Infinite Undiscovery

Japanilaisen tri-Acen yksi perustajajäsen ja suunnitteluosaston ohjelmoija Yoshiharu Gotanda hehkutti aikoinaan, kuinka yhtiön uusin Infinite Undiscovery sisältää kymmenen vuoden ajalta ideoita, jotka on viimein mahdollista toteuttaa uuden raudan myötä. Samaan hengenvetoon Gotanda julisti pelinsä mullistavan roolipelaamisen konsolilla. Onkin kovin ironista, että ainoa fiba, jonka Infinite Undiscovery onnistuu välittämään on perinteinen vanhanaikaisuus.

Väärinymmärretty capellimestari

Kuten jokaiseen tunnolliseen JRPG:hen kuuluu, myös Infinite Undiscovery luottaa suureen seikkailuun tempautuvan nössöpojan voimaan. Tässä tapauksessa kyse on vankilaan lukitusta huilisti Capellista, jonka ilmeinen yhdennäköisyys vastarintajoukon ikoniksi muodostuneen Sigmundin kanssa on syypää nykyiseen asuinpaikkaan. Sekoitettuaan sellissä liruvan Capellin omaksi johtajakseen vapauttamaan tullut Aya nappaa vastahakoisen antisankarin mukaansa pelastamaan maailmaa jälleen pahuuden kynsistä. Tällä kertaa nuo tummanpuhuvat ilkiöperkeleet ovat ketjuttaneet kuun omiin tarkoituksiinsa, ja runsaslukuisen vastarintajoukkion tehtävä on katkaista kuuhun sidotut ketjut yhteisen hyvän vuoksi.

Infinite Undiscovery käynnistyy vähän turhankin rivakasti. Pelaaja on huomaamattaan tuhonnut jo valtaosan ketjuista ennen kuin peli tajuaa hidastaa vauhtia ja ryhtyy luomaan jännitteitä. Tarinankerronta ontuu muutenkin, sillä ilmeisesti koko ikänsä neljän seinän sisällä asuneelle Capellille joudutaan selittämään juurta jaksaen historiaa heti vankilapaosta lähtien. Ymmärrettävästi syyt ovat pelaajan upottamisessa pelimaailman sisään, mutta keinot siihen ovat väärät. Capellin totaalitietämättömyys kaiken suhteen on vain helppo tekosyy pelintekijöille ahtaa tarvittavat infopläjäykset pitkähköihin turinoihin sen sijaan, että tapahtumat selviäisivät hiljalleen pieniä palasia kooten esimerkiksi ihmisten kanssa käydyissä keskusteluissa. Toinen ääripää on epäselvän tiedon jakaminen, mikä saattaa jumittaa pelin pitkäksi aikaa samaan paikkaan. Allekirjoittanut vietti pitkän tovin sademetsää pitkin poikin samoillessa ja jokaista koloa nuohotessa, kun ennen etenemisen estävänä muurina tunnetuksi tullut usva toimikin tässä nimenomaisessa tapauksessa eripuolille metsää siirtävänä teleportterina – ja asian todellinen laita selvisi vasta Internetin kätköjä selaillessa.

Juoni on palasiltaan tavanomaista ja yllätyksetöntä huttua. Capell on hahmona stereotyyppisestä inisijästä huolimatta rehellisen aitoa tavaraa ja täten myös mielenkiintoinen päähahmo seurattavaksi. Hahmokemiat toimivat muutenkin erinomaisesti etenkin pelin jälkipuoliskolla, jolloin tarina saa hieman ryhtiä kerrontaansa. tri-Acella on ilmeisesti ollut kuitenkin vaikeuksia karsia kymmenvuotisista muistelmistaan vähemmän tärkeitä kohtia pois, sillä peli paisuu varsinkin hahmogallerialtaan järjettömän suureksi. 18-päinen pelattavien hahmojen joukko jää suurilta osin statistin virkaan, eikä puolellakaan tunnu olevan minkäänlaista tekemistä juonen kanssa. Lisäksi mukaan on mahtunut tukku vienoja typeryyksiä, jotka ovat osin käsikirjoituksen ja osittain hiljalleen monipuolistuvan pelimekaniikan syytä. Esimerkiksi loppupuoliskolla havaittavan kuusateen altistumisen vaikutukset pelihahmoihin tulevat voimaan vasta kun asia on käsitelty juonen vaatimassa paikassa, vaikka kultaisessa suihkussa on tarvottu jo pidemmän aikaa ennen selontekoa.

Perinteitä noudattaen

Genrensä tunteville Infinite Undiscovery ei tarjoa yllätyksiä. Pelihahmot talsivat vaihtelevan maaston lävitse etsimässä seuraavaa ketjua tuhottavaksi ja kurmottavat siinä ohella kilokaupalla erilaisia vihollisia manalan maille. Toisin kuin JRPG:ssä yleensä, eivät taistelut ilmesty tyhjästä. Viholliset on ripoteltu pitkin pitäjää, ja näitä vastaan taistellaan reaaliaikaisesti ilman erillistä toimintatilaa. Pelimekaniikka on hyvin yksinkertainen. Oikealla liipaisimella vedetään miekka huotrasta, jonka jälkeen A- ja B-napeilla hoituvat perus- ja erikoislyönnit, joita yhdistelemällä pelaajalla on tasan kolme erilaista komboa käytettävänä. Erillistä puolustustoimintoa ei ole lainkaan, ja ainoastaan oikealla liipaisimella oikea-aikaisesti painaessa vastustaja lamaantuu hetkeksi. Asiaa hankaloittavat helposti efekteihin hukkuvat taistelut sekä usein toiminnassa diashow’ksi laskeva ruudunpäivitys. X-napilla Capell alkaa soittaa huilua, johon on mahdollista linkittää eri ominaisuuksia nostavia sointuja. Todellisesti hyödyllisiä on vain muutama, eivätkä ne liity taisteluihin lainkaan.

Mielenkiintoista poikkeavuutta suurimpaan osaan genren peleistä tuo valikkotilan pysähtymättömyys. Back-napilla avautuva varustenäkymä ei siirrä pelaajaa limboon, vaan maailma jatkaa elämistä varusteiden vaihdon ja muun oheistoiminnan ajan. Systeemi toimii siihen asti hyvin, kunnes pelaaja on yksin joko muiden kuoltua tai juonen vaatiman episodin ajan. Tavallisesti Y-näppäimellä pyydetty parannus koko tiimille toimii moitteetta, mutta henkiinherättämisloitsujen ja elinvoimaa parantavien juomien etsiminen parin valikon taakse kätkettynä keskellä vihollislaumaa johtaa usein turhauttaviin kuolemiin. Pienoisena ärsyttävyytenä myös tallennus/lataus/lopetus-vaihtoehdot sisältävää valikkoa ei luonnollisesti voi aukaista kuolleena, ja mikäli inventaariosta ei satu löytymään enää herätysputeleita uuteen nousuun, on hiljalleen tummuvan ruudun ja Game Over -tekstin odottelu tuskaisen hidasta.

Roolipelielementit käyvät ilmi tuttuun tapaan automaattisessa tasonnousussa sekä minimaalisessa vuorovaikutuksessa hahmokehitykseen. Tilastot ja kyvyt tulevat automaattisesti, mutta käytössä kullakin hahmolla voi olla ainoastaan kaksi taistelu- sekä Connect-taitoa. Jälkimmäiset ovat tietokoneen ohjastamille hahmoille tarkoitettuja ominaisuuksia, joita pelaaja voi käyttää hyväksi oikean olkanäppäimen avulla. Esimerkiksi Ayaan linkatessa yksi taidoista on neidon jousiammunnan vapaa hyödyntäminen, ja jättiläismäisen Gustav-karhun kanssa pääsee ratsastamaan. Connect on käytössä myös kaupungeissa, joissa asustavilta hahmoilta saattaa saada lisätietoa tai -tehtäviä eri hahmoilla jutellessa. Tasojen lisäksi aika kuluu hahmojen varustevalikoiman päivittämisessä, missä Infinite Undiscovery tekee aimo harppauksen muuhun genreen nähden. Kyse on ehkäpä maailman ainoasta RPG-pelistä, jossa rahat EIVÄT riitä missään vaiheessa peliä varustamaan koko tiimiä parhaimmilla mahdollisilla kamoilla – tosin asiaan vaikuttaa hulppea hahmogalleria. Lisäksi lähes jokaisella hahmolla on ominainen lisätaito, kuten kokkaus tai taonta, jonka avulla pystyy valmistamaan erilaisia tavaroita tai lumoamaan esineitä.

Tervasaaren kesäteatteri ylpeänä esittää

Audiovisuaalisena presentaationa tarkasteltaessa Infinite Undiscovery on hieman kaksipiippuinen kokemus. Kuvallinen anti ei missään vaiheessa valjasta Xbox 360:n todellisia tehoja, mutta ilme on joka tapauksessa positiivisen puolella hieman vanhahtavasta ulkoasusta huolimatta. Sen sijaan länsimaisia markkinoita varten tehty enkkudubbaus on huonompaa kuin kymmenvuotisten animesarjojen korvia raastavat rävellykset. Ylidramaattinen tulkinta ei sovi millään ilveellä ruudulla näkyvään tapahtumaan, minkä lisäksi huulisynkka on dubbauksesta johtuen auttamattoman pielessä. Jostain kummasta syystä osa välipätkistä on jätetty kokonaan puhumatta, mikä ei tosin karmaisevan ääninäyttelyn vuoksi ole lainkaan huono asia. Muulta osaltaan äänimaailma on onneksi kuunneltavaa nautinnollisia yksityiskohtia myöten, kuten unhearing-tilasta kärsiessä koko äänikentän kuuluminen ikään kuin kuplan lävitse. Samanlaisia piristäviä yksityiskohtia löytyy myös muistakin tehosteista, esimerkiksi hahmon ollessa sekaisin koko ruutu muuttuu usvamaiseksi, kontrollit sekoittuvat ja kohdelukitus häviää.

Infinite Undiscovery on perusilmeeltään ja olemukseltaan täysin identtinen niihin kymmeniin muihin jo ilmestyneisiin JRPG-peleihin. Genrensä tunteville peli tarjoaa negatiivisesta nillityksestäni huolimatta kohtalaisen menevää pelattavaa vajaaksi pariksi kymmeneksi tunniksi. Niin tavis- kuin RPG-pelaajille suositeltavampia vaihtoehtoja löytyy vaikkapa perinteet erinomaisesti valjastaneesta Lost Odysseysta. Infinite Undiscovery ei ole varsinaisesti huono peli, mutta mikään sen osa-alueista ei toimi niin suvereenisesti, että sitä pystyisi suosittelemaan muille kuin akuutista japsiropenälästä kärsiville pelaajille.