The King Of Route 66

”Mä oon rekkamies, oon, hitto soikoon”

Aiheena peli rekkamiehenä olemisesta kuulostaa hieman epäilyttävältä. Ammattikuntahan on kuuluisa pitkistä öistään ratissa, jotka eivät loista monipuolisuudellaan. Tästä huolimatta Sega on tarttunut jälleen aiheeseen surkean vastaanoton saaneen 18 Wheeler American Pro Truckerin jälkeen. Taaskaan emme voi puhua huippupelistä, mutta ainakin edeltäjästä on päästy monta askelta eteenpäin.

18 Wheeler American Pro Truckerin tapaan The King Of Route 66 luottaa kolikkopelimäiseen otteeseen. Pelistä vastaava AM2 on tehnyt rekan ohjaamisesta hyvin yksinkertaista. Hidasta autoa on helppo liikutella leveillä teillä, eikä jarruakaan tule käytettyä kuin täysin poikkeuksellisissa tilanteissa. Oikeastaan ainoana syvällisenä elementtinä pelaajalle annetaan kouraan pari nitroa, joilla voi väliaikaisesti kiihdyttää rekan vauhtia. Pelissä ajosessiot perustuvat suurin piirtein minuutin mittaisiin pikapyrähdyksiin, joissa teiden kuninkaat mittelevät paremmuudestaan.

Pelin päämoodissa The King Of Route 66:ssa voittaja ratkaistaan perinteisesti maaliintulojärjestyksellä. Muodon kisat ovat yksinkertaisia, ja niissä pääsee eteenpäin aina samalla kaavalla: pelaajan täytyy ohittaa vastustaja vasta viime tingassa ennen maalia. Muuten kuminauhatekoäly heittää koneen ohjaaman rekan aina ihmispelaajan auton eteen. Tämä on omiaan tappamaan mielenkiintoa, ja se saa pelaajan tuntemaan kiukkua epärehellistä pelisysteemiä kohtaan. Kuitenkin, kun tästä on päässyt yli, voi pelistä nauttia jollain tavalla.



”Kiusana kiire ja virkavalta”

Toinen pelimoodi The Queen Of Route 66 ei ole nimensä mukaisesti tyttöjen kevyt versio miehekkäästä teiden kuninkaasta, vaan kyseessä täysin oma pelimuotonsa. Siinä ideana on suorittaa erilaisia tehtäviä rekalla, joita antavat kauniit ja muodokkaat amerikkalaistytöt. Esimerkiksi pelaaja joutuu keräämään vorojen jälkeen jättämiä timantteja pitkin teitä sekä kuljettamaan vaarallisia räjähteitä rekassaan. Lähinnä The Queen Of Route 66 nimitys tulee juuri tytöistä, joiden ympärille koko pelimuoto on kasattu. Moodi on siunattu täysin isorintaisten misujen perään kuolaamiselle, ja monet feministit varmasti syyttäisivät peliä naisten esineellistämisestä, jos tietäisivät tuotoksen olemassaolosta.

Kuitenkaan kyse ei ole pelkästään visuaalisesta toiminnasta, sillä välinäytöksien avulla tuotokseen on saatu mukaan paljon seksististä huumoria. Esimerkiksi valtavan kokoinen intiaani nimeltään Rautahärkä ottaa kauniita naisia mukaansa teiden varsilta, kun taas kurvikkaat neitoset oikein tarjoutuvat pelin ainoan naisrekkakuskin, Moottoritiekissan, mukaan. Onkohan tämä sitä oikeaa naisten välistä rakkautta?

Dialogiin on myös panostettu, sillä teiden kuningatar –moodissa jokaisella hahmolla on omat puheensa. Juuri edellä mainittu tyttöhahmo jaksaa hokea sitä, miten unelmiin pitää luottaa, kun taas Rautahärkä tarjoaa pimuille intiaaniyrttejä. Hahmot ovat jo itsessään hyvin huvittavia, ja ne eroavat toisistaan mukavasti. Vaikka niiden persoonallisuus luottaakin paljon kliseisiin, ei se ole häiritsevä tekijä. Pääasia on, että jokainen hahmo ei tunnu vain toisensa kopiolta, vaan heistä löytyy tosiaankin särmää.



”Kulkeva konttori on rekkamiehen hotelli”

Kolmas yksinpelimuoto Rival Chase keskittyy isojen ja kalliiden rekkojen hajottamiseen. Siinä ideana on törmätä kovalla vauhdilla vastustajan rekan peräosaan niin, että saa aikaan mahdollisimman suurta vahinkoa. The King Of Route 66 –moodin tapaan Rival Chase keskittyy myös yhden idean varaan. Pitemmän päälle homma käy suhteellisen tylsäksi ja liika yksinkertaisuus vaivaa myös tätä moodia. Kenties positiivisimpana valonpilkahduksena on jälleen huumori, jonka ansiosta pelimoodia jaksaa pelata. Kuitenkin pitkällä aikavälillä Rival Chase on sen verran puuduttava, että on vaikea kuvitella pelaavansa sen useamman kerran läpi.

Viimeinen ja kaikkein vähäisin yksinpelimuoto on Route 66 Challenge. Se perustuu kahdeksaan erilaiseen tylsään haasteeseen, joissa pelaajan tulee saavuttaa mahdollisimman hyvä tulos. Esimerkiksi tyypillinen tehtävä on kerätä tiellä vastaantulevat pelimerkit ja päästä ne mukanaan maaliin. Toinen - sentään hieman kekseliäämpi – idea on minipeli, jossa törmäämällä pitää singota toinen auto mahdollisimman kauas omasta. Systeemi muistuttaa hieman urheilupelejä, mutta niistä poiketen tuurilla on liian paljon tekemistä pelissä. On nimittäin suhteellisen vaikea törmätä autoon niin, että se lentää nimenomaan renkailleen maahan, ja liukuu ne allaan mahdollisimman kauas.




”Tuhansia töitä, valvottuja öitä, viikkoja tiellä saan asvalttia niellä”

Tämän tuotoksen kohdalla moninpelistä ei edes kannata kauheasti puhua. Sen verran vain voi mainita, että se on huonoin pelimoodi koko paketissa. Radat ovat siinä tylsiä ovaaleja, ja kenties älyttömin idea on ollut sisällyttää siihen kuminauhaefekti. Jäljessä oleva pelaaja nimittäin saavuttaa johtavaa kuskia muillakin kuin vain omilla taidoillaan, mikä tekee voittokamppailusta aikamoista arpapeliä.

Ikävä kyllä tuuri tuntuu olevan muutenkin pelissä tärkeässä osassa, sillä se työntää likaiset näppinsä jokaiseen pelimuotoon. Vaikka pelaaja tekisi asiat suunnilleen aina samalla tavalla, voi tulos olla usein hyvinkin erilainen. Esimerkiksi The King Of Route 66 –moodin viimeisissä tasoissa tuntuu, että pelaajalla täytyy olla onnea ja koneella epäonnea voiton saavuttamiseksi. Jälleen kerran tämä on myrkkyä peli-ilolle.



”Silmiä painaa, ei uni anna lainaa”

Grafiikaltaan The King Of Route 66 on mukavaa katseltavaa. Pelissä pelti kiiltää ja maisemat ovat värikkään kauniita. Myös hahmoihin on uhrattu aikaa, ja se näkyy mukavana persoonallisuutena jokaisessa yksilössä. Monet varmasti voivat jo päätellä pelkän ulkomuodon perusteella minkälainen hahmo on luonteeltaan, eikä se tällaisessa pelissä ole pahitteeksi, päinvastoin. Plussaa tulee myös 60 hertsin moodin tukemisesta, mikä ei valitettavasti ainakaan vielä ole arkipäivää jokaisessa pelissä.

Äänimaailma on ehkä piirun verran huonompaa mitä ulkoasu, mutta se ei ole paljon jäljessä. Musiikkipuolella peli häviää sen minkä voittaa ääninäyttelyssä, toisin sanoen kappaleet ovat hiukan mitäänsanomattomia, kun taas ääninäyttely on erinomaista. Hyvien näyttelijöiden ansiosta pelin vitsit maistuvat vielä paremmilta, kun sopivaan rooliin on löydetty hauska ääni. Ääniefekteissä sen sijaan ei ole sen kummempaa mainittavaa. Kaikki toimii siis suhteellisen hyvin.



”Hei rekkamies, mikä pitää miehen tiellä?”

Kokonaisuudessaan The King Of Route 66 on kolikkopelimäinen tuotos, jota vaivaa liika yksinkertaisuus ja epäreilu tekoäly. Kuitenkin heittämällä aivot narikkaan ja sen kummemmin välittämästä ärsyttävistä piirteistä, pelistä voi nauttia melko hyvin. Paras puoli tuotoksessa on ehdottomasti mainio huumori, joka toimii erinomaisesti aihealueen yhteydessä. Vaikka tarinallisesti peli käsittelee vakavaa aihetta, isojen yritysten monopoliasemaa, on The King Of Route 66:ssa menty farssin puolelle. Mutta mikäs siinä, jos homma toimii.

Ensimmäisenä kaupasta The King Of Route 66:tta kannattaa tuskin mennä ostamaan, vaikka se lyö edeltäjänsä usealla osa-alueella, kuten pelimoodien määrässä. Burnout tarjoaa esimerkiksi paljon parempaa arcadehenkistä kilpa-ajoa, jossa on enemmän vauhdintunnetta, mitä hitaisiin rekkoihin keskittyvässä teiden kuninkaassa. Alan faneille The King Of Route 66 on kuitenkin hyvä ostos, mikäli sen löytää kaupan hyllyltä halpaan hintaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Otsikoiden lainaukset ovat Mattieskon Rekkamies-kappaleesta.

Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Pan Visionille.