhoista tutuista elementeistä, mutta ilman kontekstia kokonaisuus jää etäiseksi juuri silloin, kun sen pitäisi tehdä suurin vaikutus.
Näin käy myös tarinan sankarien kanssa, jotka ilmestyvät mukaan miten sattuu. Naurettavan nopeasti he myös kutsuvat pelaajan hahmoa heidän tärkeimmäksi ystäväkseen. Yhdessä kohtaa ensimmäisen seikkailun aikana jäin miettimään puhuiko matkakumppanini toisesta hahmosta, joka oli mennyt minulta ohi, kun tämä viittasi heidän syvään yhteyteen. Olimme tässä vaiheessa tunteneet parin tunnin ajan, mutta se ei näyttänyt häntä hidastavan. Osa hahmoista kuitenkin jää mieleen. Erityisesti Holly ja Josée ovat toimivia sankareita, joiden kohtaloista huomaa välittävän jopa tarinan höpsöimmissä hetkissä.
Kokonaisuus ei ihan kanna täyden kestonsa läpi. Varsinkin puolivälissä seikkailu jää junnaamaan ikävästi paikoilleen, mikä näkyy itseään toistavissa pomotaisteluissa ja kehnoissa luolastoissa. Alkupuolen välianimaatiot ovat myös turhan staattisia, mikä saa kokonaisuuden tuntumaan tylsemmältä kuin näin suurelta ja mahtipontiselta tarinalta odottaisi.
Mekaniikkoja toisensa päälle
Code Vein II on tulvillaan erilaisia ideoita ja pelimekaniikkoja siihen pisteeseen asti, että kokonaisuudesta tulee ähky. Ensimmäiset kymmenen tuntia ovat puhdasta tutoriaalia, jonka jälkeen peli edelleen jaksaa yllättää uusilla lisäyksillä pitkälle loppua kohden.
Ongelma onkin, ettei valtaosaa näistä lisäyksistä oikeastaan tarvitse. Ne antavat mahdollisuuden luoda juuri omanlaisen hahmonsa ainakin teoriassa, mutta käytäntö on usein toinen. Monet pomotaisteluista vaativat prikulleen oikean lähestymistavan, jos niistä aikoo selvitä ilman täydellistä raivaria peliä vaivaaviin lapsuksiin. Sitä ennen kuitenkin pitää opetella, mitä tarkoitetaan vaikka termeillä jail, formae, ichor tai blood code. Ajan myötä käy selväksi, mitkä näistä ovat suoraan Dark Souls -sarjasta tuttuja konsepteja. On ymmärrettävää, että Code Vein II haluaa erottua massasta, mutta kokonaisuus tuntuu silti muutokselta vain muutoksen vuoksi. Valtaosa ideoista on lopulta toteutettu tismalleen samalla tavalla kuin kilpailijoissa, nyt niiden hahmottamisessa kestää vain siksi, että nimet ovat hölmöjä.
Pelin parhaat ideat liittyvät blood code -mekaniikkaan. Ideana on, että mitä pidemmälle pelaaja kehittää suhdettaan muihin Revenant-sankareihin, hän avaa mahdollisuuden luoda heidän kanssa verivalan, joka avaa uusia taitoja ja painottaa eri elementtejä taistelussa. Teoriassa jokainen blood code antaa mahdollisuuden miettiä hahmoa ja lähestymistapaa pomotaisteluihin uusiksi. Käytännössä erot jäävät usein kuitenkin harmillisen pieniksi, ainakin alkupäässä.
Idea on silti mainio, sillä se yhdistää pelimekaniikat tarinaan tavalla, joka kannustaa luomaan parempia suhteita niin hahmoihin kuin maailmaan. Vaikka itse maailmankartta on yllättävän lineaarinen, sitä kuitenkin haluaa tutkia jo pelkästään siksi, että samalla voi kasvattaa blood code -pisteitä tulevan varalle.
Mutta kun mukaan heitetään vielä tusinoittain eri aseita, niiden eri variantteja, tasohyppelyä, pakollinen moottoripyörä, kokkausta ja tilpehöörin keräystä, niin Code Vein II menettää sen pienenkin määrän fokusta mitä sillä oli tarjota. Kokonaisuus tuntuu ensimmäiseltä versiolta pelisuunnittelun raamattua, johon on heitetty jokainen idea, mistä tekijät olivat innostuneita. Jostain olisi voitu helposti tinkiä, eikä lopputulos olisi kärsinyt ollenkaan. Päinvastoin, pienempi olisi kauniimpaa.
Teknisesti ja toteutukseltaan sekalainen kokemus
Code Vein II on paikoittain erittäin nätti peli, joka onnistuu samaan aikaan olemaan myös yllättävän raakilemainen. Hahmot ovat kauniisti mallinnettu ja varsinkin osa pomoista on suorastaan painajaismaisen kauniita. Mutta samalla itse maailma on tyhjä ja ankea, jopa siirtyessä kaukaisesta tulevaisuudesta historian havinaan. Muutamat hetket yllättävät iloisesti, kun näkee miten teot menneessä vaikuttavat nykyhetkeen. Ne kuitenkin jäävät turhauttavan vähäisiksi.
Tämä pätee myös luolastoihin, jotka olivat tusinatavaraa jo ensimmäisen Code Vein -pelin julkaisun aikoihin. Nyt ne näyttävät auttamatta keskeneräisiltä, ihan kuin tekijät olisivat vaan jättäneet valtaosan niiden suunnitteluista kesken. Maailmankartta on näennäisesti laaja, kunnes tajuaa ettei isoon osaan pääse tutkimaan, eikä muissa paikoissa ole oikeastaan paljoakaan nähtävää. On todella turhauttavaa törmätä näkymättömiin seiniin tällaisessa pelissä, varsinkin kun hahmolle annetaan mahdollisuus liitää suhteellisen aikaisessa vaiheessa seikkailua.
Ruudunpäivitys käy käsi kädessä pelin rasittavan vaikeustason kanssa, eikä lopputulos ole kaunista katsottavaa. Valtaosan ajasta Code Vein II on siinä sopivassa haastavan ja kivan voimafantasian välimaastossa, jossa tekeminen on juuri sopivan kivuliasta, että siitä nauttii. Tämä jatkuu siihen asti kunnes pomot astuvat kuvaan, jolloin Code Vein II paljastuu ärsyttäväksi sekoitukseksi kehnoa teknistä osaamista ja raivostuttavia lapsuksia, jotka olisi pitänyt korjata kauan ennen julkaisua. Näistä isoin on pelin epätasainen turva, kun pelaaja väistää iskua tai nousee maasta sellaisesta toivuttuaan. Tällä hetkellä i-framena tunnettu aika, jolloin vihollisen seuraavat hyökkäykset eivät osu pelaajaan, on häviävän pieni. On aivan liian helppoa jäädä koukkuun tilanteeseen, jossa hahmo on lukossa pakollisessa animaatiossa, kun pomo saa vapaasti hakata tätä ilman esteitä.
Samaan syssyyn käy myös pelin kamera, joka on yllättävän typerästi suunniteltu. Code Vein II sisältää useita taisteluita, joissa hirviöt ovat kooltaan jättimäisiä. Näissä tilanteissa toivoisi, että pelin kamera osaisi automaattisesti antaa tilaa. Näin ei kuitenkaan käy ja liian usein on mahdoton nähdä itse sankaria, saati sitten hirviötä kokonaisuudessaan, kun taistelu käy kiihkeänä ahtaissa huoneissa. Lopputuloksena on yleensä vain tympeää heilumista, kunnes jompi kumpi on kuollut. Yleensä pelaaja.
PlayStation 5 Pro -konsolilla pelattuna Code Vein II kärsi myös jatkuvasti ruudunpäivitysongelmista, jopa "favor performance" -pelimuodossa. Juuri ennen arvostelun toimitusta tuotannolle ilmestyi uusi day one -päivitys, joka korjasi pahimpia teknisiä virheitä kiitettävästi, joskin tasaisesta 60 kuvan ruudunpäivityksestä ei voi vieläkään puhua. Varsinkin pomotaisteluista tämä heittely aiheutti useita harmaita hiuksia.
Ihan OK on ihan OK
Code Vein II ei ole suoranaisesti huono peli, mutta se on harmillisen keskeneräinen kokemus. Se parantaa valtaosaa ensimmäisen pelin vikoja ja on toimivaa Dark Souls -tyylistä mättöä, josta lajityypin fanit saavat varmasti hupia irti. Mutta täysihintaisena pelinä se turhauttaa heikon teknisen suorituskyvyn ja pinnallisen pelattavuuden vuoksi. Tekemistä on kyllä paljon, joskin se alkaa toistaa itseään hyvin pian.
Mikäli Code Vein II tulee vastaan alennusmyynneissä ja tämä lajityyppi vetoaa pelistä riippumatta, sitä on helppo suositella hankittavaksi. Täysihintaisena se toimii vain vannoutuneimmille faneille, ja heillekin vain varauksella. Se on ihan OK julkaisu niin hyvässä kuin pahassakin.
