Huuruinen murhamysteeri ja pään sisäisiä ääniä

Virolaisen ZA/UM-yhtiön tekemä isometrinen roolipeli Disco Elysium saapui pelikauppoihin tutkan alta ja on yllättänyt kuluttajia loppuvuoden ajan yleisen positiivisesti. Tunnelmaltaan ankea pelimaailma pitää sisällään kekseliäitä ja tuoreelta tuntuvia mekaniikkoja, muttei varmasti ole aivan kaikkien kuppi teetä.

Vuosisadan krapula

Peli alkaa, kun pöhöttynyt päähahmomme herää sotkuisesta hostellihuoneestaan. Muisti on mennyt tyypillisessä roolipelihengessä täysin, ja varmaa on vain se, että viimeiset vuorokaudet ovat kuluneet vahvasti marinoituneena. Edes peilistä takaisin toljottava kasvokuva ei välttämättä onnistu herättämään muistikuvia.

Ensimmäinen tehtävä alkaa: Hahmon vaatteet on ripoteltu pitkin huonetta, ja ne täytyy kerätä ja pukea krapulaisen ihmisraunion ympärille. Kravatti on sotkeutunut kattotuulettimeen. On ensimmäisen kykytestin paikka. Ennen pelin alkua valitsemieni kykyjen perusteella minulla on 37% mahdollisuus saada kaulavaate hyppysiini. Kurotan kohti tuulettimessa pyörivää kangaspalaa. Nopat eivät ole puolellani, epäonnistun ja menetän pykälän hahmon elämänmittarista tämän satuttaessa itsensä kattotuulettimen siivekkeisiin. Riippuen alussa valitsemistani kyvyistä, olisin ihan hyvin voinut kuolla siihen paikkaan, ennen kuin sain edes housuja jalkaani. Kravatti saa jatkaa roikkumistaan.

Tämä on todella mukavasti toteutettu avaus. Jo ensimmäisen parin minuutin aikana teos näyttää kyntensä huumorillaan ja toteutustyylillään, ja tekee selväksi millaista pelattavaa on luvassa. Muistin menetys voi olla hieman kliseinen, mutta tekijät ovat onnistuneet toteuttamaan vanhan tempun omalla persoonallisella tavallaan.
Päihdehuuruinen sankarimme horjuu ulos huoneestaan kenkä toisessa jalassa, sukka toisessa ja paita jotenkuten vartalonsa ympärille käärittynä. Pian selviää, että pelihahmo on poliisietsivä, joka on vajaan viikon päivät keskittynyt tappamaan aivosolujaan hostellin baarin puolella sillä aikaa, kun takapihan puussa kaulastaan kuolleena roikkunut työtehtävä ihmisruumiin muodossa on saanut odotella. Seikkailu voi alkaa.

Taidoissa tuoruuden tunnetta

Millainen etsivä sinä haluaisit olla? Pelihahmon kyvyt on lajiteltu neljään eri kategoriaan: älykkyyteen, psyykkeeseen, fyysiseen kuntoon ja motoriikkaan. Jokaisessa kategoriassa on kuusi kykyä, joita pelaaja voi pisteillään petrata. Älykkyysosiosta löytyy taitoja kuten yleinen tietämys, logiikka tai visuaalinen laskelmointi. Fysiikka taas pitää sisällään mahdollisuuksia uhkailla kuulusteltavia ja suorittaa fyysisesti haastavia temppuja, kuten katolta toiselle hyppäämistä tai väkivallan käyttämistä. Motoriikkaan kuuluu esimerkiksi tarkkasilmäisyys ja reaktionopeus. Se, miten auktoriteettinen osaat olla, kuinka hyvin tunnet poliisien tavat tai oletko hyvä manipuloimaan ihmisiä, ovat taas esimerkkejä psyykkeen puolelta.
Nämä kyvyt eivät ole vain kykyjä, ne ovat osa sankarimme psyykettä. Pelin edetessä valitsemasi kyvyt alkavat jutella päähahmon pään sisällä. Ne käyvät keskenään keskusteluja nähdessään pelin tapahtumat eri näkökulmista. Esimerkiksi fyysinen ja maskuliininen puoli on usein ristiriidassa psyykkisen ja unelmoivan puolen kanssa. Tämä on mahtava keksintö, joka luo hahmoon tuoreelta tuntuvaa persoonallisuutta. Päähahmon psyykkeen pettäminen pelin aikana on täysin mahdollista, ja mikäli näin käy, hulluuteen uppoaminen ei ole ikinä tuntunut yhtä mielenkiintoiselta ja hauskalta. Näin ollen täytyy myös miettiä, kuinka paljon pisteitä laitat kykyihisi, koska mikäli jokin puoli pelihahmon aivoista pääsee liian voimakkaaksi, voi se johtaa siihen, ettet enää hallitsekaan joitain tilanteita haluamallasi tavalla! Tyypillisesti roolipeleissä taitoja maksimoimalla pelaaja voi kehittää hahmostaan puolijumalan, mutta edellä mainittu systeemi torjuu tämän vanhan sudenkuopan tehokkaasti.
Se, mihin kykyihin päätät panostaa, vaikuttaa suoraan siihen, miten peli esittää itsensä. Jos panostat motoriikkaan, huomaat roolipelaavasi täysin erilaista hahmoa kuin jos panostaisit vaikkapa älykkyyteen. Psyykkiseltä puolelta löytyvä, David Lynchin elokuvan mukaan nimetty Inland Empire -kyky pohjaa mielikuvitukseen, ja mahdollistaa jopa keskustelun kuolleiden ihmisten sekä joidenkin esineiden kanssa.

Vahvaa persoonallisuutta ja pöytäroolipelien henkeä

Disco Elysiumissa kaikenlainen kanssakäyminen hahmojen tai maailman kanssa tapahtuu kykytesteillä. Mitä enemmän pisteitä sinulla on jossain kyvyssä, sitä suurempi prosentuaalinen mahdollisuus sinulla on onnistua testissä. Testin aikana pelin heittämä virtuaalinen noppa määrää onnistutko aikeessasi. Epäonnistuminen on tässä maailmassa aina vaihtoehto, eikä sitä kannata missään nimessä pelätä: Epäonnistuminen tarkoittaa vain sitä, että sinun tulee keksiä toisenlainen lähestymistapa kyseiseen asiaan, ja tämä voi monesti olla hauskempaa, kuin testissä onnistuminen. Pelissä ei esimerkiksi ole ollenkaan taistelusysteemiä, vaan jos tahdot vetää jotain tielläsi seisovaa körilästä turpiin, panostuksesi sopivaan kykyyn ja pelin arpakuutio määrittelevät, onnistutko tässä tavoitteessa.
Kykyjen lisäksi pelistä löytyy erilaisia aatteita, joita pelaaja voi lisätä ajatuksenvirtaansa. Esimerkiksi pelin alkupuolella sankarimme saattaa saada päähänsä, että hän onkin rokkitähti tai sankarikyttä! Tästä syntyy ajatus, jonka voit vapaasti lisätä hahmon päähän, mikäli tahdot. Kun hahmo on sisäistänyt ajatuksen loppuun asti, uskoo hän vilpittömästi olevansa rokkitähti, ja tämä taas vaikuttaa sisäiseen dialogiisi ja hahmon eleisiin. Tällaisia ajatuksia löytyy pelistä paljon ja niihin kuuluu esimerkiksi rasistisia aatteita tai kommunismin ihailua. Aatteen voi jälkeen päin hylätä hahmon päästä, mutta tämä vaatii yhden kykypisteen uhraamista. Hahmolla voi olla käytössään useita aatteita samanaikaisesti.

Sotkuinen, mutta musikaalinen maailma

Disco Elysiumin yleisilme on koottu digitaalisista maalauksista, joissa on käytetty paljon epäpuhtaan tuntuisia värisekoituksia. Värimaailma on kaksiteräinen miekka: Toisaalta se ruokkii hyvin maailman ankeutta ja krapulaisen päähahmon sielunmaisemaa, mutta toisaalta tuntuu monesti luotaantyöntävältä. Tämä ei ole niitä pelejä, joiden visuaalista ilmettä jäisi ihastelemaan usein ja pitkäksi aikaa. Erilaisia harmaan sävyjä käytetään paljon ja osa niistä tuntuu puhtaammilta ja jotkut likaisemmilta. Patsaiden, rakennusten ja raunioiden sommittelu on kuitenkin hyvin onnistunutta. Hahmosuunnittelussa ja kasvokuvissa maalaustyyli pääsee taas kiistatta oikeuksiinsa. Jokainen hahmo näyttää persoonalliselta, ilmeikkäältä ja elävältä.
Ääninäyttely teoksessa on hyvin vaihtelevaa, mutta yleisesti keskitasoa tai sen alapuolelta. Osa äänistä toimii aivan hyvin, jotkut taas on selvästi äänitetty eri olosuhteissa. Joidenkin puheosioiden äänenlaatu kuulostaa siltä, kuin ne olisi äänitetty studion WC-tiloissa. Mutta ottaen huomioon pelin budjetin ja pöytäroolipelimallin, pitäisi kai nostaa hattua sille, että pelissä on ääninäyttelyä lainkaan. Suurin osa dialogista toimiikin tekstitettynä. Pelin musiikki taas soljuu yleisesti todella mahtavasti ja onnistuu kuulostamaan yhtä aikaa apealta ja jylhältä.
Peleissä, joissa luettavaa tekstiä on paljon, tekstiasu on tietysti tärkeää. Se, miten teksti on jaoteltu ja kuinka mehevää ja persoonallista sen sisältö on, ovat hyvin ratkaisevia tekijöitä. Disco Elysiumin kirjoitustyyli on helppolukuista ja onnistuu pitämään vallassaan. Juonenkäänteet esitetään hienolla noir-tyylillä ja mukaan lisätään paljon pikimustaa huumoria sävyttämään ankeaa maailmaa. Parhaat palat irtoavat päähahmon pään sisällä käydyistä kykyjen välisistä dialogeista.

Disco Elysiumissa tunkkainen grafiikka- ja ääninäyttelymaailma hieman tahmeuttavat peli-intoa: suurimman osan ajasta pelaaja kuitenkin kävelee ilottomissa maisemissa ja juttelee ihmisten kanssa. Mukava kirjoitustyyli ja mielenkiintoiset pelimekanismit kuitenkin ruokkivat kokemusta. Peliä ei välttämättä voi suositella kaikille ja sen sisälle pääsemiseen vaaditaan sopivaa mielentilaa, mutta uskon samalla, että monille tämä tuotos on todellinen helmi.

Kirjaudu kommentoidaksesi