Super Nintendolle alunperin julkaistu Final Fight oli yksi tunnetuimmista Nintendon ulkopuolelta tulleista SNES-peleistä, sillä FF oli Capcomin käsialaa. Nyt, Capcom tuo legendaarisen Super Nintendo-version Game Boy Advancelle muutamalla pienellä muutoksella varustettuna Final Fight One-nimen alla. Onko vanhasta mättöpelistä enää mihinkään?
Pelattavuudeltaan Final Fight One on äärimmäisen yksinkertainen. Pelaaja valitsee yhden kolmesta pelihahmosta (lisää voi saada salahahmoina myöhemmin) ja hyökkää The City-nimiseen kaupunkiin aiheuttamaan hävikkiä. Vastaan heitetään jatkuvalla syötöllä uusia vihollisia ja pelaajan tehtävänä on yksinkertaisesti raivata kaikki tieltään hakkaamalla silmittömästi. Yksinkertainen ja erittäin käytetty idea, mutta jollain ihmeen tavalla se iskee edelleen yli vuosikymmen myöhemmin. Pelattavuus on klassista tavaraa, eikä sitä ole menty muuttamaan SNES-versiosta, mikä on oiva lisäbonus.
Visuaalisesti luvassa on samaa tavaraa SNES-versiosta ja peli on käännetty graafisesti suoraan viimeistä animaatiota myöten. Grafiikka näyttää kuitenkin erittäin hyvältä käsikonsolinäytöltä katseltuna, eikä sen vanha ja kenties monen mielestä vanhentunut ulkonäkö ainakaan minua haittaa tippaakaan.
Äänipuoli on varsin kaksijakoinen. Musiikki ei suuremmin nostata kovinkaan suuria tunteita ja on lähinnä vain taustalla mielellään mahdollisimman hiljaa soivan pimputuksen roolissa. Efektipuoli on sensijaan komeaa kuultavaa ja iskut sekä muut sekoilut tulevat varmasti hyvin esille.
Final Fight tai sen lajityyppiä edustavat pelit eivät ole ikinä olleet kovinkaan pitkäkestoisia, eikä One-versio ole suinkaan poikkeus. FFO sisältää vain muutaman kentän, joskin mukana on muutama salahahmo sekä sala-alueita ja bonuksia, mutta pitkäkestoisuudesta ei ole syytä puhua. Lyhyen nautinnon korvaa kuitenkin hieno moninpeli ja se, että yksinpeliä jaksaa pelata vaikka kuinka kauan putkeen sen addiktiivisuuden takia. Ja tämä jos mikä on hyvän pelin merkki.
Kokonaisuutena, Final Fight One oli ainakin minulle erittäin mieluinen yllätys ja kerrassaan erinomainen käännös vanhasta SNES-klassikosta. Vaikka peli onkin lyhyehkön puoleinen ja kuitenkin periaatteessa se sama Super Nintendolla jo nähty versio, ainakin minusta se ansaitsee edelleen klassikkoleiman.
