Bayonetta

Noita nimeltä Bayonetta on jokaisen pojan unelma: seksikäs nahka-asu, sopivasti kaula-aukkoa, viekoittelevat eleet. Tässä ei ole perinteinen syylänaamainen ja kyömynenäinen noita-akka, vaikka pääsiäinen on jo nurkan takana. Tämän tarinan päähahmoa on mukava katsella. Mutta mites se itse peli?

Liehuva liekinvarsi

Teoksena Bayonetta on toimivaa mäiskintää. Bayonetta-typykkä laittaa enkeleitä ja piruja turpiin lyöntien, potkujen ja ampuma-aseiden avulla. Taitopelaajat pyrkivät ketjuttamaan iskut pitkiksi hyökkäysyhdistelmiksi, meille muille riittää nappuloiden summittainen rämpyttäminen. Vielä kun tajuaa painaa väistönappia oikeaan aikaan, niin kaikki on hyvin.

Peli sijoittuu Vigrid nimiseen fantasiamaailmaan. Tyylilliset vaikuttimet on haettu renessanssin maalaustaiteesta, monista eri mytologioista ja pornoelokuvista. Tarina avaa Bayonettan hämärän peitossa olevaa menneisyyttä, mutta sen enempää ei tällainen perusjuntti länsimaalainen saa tapahtumista irti. Näytteillepanon merkitys on antaa vain tyylikkäät puitteet mätkinnälle. Eipä siinä, varsin kauniita ja sulavasti liikkuvia kuvia teräväpiirtotelkkarin ruutuun piirtyykin.

Etenemistä tahditetaan pomotaisteluilla, jotka ovat ehdottomasti haastavimmat osiot. Hoksottimia ja reaktionopeutta testataan joskus turhautumiseen asti, mutta onneksi kuoleman koittaessa saa uudestaan yrittää niin monta kertaa kuin huvittaa. Pelin aikana kerätyt esineet ja aseet auttavat toki myös.

Tyyli ennen kaikkea

Kun peli on noin 10 tunnissa pelattu läpi, niin mitä jää käteen? Kuten todettua, mätkintäpelinä Bayonetta toimii loistavasti ja viihdyttää genren ystäviä. Muilla tyyliseikat nousevat ratkaisevaan asemaan. Mitään kurttuotsaista jumalallista näytelmää ei kannata odottaa, vaan kaikkea varjostaa oudohko japanilainen huumori. Pomotaisteluita säestetään iskelmämusiikilla, seksikkääksi tarkoitetulla päähenkilöllä on silmälasit ja niin edespäin. Ääninäyttely ja dialogi on huonoa tai sitten mukahauskaa näkökannasta riippuen, tosin muuten äänitoteutus toimii hyvin.

Kaikki on kuin länsimaalaisessa fantasiaeepoksessa, mutta ei sinne päinkään. Ja jos ei iske, niin ei vaan iske. Ongelmana on japanilainen näkökulma eurooppalaisten mytologioiden parodioimiseen. Pelin suunnittelija Hideki Kamiya on lienee Monty Pythoninsa katsonut, mutta huumorintajua ei voi valitettavasti jäljitellä.

Lopuksi epäreilu vertaus: Bayonetta tuo mieleen Platinum Gamesin aiemman, Wiille julkaistun mätkintäpelin MadWorldin. Erona vain se, että MadWorldin tyyliratkaisut olivat tällekin tosikkomaiselle arvostelijalle mieleen. Bayonettan kauniiden kuvien jälkeen käteen jää lähinnä tylsistyminen.

Galleria: 

Kommentit

Aika rohkea arvostelu, mutta toki mielipiteensä saa tuoda kuuluviin. Saapa nähdä mimmonen sota tästä tulee. ;)

Aike HEIKKO arvostelu. Ei tässä ole ensinnäkään mitään samaa MadWorldin kanssa (muuta kuin saman lafkan kehittämä, mutta eri tiimin senkin yhtiön sisällä). Ja vaikka sekin ihan hyvä peli onkin, niin kyllähän Bayonetta pyyhkii sillä lattiaa, ihan pelillisten ansioittensa avulla. Onhan se epäreilua verrata Bayonettaa MadWorldiin, koska Bayonetta on niin paljon PAREMPI. "Tyyli ennen kaikkea"? Eh, mitä paskaa. Bayonetta on kyllä "pelattavuus ennen kaikkea".

"Kun peli on noin 10 tunnissa pelattu läpi, niin mitä jää käteen? "

MadWorld ei paljoa kauemmin kestä, sen taistelusysteemi on yksinkertaisempi ja kömpelömpi eikä senkään juoni ole mitenkään erikoinen. Entäs sitten joku Uncharted tai God of War III? Unchartedin voi juosta läpi muutamassa tunnissa eikä siinä ole oikeastaan mitään pelillisiä syitä, miksi se pitäisi pelata uudestaan. Kuolet toki helpommin vaikeammilla vaikeustasoilla, mutta et saa mitään uusia pelillisiä jippoja. God of War III:n läpäisee myös n. 10:ssä tunnissa, eikä senkään pelimekaniikka pääse lähellekään Bayonettan syvällisyyttä eikä siinä ole pahemmin syytä uudelleen pelaamiselle. Bayonettassa olet raapaissut vasta PINTAA ensimmäisen läpipeluukerran jälkeen.

Heh, et sää oo oikeasti nähny vielä MITÄÄN kymmenessä tunnissa. Bayonettassa on enemmän uudelleenpelattavuusarvoa kuin monissa moninpelillisissä peleissä. Ekan läpipeluun jälkeen on vielä kaksi vaikeampaa vaikeustasoa, jotka molemmat muuttavat peliä suht olennaisesti, hitosti kerättävää tavaraa + ostettavia lisukkeita, jotka muuttavat pelattavuutta, puhumattakaan siitä, että olet oppinut vasta perusteet taistelusysteemistä ensimmäisen kierroksen aikana Hard lisää vaikeampia vihollisia prologista asti ja Non-stop Climax vaikeustaso poistaa Witch Timen käytön, mikä tuntuu melkein samalta kuin ottaisi apurattaat pyörästä pois, kun sitä alkaa pelata aluksi. On huomattavan erilaista pelata vaikeampaa vaikeustasoa Bayonettassa kuin pelata sitä muissa toimintapeleissä, joissa vihollisten iskujen tehoa kasvatetaan ehkä hieman. Kuten Kamiya itsekin sanoi, eka kierros on vasta harjoittelua. Haastavaa ja helvetin upeaa harjoittelua, mutta harjoittelua yhtä kaikki.

Bayonettan tarkoitus on pelin "taltuttaminen". Ekalla kerralla tulet todennäköisesti saamaan paskoja pystejä kenttien lopuksi (normalilla ainakin, en Very Easystä ja Easystä tiedä). Ei Bayonettaa ole kokenut hirveän hyvin ennen kuin sen pelimekaniikkaan uppoutuu. Bayonetta on tietty siitä harvinaisempi toimintapeli, että paskatkin pelaajat pääsevät sen läpi muillakin kuin Very Easy vaikeustasolla, kiitos armeliaan checkpoint-asettelun, mutta Bayonetta kuitenkin palkitsee siitä PALJON paremmin kuin melkeinpä yksikään aikaisempi (yksin)peli tässä konsolisukupolvessa. Paska säkä, jos olet sellainen pelaaja, joille muut paitsi moninpeliräiskinnät ovat kertaluontoista viihdettä.

"Pomotaisteluita säestetään iskelmämusiikilla"

Tsori vaan, mutta pomotaistelut on aikalailla poikkeuksetta orkesterisävellyksillä säestettyjä. Svengaavampaa tavaraa kuullaan lähinnä välipätkissä ja normaalin taistelemisen aikana, mikä on sekin helvetin toimiva ratkaisu ottaen huomioon pelin sarkastisen ja leikittelevän luonteen.

"Bayonettan kauniiden kuvien jälkeen käteen jää lähinnä tylsistyminen."

Ei tajua. Bayonetta heittää pelaajan kimppuun toinen toistaan jännittävämpiä taisteluita, toimintaa ja tilanteita (jotain, mitä ei esmes MadWorldistä voi sanoa), joiden eeppisyys vetää vertoja ja oikeastaan ylittää paljon ylistettyjen God of Warien eeppisyyden (ainakin I:n ja II:n). Miten viimeisen lopparin jälkeen VOI edes olla tylsistynyt? Sehän on haastava ja niin naurettavan upea lopetus pelille, ettei mitään rajaa.

Arvostelut ovat toki aina mielipiteitä, mutta vain koska arvostelija itse ei välitä pelin syvällisyydestä tai lisäsisällöstä ei niitä pitäisi siltikään jättää pois arvostelusta ja lopullisesta arviosta. Nyt tämä arvostelu vaikuttaa vain sellaiselta "mä en tykkää täst suositust pelist X, miks muut tykkää?" tyyliseltä ininältä, mitä näkee foorumeilla. Nyt arvostelija valittaa peliä pinnallisuudesta, vaikka on itse todella pinnallinen eikä näe pintaa syvemmälle kuinka rikas, syvällinen ja pitkäikäinen peli Bayonetta on.

Ehdin pelaamaan ja nauttimaan sekä kiroilemaan tätä 10 kappaleeseen asti kunnes YLOD jätti pelin konsolini sisuksiin. Mitään varmuuskopioita ei ole joten alusta tämä on aloitettava kunhan joskus pelin ja konsolin jostain repäisen.

Ei haittaa, senverran loistavaa ajanvietettä tämä on, sormet puutuu kun yrittää vetää julmettuja komboja rahankiilto silmissä. Peli on meikäläiselle haastava normaalilla vaikeustasolla, mutta so what.

Aivan huikeeta huumoria ja komeaa grafiikkaa sekä taistelumekaniikka uppoaa meikäläiseen. Tässäkun ei ole kovinkaan paljon paina nappia kohdassa ö tai vitux män. Jos painat väärään aikaan ei tarvitse kovin pitkältä jatkaa, pointsit tästä.

Suosittelen kyllä peliä lämpimästi.

En itsekkään erityisemmin välittänyt pelistä vaan peli jäi pahasti kesken kun oli paljon mielenkiintoisempaakin pelattavaa odottamassa. Kai tuon joskus jaksaa vielä vetää...

Ihan V*tun kova peli, mutta vain jos pystyy sulattamaan pelin "japanilaisuuden". Itse en tuohon pystynyt, eikä ilmeisesti Yargo:kaan.

Tää on varmaankin niitä pelejä joita joko vihaa tai rakastaa. Sikäli osuva arvostelukin. Itse ihmettelin ensimmäiset kaksi kenttää miksi tällaista p***aa on kehuttu niin paljon, kunnes vähän myöhemmin mättämisen ilo alkoi maistua.

Tämähän on eräänlainen Devil May Cryn ja God Of Warin risteytys. Pidin mätöstä mutta välivideot olen skipannut, huono merkki koska paljon muutahan peli ei tarjoakkaan. Mutta en vaan jaksa välivideoiden keskinkertaista höpinää.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi