Gears of War

Veri voitelee moottorisahan, asenne voittaa kaiken pahan

Ennakkoon sitä ei olisi uskonut. Tuskin ketään voi syyttää turhasta epäilystä, kun Unreal-sinkohipastaan tunnettu Epic Games ryhtyi tekemään taktista yksinpeliräiskintää. Samoja tasoja kierrättäneet peliesittelytkin loivat vain mielikuvan vaihtelun puutteesta. Sitten peli valmistui, kehut levisivät ja yllättäen mitäänsanomattomuudesta olikin tullut joulun puhutuin toimintapeliuutuus.

Kerrankin voi sanoa, ettei kohu ole syntynyt tyhjästä. Gears of Warin äijämäisen vetovoiman käsittää vasta pelaamalla peliä. Halon tavoin se ei missään vaiheessa riko lajityyppinsä kaavoja, vaan keskittyy tekemään pienet asiat paremmin kuin muut. Eräs loistoesimerkki suunnittelusta on aktiivilatausjärjestelmä: napinpainalluksen ajoituksesta riippuen sillä voi joko nopeuttaa aseen latausta tai vetää mutkansa jumiin. Kesken vyörytyksen jälkimmäinen lopputulos voi saada aikaan miellyttävän paniikinpoikasen.

Gears of Warin taistelut käydään siirtokuntaplaneetta Seralla. Kovanaama Marcus Fenixin saappaisiin hyppäävän pelaajan on tarkoitus ratkaista ihmisten ja maan sisuksista nousevien Locust-hirviöiden sota puolentoista vuorokauden ajanjaksolla. Köykäinen tarina kiidättää tapahtumia paikasta toiseen sellaista tahtia, ettei kyllästymään pääse missään vaiheessa. Alun harmaista kaupunkimaisemista kuljetaan vaaroja täynnä olevaan yöhön, laskeudutaan maan alle, piipahdetaan Fenixin kartanossa ja lopuksi hypätään junan kyytiin. Mukana on myös muutama pomovastus, jotka on syystäkin pidetty julkisuudelta salassa.

Valtaosa peliajasta kuluu kuitenkin Locust-joukkojen erilaisia rivisotilaita niitatessa. Gears of War poikkeaa useimmista futuristisista räiskinnöistä pakottamalla pelaajan suojautumaan vihollistulelta. Rambot ammutaan nopeasti alas jo helpoimmalla vaikeustasolla. Oikea tapa pelata on siirtyä suojaan, tulittaa joko sokkona tai pikaisesti tähdäten ja rynnätä uuteen suojaan. Pelin kolmannen persoonan kamera tyylikkäästi korostaa muurilta toiselle syöksyviä hahmoja. Adrenaliinin kuohu ja ruudinmaku ovat todellisempia kuin monissa realistisiksi väitetyissä sotapeleissä.

Myös viholliset osaavat hyödyntää suojaa, minkä vuoksi joidenkin pesäkkeiden puhdistaminen on erittäin vaikeaa kiertämättä sivustaan. Harmittavasti Marcuksen mukana kulkevien joukkuetovereiden hoksottimet eivät ole aina paikallaan. Tekoälykaverit tuppaavat hyökkäämään turhan innokkaasti. Edes pelin rajoittunut käskytysjärjestelmä ei tunnu pelastavan tovereita jatkuvalta haavoittumiselta. Onneksi taistelukohtaukset on selkeästi rytmitetty ja tilanteen rauhoituttua kaveritkin nousevat jälleen jaloilleen.

Lievistä tekoälyongelmista johtuen kampanja on hauskimmillaan toisen pelaajan kanssa koettuna. Yhteistyömoninpeli on upotettu saumattomasti yksinpeliin, ja se toimii niin jaetulla ruudulla kuin verkossakin. Kahdestaan taistellessa taktikointimahdollisuudet moninkertaistuvat, sillä toinen voi aina tarjota suojatulta toisen etenemiselle. Pelin Call of Duty 2 -tyyppisen energiasysteemin ansiosta haavat paranevat suojassa lymyillessä ja jokaiseen syöksyyn voi lähteä täydellä energiamäärällä. Jopa kaatuneen kaverin saa elvytettyä täysiin voimiinsa nappia painamalla. Yhteistyömoninpeli helpottaakin kampanjaa tuntuvasti. Läpihuutojuttu Gears of War ei silti ole.

Kovaa sodankäyntiä myös vastakkain

Gears of Warista ei ole koskaan puhuttu moninpeliräiskintänä. Senpä vuoksi on yllättävää, miten hauskaa pelaaminen vastakkain on. Vaikka mukana ei ole kuin kolme joukkuepohjaista deathmatch-pelimuotoa, kymmenen pienehköä karttaa ja maksimissaan neljä pelaajaa kummallakin puolella, kokemus on aina hiostavan jännittävä. Merkittävä osa pelin hyveistä on yhteydessä tarkoin suunniteltuun ja tasapainotettuun asevalikoimaan. Kranaattien ja pistoolin lisäksi pelaaja saa mukaansa vain kaksi isoa asetta. Mikään mutka ei ole tarpeeton, mutta jokaisella on yksilölliset heikkoutensa. Niinpä on tärkeää, että ryhmä puhaltaa yhteen hiileen. Tiiviisti toisiaan suojaava ja eri aseita oikein hyödyntävä joukkue voittaa aina.

Pelin Xbox Live -toteutus ei ole kuitenkaan säästynyt rypyiltä. Pelinhaku on suoraan sanottuna aataminaikaista, eikä esimerkiksi karttakiertoa voi muokata perustamatta uutta serveriä. Lisäksi ylläpitäjä voi suutuspäissään päättää muidenkin ottelun poistumalla pelistä. Ongelmaksi vanhanaikaisuus muodostuu tulostauluihin vaikuttavissa rankatuissa peleissä, joissa väärinkäytökset ovat arkipäivää. Pelissä voi luoda myös yksityisen serverin kaveriporukalle, mutta sitä ei saa ranking-seurannan piiriin.

Muilta osin Epic Gamesin käyttämä tekniikka on korkeinta mahdollista laatua. Mikään muu peli ei ole koskaan aikaisemmin loihtinut yhtä uskottavasti taistelun runtelemia ulko- ja sisätiloja kuin Gears of War. Visuaalisilla tehosteilla on onnistuttu vaikuttamaan myös pelituntumaan, sillä jykevästi paukkuvat aseet todella näyttävät repivän vihollisia kilon paloiksi, vaikka hahmot tavanomaista enemmän kuritusta kestävätkin. Ainoastaan katoavat ruumiit, lievät hidastelut ja harvat dialogin kömmähdykset herättävät todellisuuteen. Ne on kuitenkin helppo antaa anteeksi, kun valta-osan ajastaan Gears of War kävisi yliampuvasta tavoitevideosta.

Lopulta pelin pahin puute on sisällön määrä. Kampanjan läpäisee helposti alle 10 tunnissa, eikä moninpelikään kestä kulutusta loputtomasti ilman päivityksiä. Erityisesti hahmojen ja planeetan taustoista olisi toivonut kerrottavan sivuhuomautuksia laajemmin. Gears of Warin tarina syntyy mieleenpainuvista hetkistä pelissä – ei sanoista käsikirjoituksessa. Samalla kokemus jää kuitenkin juurettomaksi ja Epic Gamesin tikka kaartaa hivenen napakympistä sivuun.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi