FL:n LAN-miitti

Joskus kauan sitten, kun lanitus oli ensi kertaa edessä

Ensimmäinen LAN-miittimme ajoittui vuoden 2006 lopulle. Tuolloin ensimmäinen Guitar Hero piirtyi ensi kertaa verkkokalvojen eteen, ja ihan ensimmäinen Gears of War vangitsi uutuuden upeudellaan paatuneimmankin PlayStation-pelurin, eli allekirjoittaneen huomion.

Saimme mahdollisuuden relles... siis lanittaa koko viikonlopun ajan tiloissa, joka heltisi suhteiden kautta haltuumme. Porukkaa oli mukavasti paikalla, sillä toistakymmentä peliporukkaamme kuuluvaa äijää ja nuorempaa peluria saapui paikalle. Nuorin osanottaja oli varautunut laatikollisella pillimehua, kun taas osalla oli saunaoluet mukana. Allekirjoittanut ja muut keski-ikää lähestyvät nörtit keskittyivät enimmäkseen pelaamiseen, sen minkä aivojensa väsymykseltä jaksoivat aina yön pikkutunneille asti.

Meitä kaikkia yhdisti edelleen jo vuosia nettipelien suosion huipulla keikkunut Socom 2: U.S. Navy Seals, joka toimi luonnollisesti viikonlopun pääpelinä. Porukkaan kuuluva insinöörinplanttumme rupesi ensi töikseen rakentamaan 24-paikkaisen hubin avulla yhteyttä lukuisten pelikoneiden välille lanien aikaansaamiseksi, ja muut keskittyivät purkamaan pelikonekavalkadiaan sekä putkitelkkareitaan, jotka olivat tuohon aikaan vielä enemmistöä. Virittelipä joku pöydälle jopa videotykin, josta ihailtiin online-puolen menoa illan mittaan.

Kirjava poppoomme oli raahannut paikalle enimmäkseen PlayStation kakkosia ja pari PC:tä, mutta yhdellä osallistujalla oli mukanaan myös uunituore Xbox 360. Socom 2:ta pelattiin luonnollisesti eniten, mutta illan aikana nähtiin muun muassa Command & Conquer: Red Alert 2, Socom 3: U.S. Navy Seals, jo mainitut Guitar Hero ykkönen sekä Gears of War. Pelailipa joku myös vanhempaa The Getaway -peliä vuodelta 2002 ja myös saman ajan TimeSplitters 2 innosti vielä jotakuta.

Illan aikana rummutettiin luonnollisesti suomalaisia pelureita paikalle KonsoliFINin foorumeiden kautta, ja Socom 2:n suomihuoneet kukoistivat viikonlopun aikana useaan kertaan. Harrastimme pelin sisällä pientä kujeilua, sillä vastapuolen pelureiden sekaan ujutettiin myyriä kertomaan vihollisten olinpaikat. Oli siinä naurussa pitelemistä, kun totuus kerrottiin pelin aulassa jälkikäteen muutaman keskiketterän jälkeen.

Kun uusi vie pelurin mennessään

Guitar Heron kokeileminen ensi kertaa oli elämys, huterasta kitaramotoriikastani huolimatta. Hädin tuskin osuin nuotteihin easy-tasolla, eikä mediumilla ollut toivoakaan saada hiemankaan nopeampia renkutuksia maaliin asti. Kuulin pelin julkaistun jo vuosi takaperin, ja vieressäni ollut PlayStation-maahantuojan edustaja kertoi innoissaan pelistä ummet ja lammet. Vaikka en osannutkaan, niin olin vakuuttunut. Halusin ehdottomasti omakseni kyseisen virtuaalikitaraihmeen, ja pakkohan se oli silloin opetella aina expert-tasoa myöten. Ostopäätöstä jouduttivat mitä suurimmassa määrin pelin biisivalinnat, jotka kolahtivat suurelta osin omaan musiikkimakuun.

Viikonloppu on kuitenkin lyhyt aika, joten irtauduin kitaroinnin parista varsin mielelläni kokeilemaan Gears of Waria, kun porukkamme nuorin jäsen kaipasi co-op-aisaparia pelin pariin. Ampumapelit ovat aina olleet se kiinnostavin juttu kaikista mahdollisista genreistä, joten elämys oli huikaiseva heti alusta asti. Raavaiden hahmojen reipas rynniminen suojasta toiseen, räväkät ampumavälikohtaukset ja ne pelottavat varjot tappavine vihollisineen tekivät vaikutuksen. En edes tiennyt pelin olevan ultravaikealla tasolla, yritin vain urheasti selviytyä hengissä pelikaverini kanssa.

Vaikka tapahtuneesta on jo lähemmäs 14 vuotta aikaa, niin muistan vieläkin Sonyn maahantuojan edustajan (ja hyvän pelikaverimme) huudon huoneen toiselta puolelta: "Siellä ne petturit pelaa!" – aikaa oli nimittäin kulunut jo useita tunteja. Kokemus Gearsin parissa oli vain niin huikea. Kaksi ampumapelien spesialistia samalla koneella ja periksi ei anneta -asenne oli eittämättömän kova yhdistelmä. Lopulta jouduimme kuitenkin luovuttamaan, sillä eräs isompi aukea tuntui lähes mahdottomalta. Vihollisia riitti loputtomiin, ja lukuisista yrityksistä huolimatta ei lopullista palkintoa herunut. Tuolloin kysyin ensi kerran valittua vaikeustasoa ja joku totesi taustalta "joo, tää on se ultrahard, kaikkein vaikein!". Enpä ihmetellyt.

Samoissa tiloissa tuli järjestettyä toinenkin vastaavanlainen tapaaminen, kivaa oli molemmilla kerroilla. Kolmas ei sen sijaan enää onnistunut, mutta yksityiskohtia en kehtaa kertoa. Liiasta nörtteilystä se ei kuitenkaan johtunut. Kivoja muistoja joka tapauksessa.

Kommentit

Kuten kuvasta näkyy, elettiin vielä kuvaputken aikaa. Näiden, jopa 50 Kg järkäleiden rahtaaminen ei ollut aivan yksinkertainen asia, mutta palkitsevuus sitten kun kaikki on kytketty oli sitäkin suurempi. Nyt päästään helpommalla, eikä aina tarvitse edes televisiota viedä kun monitorit ovat samalla liitännällä. Kainalossa kulkevat pelikonsoli ja näyttö. 

Näitäkin laneja oli edeltänyt jo parin vuoden yhteiset pelit SOCOM 1 ja 2:n parissa. Siellä vallinnut suomalaisten pelaajien välinen yhteisöllisyys, kantoi aina kattotilan kokoushuoneen, saunan ja terassin yhdistelmälle asti. Eikä tämäkään vuoden 2006 lani ollut ainutkertainen, sama toistettiin Assembly Summerissa. Myöhempinä vuosina useaan kertaan, milloin oltiin kolmella pöytärivillä kahden auton tallissa, milloin pimeässä jäähallissa keskellä parhainta kesää.

Yhä vieläkin on tarvetta kokoontua yhteen pelaamaan. Ajan kanssa tiet lähtevät eri suuntiin ja se yhteinen nimittäjä jää historiaan. Mikä on se seuraava peli, joka kerää samanlaisen yhteisön kuin teki PlayStation 2 ja SOCOM 2 U. S. Navy SEALs?

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi