Kehittäjä Variable State on pieni brittiläinen indiejulkaisija, jonka riskinsietokyky on korkea. Seitsemässä vuodessa he ovat julkaisseet vain kaksi peliä: Vahvasti mielipiteitä jakaneen, täysin mykän ja davidlynchmäisen Virginian sekä uusimpana todella lontoolaisen kävelysimulaattoriseikkailun Last Stopin.
Kolme tarinaa yhden hinnalla
Juoni käynnistyy introlla, jossa nuorten raggarien pakoreissu metrossa päättyy yllättävän portaalin avautumiseen. Yksi heistä pakenee poliiseja oudon oven läpi, mutta toinen hannaa ja jää poliisien haaviin. Jotain mystistä on siis käynnissä Lontoossa, jossa tarina erikoisista tapahtumista kerrotaan kolmen päähenkilön näkökulmasta. Päähenkilöitä ovat keski-ikäinen yksinhuoltajaisä John Smith, turvallisuusalalla työskentelevä Meena Hughes sekä nuori opiskelija Donna Adeleke.
Kerronta rakentuu kuudesta episodista, joista jokainen sisältää yhden jakson kunkin päähenkilön näkökulmasta. Jaksot ovat vain 20 minuutin mittaisia, joten kokonaisuudessaan pelattavaa on kuutisen tuntia. Hahmot ovat mielenkiintoisella tavalla erilaisia henkilöitä, ja jokaisen tarina on teemaltaan sekä tunnelmaltaan erilainen.
Yksityisessä turvallisuuspalvelussa työskentelevän Meenan juoni on vakavimmasta päästä, sillä mukana on niin pettämistä kuin väkivaltaa. Donnan tarina on puoliromanttinen mysteeri, jossa nuorisoporukka jahtaa mysteerimiestä hieman Viisikko-sarjan hengessä. Johnin tarina taas on komedia, jossa hän päätyy vahingossa vaihtamaan ruumistaan nuoren Jack-naapurinsa kanssa. En varmasti paljasta liikoja kertomalla hahmojen tarinan kietoutuvan yhteen. Aivan hirveän kiharaisesta juonivyyhdistä ei ole kuitenkaan kyse, sillä päähenkilöt tapaavat toisensa vasta pidemmässä päätösepisodissa.
Kaikki vastaukset vievät Roomaan
Teknisesti kyseessä on kävelysimulaattori, joka sisältää vähäisen määrän melko helppoja minipelejä. Turhauttavia reaktiotestejä ei ole onneksi mukana, vaan kliksuttelu on kevyen kasuaalia. Sen sijaan käveleminen on turhauttavaa taikamuureja kohti juoksentelua. Iso osa turinoinnista ja tarinoinnista tapahtuu kävellessä, joten peli sisältää paljon turhaa täytetallustelua.
Keskustelu toimii perinteisellä kolmen vastausvaihtoehdon mallilla. Valitettavasti en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että vastauksilla olisi varsinaisesti mitään väliä. Ainakaan pienellä testailulla en onnistunut vaikuttamaan juoneen tai hahmojen keskinäisiin suhteisiin mitenkään edes törkeällä tylyttämisellä ja trollaamisella. Vaikka pelien suunnitelun taito onkin usein kontrolli-illuusion luomista, ei se tällä kertaa onnistu kovinkaan hyvin.
Poikkeuksellista glooriaa ansaitsevat hurmaavat ääninäyttelijät, joiden brittienglantia voisin kuunnella pidempäänkin. Myös graafisesti pehmeät värit ja riittävän luonteva liikkuvuus miellyttävät silmää. Valitettavasti näkymättömät muurit rajaavat jatkuvasti alueita.
Tarina kaipaa pelattavaa
Last Stop on vaikeasti arvosteltava julkaisu. Se sisältää riittävän mielenkiintoisen juonen, hyvin eläväisiä hahmoja, mutta samalla myös peliteknisiä vajaavaisuuksia. Toiminta on hyvin keskusteluvetoista, joten on hienoa, että tarjolla oleva dialogi on mielenkiintoista ja aitoa. Toisaalta pelaajalla ei ole kuitenkaan riittävästi kontrollia vastauksiin ja turinoinnin oheen on täytynyt kehittää melkoinen määrä kävelyä ja erilaista puuhastelua, jotta homma ei olisi pelkkää pöydän äärellä istuskelua.
Tahtoisin kovasti antaa pelille enemmän kuin kolme tähteä, sillä mysteeritarinana Last Stop on mielenkiintoinen. Hommassa on kuitenkin hieman samoja hyviä ja huonoja puolia kuin Controlissa: juoni ja maailma on varsin mielenkiintoista, mutta tönkköys ja pelitekniset ongelmat pudottavat mielenkiintoa pari pykälää.
Platinapelaajille kaikkien 35 saavutuksen kerääminen ei ole muuten kovinkaan vaikea homma, varsinkin kun episodeihin on mahdollista palata jälkikäteen. Sen sijaan muille tarjolla on vain mielenkiintoinen yliluonnollinen draama paketoituna peliksi. Variable State teki sen taas – mielenkiintoisen, mutta varmasti mielipiteitä jakavan indieseikkailun.