Alkuperäinen Eye of Judgment on yhä ainutlaatuinen tapaus konsolipelien historiassa: keräilykorteilla ohjattava videopeli. Innovatiivisuudestaan huolimatta peli sai jopa perusteettoman tuomitsevia arvioita.Pelin hankkineet arvostivat kuitenkin omaperäisyyden lisäksi yksinkertaisiin kuoriin kätkettyä taktista hienostuneisuutta. Suosio jäi silti vaisuksi, mihin rahalla oli varmasti oma osuutensa. Kameran nosti paketin hintaa, minkä lisäksi pelaajien kassaa verottivat erilaiset peruspakat ja lisäkortit. Lopullisen arkun naulaan iski uusi korttisarja, jossa itse korttien lisäksi kustannuksia aiheutti niiden käyttöön vaadittu maksullinen pelilaajennus.

Tyhjä pöytä ja olematon pakka

Eye of Judgment Legends kopioi pelin säännöt alkuperäisestä pelistä. Sen sijaan kamera, pelilautana käytetty nenäliina ja ruudulla eloon heränneet pahvilaput on unohdettu. Rekvisiitan karsiminen pakottaa keskittymään sisältöön muodon sijaan, mutta toisaalta samalla päästään eroon turhasta säätämisestä huteran kameratelineen ja valaistuksen kanssa. Jäljelle jää peli, joka joko seisoo tai kaatuu mekaniikkansa varassa.

Kaikeksi onneksi Eye of Judgment on harkittu ja toimiva peli, jonka taktiikka koostuu pakan rakentamisesta ja sen oikeanlaisesta käyttämisestä. Toiminnan keskipisteenä on yhdeksästä ruudusta koostuva lauta, jolla olevat ruudut jakautuvat neljään elementtiin: tuli, vesi, maa ja metsä. Jonkinlaista pahuutta Eye of Judgment -maailmassa edustaa elementtejä hajottava tieteen ja taikuuden ristisiitos, bioliitit. Elementit voivat vahvistaa tai heikentää luonnollisia olioita, mutta bioliitit eivät elementeistä perusta, vaan tekevät tuhojaan niistä riippumatta.

Laudan ääressä kohtaavat kaksi pelaajaa, jotka hyökkäävät ja puolustautuvat vuorotellen iskemällä kortteja pöytään. Vuoron aikana käytetään taikoja, hyökätään jo laudalla olevilla olennoilla ja lopuksi sijoitetaan laudalle korkeintaan yksi uusi olio. Lähes kaikki toiminta kuluttaa taikaenergiaa, jota jaetaan kovin kitsaasti. Tämä pakottaa harkitsemaan, kannattaako vyöryttää halvoilla ja heikoilla yksiköillä vai olisiko parempi kerätä voimia kalliimpiin ja kestävämpiin. Voiton vie se, joka onnistuu valtaamaan laudan, eli saa sijoitettua sille viisi omaa yksikköään ja pidettyä ne hengissä oman vuoronsa loppuun asti.

Entäs ne legendat

Eye of Judgment Legendsin mekaniikka perustuu toimivaksi todettuun kaavaan, mutta oheiskrääsä on korvattu yksinpelitarinalla. Juoni on kiinnostavuudeltaan ja syvällisyydeltään kuin suoraan Puzzle Quest -tehtaalta sisältäen ystävyyttä, petosta, jälleennäkemisiä ja paisuteltua draamaa. Legendsissä taistelut on onneksi onnistuttu toteuttamaan niin, että tietokoneen ei tarvitse huijata kulissien takana. Sen sijaan tietokonepelurin nauttimat epäreilut edut – alennettu voiman kulutus olioiden pelaamisesta tai loitsuista – on ilmoitettu avoimesti aina taistelun alussa.

Tietokone ei säästele iskujaan, ja se osaa hyödyntää käytettävissä olevia korttejaan todella älykkäästi mutta toisaalta joutuu aina pelaamaan ennalta määrätyllä korttivalikoimalla. Pelaaja voi useiden yritysten ja erehdysten myötä oppia tuntemaan kussakin vaiheessa vastaan asetettavan pakan, ja voiton avain on vastustajan pakan ymmärtämisessä ja oman pakan muokkaamisessa mahdollisimman tehokkaaksi sen hetkistä vihollista vastaan.

Rasittavinta taistelussa on se, että kun homma alkaa mennä mönkään ja vääjäämätön tappio häämöttää, ei taistelua voi aloittaa suoraan alusta, vaan täytyy joko luovuttaa tai odottaa häviötä. Sen jälkeen katsellaan latausruutuja ja tilastoja, ihaillaan taas latausruutua ja palataan valikkoon, valitaan uudestaan tarinan jatko, tuijotellaan latausruuua ja välianimaatioita (jotka onneksi voi ohittaa), katsellaan lisää latausruutuja ja valitaan pakka, töllötellään latausruutua ja lopulta päästään uudelleen pelilaudan ääreen.

Eye of Judgment Legendsissä saa katsella aika paljon latausruutua.

Tuomiota silmään

Legendsin hyviin puoliin lukeutuu toimiva moninpelituki. Yksinpelissä koottuja pakkoja voi käyttää suoraan moninpelissä. Kavereiden kanssa voi pelata luomalla suoraan yhteyden kahden PSP:n välille, mutta peliseuraa ei tarvitse etsiä pelkästään lähipiiristä. Verkosta löytyvien satunnaisten sankareiden kanssa pääsee testaamaan omia pakkoja ja niiden käyttötaitoa joko yksittäisissä taistoissa tai  paras kolmesta menetelmällä. Myös ajoittaisia turnauksia on tarjolla. Oma maailmanlistan sijoitus elää menestyksen mukaan.

Eye of Judgment Legends on hyvä käsikonsolipeli: sen voi käynnistää, pelata hetken ja laittaa unitilaan. Myöhemmin peliä voi jatkaa tarvitsematta muistella edellisen session tapahtumia. Ilman rasittavia lataustaukoja se olisi vielä parempi. Yksinpelin juonessa ei ole juuri järkeä ja monotoninen musiikki alkaa jossain vaiheessa raastaa hermoja, mutta tarinaosiot voi pitkälti ohittaa ja PSP:n äänet vaientaa kuunnellen sen sijaan vaikka radiota.

Vaikka kameroista ja korteista on luovuttu, voi Eye of Judgmentin pikkuveljeä suositella ainakin alkuperäisen pelin ystäville. Kaikkien muiden kannattaa ennen ostopäätöstä esimerkiksi ladata demo, jonka kautta pääsee kokemaan kortitonta korttipeliä.