Strategiapelejä ei tavallisesti saatella konsolimaailmaan hurraahuudoin. Silti jo GBA:n Advance Wars näytti miten homma hoidetaan tyylillä. PSP:n tarjontaan ei montaa varteenotettavaa strategiapeliä ole ilmestynyt, mutta yksi on jäänyt monilta huomaamatta. Field Commander hiipi kauppoihin vuoden 2006 loppupuolella, mutta on edelleen yhtä rautainen paketti kuin julkaisunsa aikoihin.

Vuoropohjainen strategia kunniaan

Field Commander on vuoropohjainen kevytstrategia, joka luottaa umpimilitaristiseen tyyliinsä alusta loppuun. Pelaaja ohjastaa ATLAS-nimisen organisaation joukkoja, käyden sotaa terrorismia vastaan. Arkkivihollisena ATLASilla on salamyhkäinen varjovaltio, jonka toimintamalliin kuuluu kaikkea kidnappauksista kiristyksiin. Hyvän ja pahan perusasettelu on kuin suoraan Command & Conquerista ja tätä kamppailua selvitellään läpi 30 tehtävän mittaisen yksinpelikampanjan.

Myös monessa muussa asiassa Field Commander kumartaa uskollisesti sukunsa vanhemmille edustajille. Tavoitteet ovat useimmiten yksinkertaisia, ja tehtävän voittoon riittää yleensä tietyn kohteen valtaaminen tai yksinkertaisemmin kaikkien alueen vihollisten tuhoaminen. Hyvin usein jälkimmäinen vaihtoehto toimii tappavan tehokkaasti.

Taistelut käydään suhteellisen pienellä ruutuihin jaetulla kartalla. Vaikka koko vaikuttaa alkuun pieneltä, osoittautui se riittävän suureksi ympäristöksi tämän kokoluokan kamppailuille. Kartoilla on metsien ja vesistöjen lisäksi myös korkeuseroja, joilla on taktista merkitystä. Talouspuoli hoidetaan hallitsemalla kartalle sijoitettuja rakennuksia kuten pieniä kaupunkeja. Jokaisesta rakennuksesta tulee aina vuoron alussa tietty summa rahaa tilille ja mitä tuhlaamalla saa luonnollisesti kasvatettua armeijansa. Rakennuksia ei pääse itse rakentamaan, eli niillä eväillä on pärjättävä joita peli kunkin tehtävän alussa antaa. Kun yksiköiden tuotantolaitoksia on rajatusti, saa vihollisen riisuttua aseista hieman liiankin tehokkaasti nämä valtaamalla.

Yksiköitä on mukana paljon ja ne tuntuvat sopivasti erilaisilta. Ja mikä parasta, kaikille löytyy käyttöä. Mukana on luonnollisesti kaikki tavalliset joukot jalkaväestä panssarivaunuihin sekä taisteluhelikoptereista sukellusveneisiin, mutta pelinkehittäjillä on pysynyt järki matkassa mukana. Kun yksiköiden välillä on selvästi eroa, on pelaaja aina tietoinen kunkin yksikön vahvuuksista ja heikkouksista.

Pientä maustetta taisteluihin tuovat osastot, joilla eri osapuolet taisteluun lähtevät. Osastoilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, minkä lisäksi ne omaavat erikoiskykyjä, joilla parhaimmillaan voi kääntää koko taistelun voitoksi. Monipuolista taktikointia ei eri osastoilla pääse toteuttamaan, mutta usein lopputulosta helpottaa, jos osaa valjastaa tehtävään ja omaan pelityyliin sopivat joukot käyttöönsä.

Moninpeli parasta A-luokkaa

Vaikka Field Commanderin yksinpelikampanja on jo yksissään riittävä syy pelin hankinnalle, on moninpeliosuus toteutettu tavalla joka saa muut PSP-pelit näyttämään amatöörituotoksilta. Vaikka moninpeli onnistuukin vain kahden pelaajan voimin, on pelin toteutuksen käyttöön valjastettu kaikki mahdolliset tekniset keinot. Pelaaminen onnistuu vuorotellen samalla konsolilla, lähiverkossa sekä verkon välityksellä. Kun mukaan on saatu vielä tehtäväeditori, on Field Commander kuin tehty moninpeliä varten.

Ulkoasunsa puolesta Field Commander on selkeä, mutta ilme on hyvin karua. Pelaamista haittaavia grafiikkaongelmia on kuitenkin vain vähän. Suuremmissa taisteluissa esiintyvät ruudunpäivitysongelmat voi pelin vuoropohjaisuuden ansiosta antaa pitkälti anteeksi. Teknisesti peli on perusteellisen yksinkertainen ja tekemisessä on keskitytty olennaiseen. Silti esimerkiksi vapaasti pyöritettävän 3D-kartan merkitystä voi vain ihmetellä, pelin toimiessa mainiosti lukittuna vakioasetuksena olevaan isometriseen kamerakulmaan. Äänipuolella ei ole tarjolla yllätyksiä. Taustalla pauhaa sotateemainen musiikki ja sotakoneista lähtevä pauke, mutta rehellisesti sanottuna peliä voi yhtä hyvin pelata ilman ääniäkin. Välivideoiden puuttuessa laadukkaalla ääninäyttelyllä on merkittävä rooli pelin tarinan kuljettamisessa ja tässä Field Commander onnistuu hyvin. Vaikka mukaan mahtuu läjäpäin latteuksia, on dialogi pääsääntöisesti varsin laadukasta.

Field Commanderin on hyvä strategianaksu PSP:lle, mutta täysin ongelmaton peli ei ole kyseessä. Strategiana se on hieman liian kevyt luottaessaan pitkälti massan voimaan hyökkäyksissä ja pelinä se toistaa itseään. Tekoäly ei osaa antaa riittävän kovaa vastusta. Se keskittyy liikaa turhien joukkojen rakentamiseen eikä hyödynnä usein ylivertaisia aloitusasemiaan. PSP:n tarjonnassa Field Commander on kuitenkin selkeästi erilainen ja kaikin puolin nautittava peli. Taskustrategistien ajanvietteeksi peliä on enemmän kuin helppo suositella. Mikäli olet siis Field Commanderin aikaisemmin ohittanut, nyt on hyvä aika lukita peli tähtäimeensä.