Minulla on aivan liian usein tapana aloittaa tekstini kuluneella fraasilla ”Tehdäänpä heti selväksi, että…”. Koska olen silti sitä mieltä, että se tasoittaa joskus hyvin lukijoiden kulkua tulevaan, teen sen jälleen kerran, ihan vain koska voin.

Tehdäänpä heti selväksi, että Crazy Taxi on loistava ja monessakin suhteessa uraauurtava julkaisu. Sen lisäksi, että Dreamcast-versio on yksi parhaista autopeleistä ja kolikkopelikäännöksistä kuunaan, on kyseessä yksi nautittavimman peliflow’n omaavimmista nimikkeistä koskaan. Koska jatko-osat eivät enää onnistuneet naulitsemaan samaa fiilistä, on sarja vietellyt hiljaiseloa jo vuosien ajan. Tästä huolimatta hihkaisin riemusta kuullessani esikuvaansa häpeilemättä lainaavasta Taxi Chaoksesta. Siksipä myöskään suoraa vertailua ei voi tässä arvostelussa oikein hillitä – tällä mennään.

Crazy Chaos on aivan joka suhteessa raakile verrattuna Segan AM3:n alkuperäisteokseen. Tämähän on toki ymmärrettävää kehittäjäporukan koon ja taustalla pyörivien dollarimäärien määrät huomioiden, mutta harmittaa silti niin vietävästi, koska en edelleenkään usko hassunhauskan taksikonseptin vanhentuneen pätkääkään vuosituhannen vaihteesta.

Ei hullua, vaan tylsää rahaa

Niin Crazy Taxin kuin Taxi Chaoksenkin konseptihan on siis ohut kuin heismato: kyyditse kadulla vinhasti viittilöiviä asiakkaita kohteeseensa – mieluusti suorinta tietä ja nopeasti. Aina matkan alkaessa aikaa ropisee mittariin sen verran, että kaiken järjen mukaan perille pitäisi päästä kohtuullisen mukavasti, ainakin kaasujalkaa rankasti kurittamalla. Kuten olettaa saattaa, pahimpia hidasteita ovat niin muut kaduilla kruisailijat kuin syheröinen kaupunkisuunnittelukin.

Tällä saralla Taxi Chaos tuntuu nilkuttavan kaikista pahiten, sillä itse tapahtumapaikkana toimiva New Yorkin inspiroima kaupunki kun on armottoman tylsä ja geneerinen paikka kruisailla. Satunnaisia oikoreittejä on toki siellä täällä, mutta muutoin niin korkeusvaihtelut kuin mutkikkaat tienpätkätkin loistavat täysin poissaoloillaan. Asiakkaiden suoltamat kohteet eivät erotu toisistaan ankeaa kaupunkia kolutessa, toisin kuin Crazy Taxissa, jossa vinhasti pyörivää nuolta ei alkuharjoittelun jälkeen tarvinnut hyödyntää käytännössä lainkaan. Lisäksi New Yellow Cityn laidalta toiselle huristelee rauhalliseen tahtiinkin minuutissa – kyllä, laskin sekuntikellolla.

Aja, kääntyile, jarruta, toista

Crazy Taxi antoi kahdella toisistaan poikkeavalla kaupungilla taksikokelaille loputtomasti varaa etsiskellä nopeimpia ajoreittejä ja viilata sekuntikellosta viimeisetkin sadasosat pelkästään kekseliäällä ja ennen kaikkea taidokkaalla ajolla. Taxi Chaoksen menopelit kiihtyvät tappiin nopeasti, tällöin pelaajan kontolla on enää navigoida kohteeseen – poissa ovat esimerkiksi esikuvan jyvät akanoista erottelevat Crazy Drift- ja Crazy Dash -erikoisliikkeet. Hyppytoiminto taas on napattu mukaan Crazy Taxi 2:sta, jossa siitä oli oikeasti jotain hyötyä. Hieman hämmentävää combo-kerrointa voi haalia hyppelemällä ja muiden autojen vierestä kurvailemalla, mutta vielä tänäkään päivänä en tiedä mihin tämä kerroin vaikuttaa – ei ainakaan tienattujen dollareiden määrään. Menopeli sentään kääntyilee mukavan säpäkästi, kuten asiaan kuuluu.

Taxi Chaos jää puolivillaiseksi kokemukseksi myös sisältömääränsä suhteen. Yksi pelialue on armottoman pieni ja tylsä, eikä kohdenuolen poistava Pro Mode saati aikarajaton Free Mode tuo kokonaisuudelle lainkaan lisäarvoa. Toisiaan muistuttavat peruskoslat on avattu kohtuullisen nopeasti, minkä jälkeen jäljellä on enää oman ennätystuloksen parantaminen ja tulostaulujen kärjen havittelu perusmoodissa. No, lohdutuksena huomasin pari päivää julkaisun jälkeen tönöttäväni tukevasti maailmantilaston sadan parhaan joukossa. Kaipaisin niin kovin tietyn aikarajan pelimuotoja tai hassunhauskoja minipelejä. Ymmärrän, että kaikkeahan ei tietenkään voi saada, mutta jos jotain edes?

20 vuotta vanhentunut

Audiovisuaalisena elämyksenä Taxi Chaos menisi ilmaisesta mobiilipelistä, mutta konsolistandardit eivät nyt vain ihan pääse täyttymään. Julkaisun aikaan linjoille pärähtänyt korjauspäivitys poisti taustalta suorastaan raastavat teknojumputuksen tuoden tilalle geneerisen ankeaa kitararäimettä. Pääkipu helpottui hieman, mutta valitettavasti aivan liian vähän. Fysiikkamoottori toimii pääsääntöisesti jotenkuten, vaikka silloin tällöin auton akselistoon saattaakin juuttua puistonpenkki tai katuvalo. Pelimoottori myös häkeltyy välillä aivan liiaksi esimerkiksi kolaritilanteissa tai toisen auton päälle syystä tai toisesta päätyessä. Tekoälykoslat pomppivat joskus valoristeyksissä omia aikojaan pelaajan lähestyessä tilannetta. Asiakkaat taas jorisevat aina kyytiin loikatessaan kirjaimellisesti kahta eri fraasia, aivan joka ikinen kerta. Kokonaisuutena puhdas keskeneräisyys kurkistelee käytännössä joka nurkan takaa, mikä harmaannuttaa pelijournalistin jo valmiiksi harmaantuvia hiuksia entisestään.

Arvosteluteksti saattaa vaikuttaa siltä, että aika on kullannut retroaikoja haaveilevan Crazy Taxi -fanin muistot, mutta näin ei ole. Alkuperäisteos tarjoaa edelleen pirun toimivaa kruisailua – jopa pelin heikohko Xbox 360 -käännös ilman The Offspringiä ja Bad Religionia on valovuosia Taxi Chaosta edellä. Viimeksi mainittua tahkotessa ei vain herää minkäänlaisia nostalgian tunteita, eikä tästä oikein omilla jaloilla seisovaksi teokseksikaan ole. Siinä missä Crazy Taxi -sessiot kasvoivat parhaimmillan parin tunnin mittaisiksi piinaaviksi taisteluiksi kelloa vastaan, Taxi Chaoksen viiden minuutin rypistykset eivät sanottavasti herätä positiivisia tuntoja.

Kehittäjä Team6 Game Studios ansaitsee kaikesta nillityksestä huolimatta hatunnoston tai ainakin hyväksyvän nyökkäyksen, sillä Taxi Chaos on selkeästi tehty puhtaasta rakkaudesta esikuvaansa kohtaan. Tällä kertaa rahkeet eivät vain riitä lähtöviivaa pidemmälle, eikä pelkillä sympatiapisteillä ropise tällä kertaa yhtä arvostelutähteä enempää.

Kirjaudu kommentoidaksesi